keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Rankka purjehdus Utöhön


Lauantaiaamuna jatkoimme matkaamme Lappoosta reilut 45 mailia Utöhön. Heti satamasta ulos päästyämme nostimme isopurjeen ja keulaan uuden kisafokan. Se on musta ja siinä on hieno pyöröikkuna. Sitä se Kipparikin varmaan tuossa ihailee... Kisafokka on on suunniteltu keveissä tuulissa luovimieen ja lauantaiaamun 5-7 m/s tuuli 9 m/s puuskineen oli vähän ylimitoitettua sille. Sen verran saimme kuitenkin kokeiltua sitä sivutuulessa ja luovikulmassa, että se on sopiva, nätti ja toimii.



Kisafokka otettiin pian alas kurssin kääntyessä tiukkaan sivuvastaiseen ja sen jälkeen luoviin. Kahdestaan purjehtiessa meillä ei riittäisi kädetkään kisafokan käyttöön. Toinen hoitaa vesipainotankit, isopurjeen ja kääntää kurssin, toinen avaa varovasti barduunan ja loikkii vinssaamaan toisen puolen barduunan. Cruising-käytössä oleva 3Di-fokkamme on itseskuuttaava, mutta isompi kisafokka pitää skuutata käsin. Jotkut perheet ovat vastaavassa tilanteessa - käsiparien loppuessa mieshistöstä - ratkaisseet asian niin, että ovat tehneet itse lisää miehistöä, jonka on pakko purjehtia aina kun muukin perhe purjehtii.




Matkalla nähtyä...







Kolmisen tuntia startin jälkeen tuuli asettui avovesillä 8-9 m/s ja puuskat päälle. Aallokkoa on vaikea saada näkyviin kuvissa, mutta sitä oli sen verran, että koko ajan piti tehdä vartalonlihaksilla reippaasti töitä. Fyysisesti tämä osuus vastasi pitkää ja reipasta ratsastuslenkkiä mutka-mäkisessä maastossa. Tyrskyä lensi keulasta ja Kaminami menetti painoaan nyökkiessään aalloissa, sillä sivukannella sijaitsevasta "possunnenästä" (vesipainotankkien ilma-aukko) tulvi jatkuvasti vettä ulos. Pidempään aallokossa purjehtiessa joutuukin joskus pumppaamaan lisää vettä tankkiin. Vene ryskyi, puuskainen tuuli ulvoi ja tyrskyt suhisivat.



Otimme isopurjeeseen kesken luovin yhden reivin. Se helpotti etenemistä paitsi kallistelun vähenemisen myötä myös sen vuoksi, ettei toisen tarvitse säätää joka vendassa barduunoita: reivattuna töpötoppi mahtuu vaihtamaan puolta barduunojen alta. Vaikka sekä ilman että veden lämpötila oli vielä +14 astetta, alkoivat kasvot ja sormet kohmettua jo tunnin luovimisen jälkeen. Tietysti se tyrskyissä hieman kastuminen vaikutti osaltaan asiaan. Utön jo häämöttäessä pääsimme hetkeksi myötäisempiin tuuliin ja muistimme jopa juoda vettä.



Utön edustalla on aina aallokkoa. Tänään se heitteli sen verran, että en päästänyt miestä keulakannelle purjeita laskemaan ilman turvavaljaita. Luulen kyllä, että tällä kertaa hän olisi ottanut valjaat itsekin. Kyllä se purjeiden lasku ja sisäänajo Utön edustalla nosti sykettä tälläkin kertaa, vaikka kaikki meni lopulta hyvin. Mihinkään ylimääräiseen hässäkkään ei tuollaisissa olosuhteissa ole kyllä kahdestaan purjehtiessa varaa.




45,68 mailin matkaan kului aikaa rantautumisineen 6 tuntia ja 30 minuuttia. Keskinopeus jäi siis näillä tuulensuunnilla vähän reiluun 7 solmuun. Hauskaa meillä oli, mutta olimme aika väsyneitä satamaan päästyämme. Hih - onneksi olimme niin onnenpossuja, että saimme paikan hotellin laiturista, vaikka saavuimme vasta kello 15.45. Satamamaksuakaan ei tarvinnut maksaa, jos ei tarvinnut sähköä. Rannan wc- ja suihkutilat oli suljettu, eli vessaan ja pesulle pääsi nyt off seasonin aikana hotellirakennukseen. Illalla selkämme särkivät niin että ei tiennyt itkisikö vai nauraisiko. Meistä on tullut huomaamatta joko vanhoja tai vähintään rapakuntoisia...


Utön näkymiä lisää seuraavassa postauksessa. Tällä hetkellä jännitämme ensi viikonlopun säitä. Uutisten mukaan Suomeen on tulossa vuoden kovin myrsky perjantaina. Meillä on perjantaina ohjelmassa Namusen siirto Airiston matkailuhotellille ja lauantaina sekä sunnuntaina October Race kisat. Saas nähdä kuinka käy...


Tunnelmallisia syyspäiviä!



tiistai 29. syyskuuta 2015

Yökyläilyä Lappoossa


Viikonloppuna teimme vähän isomman risteilyn: Ajolanranta (Rymättylä) - Lappo (Ahvenanmaa) - Utö (the last frontier) - Ajolanranta. Yhteensä seilasimme kolmen päivän aikana 127 mailia, enimmäkseen reippaissa tuulissa ja aallokoissa. Se on meille aika paljon ja jossain vaiheessa oli molempien selkäkin aika muushina aallokossa keikkumisesta.

Matka alkoi lämpimänä (+17) perjantaiaamuna, tuulen ulvoessa mastoissa tumman taivaan alla. Ensimmäiset 10 mailia luovimme isopurje 1-reivissä 7-8 m/s tuulissa, sillä puuskat olivat jo melko kipakoita, 11 m/s. 



Reittimme länteen kiemurteli kuin juopunut serpentiini. Tällä syväydellä ei viitsi lähteä kaiken maailman väylättömille kivikkoisille short cuteille. Luovin jälkeen oli rauhallisempaa ja joimme kuumat kaakaot. Nyt on tosiaan syksy. 



Sivutuuliosuudella pääsimme useamman kerran reilusti yli 9 solmun vauhtia n. 10 m/s tuulissa. Hevonkackin pohjoispuolella taivas piti ensimmäisen kerran uhkauksensa ja lirautti parinkymmen minuutin sadekuuron. Pienen tauon jälkeen tuli toinen kuuro, onneksi vetenä sekin. Mutta hymyissä suin etenimme kohti sadetta ja ujellusta - kyllä tämä aina työolot voittaa. 




Merikotkia näimme viikonlopun jokaisena päivänä, perjantainakin kolmesti. On se upeaa, että ne eivät kadonneet kokonaan ja ovat nyt osaltaan rajoittamassa merimetsojen leviämistä.



Sateiden jälkeen tuuli hiljeni, Kihdin avovesilläkin tuuli enää 8 m/s. Laskimme purjeet ja ajoimme koneella viimeiset alle 10 mailia, sillä loppu reitti kulki kapeissa väleissä. 



Lappo kuuluu Ahvenanmaan Brändön saaristoon ja kotisatamastamme on sinne vain noin 36 mailia. Satama on sulkenut jo elokuun lopulla, mutta laituriin voi kiinnittyä. Kello 15.45 satama oli vielä tyhjä. Rantautumisen teimmekin sitten kahdesti. Ensin halusin yrittää hypätä köysien kanssa keulasta, mutta lähestymisen loppuvaiheella, tarkasteltuani laiturin reunaa, totesin etten uskallakaan. Mies peruutti ja minä kiskoin poijuköyden takaisin veneeseen. Toisella kerralla otin poijuköyden ja hyppäsin sen jälkeen tuttuun ja turvalliseen ajohommaan. Mies hyppi rohkeampana keulasta. On tuo Kipparini kyllä ihana, kun antaa kärsivällisesti minun harjoitella, eikä hermostu, vaikka nytkin peruin suunnitelman viimehetkellä.  



Ahvenanmaalla kun ollaan, niin aurinko paistoi tietysti ja lämpötilakin nousi mukavaan +18 asteeseen. Lappon kauppa on arki-iltaisin auki vain kello 15.30-16.00, joten ehdimme niukin naukin sen pakastealtaalle ostamaan jätskit. Kävelyllä huomasimme myös minigolfradan kaupan ja yhteysaluksen laiturin välissä. Miten se on jäänyt aiemmin huomaamatta? 





Tiedätte miten merellä olo vaikuttaa ihmiseen: sitä alkaa mielellään elämään samaa tahtia auringon kanssa ja satamaan tulleessa on jo mukavalla tavalla väsynyt ja terveen nälkäinen. Laitoin nopsaan tofuwokin paistumaan pannulle. Vaikka söimme sen ihan aterimilla, niin minusta tuntui kuin olisimme ahmineet sen kuin koirat kuonoillamme suoraan kiposta. Pieni merinälkä taas... Ruuan päälle pökerryimme hetkeksi huilaamaan ja odottamaan iltapalaa kirjojen ja radion seurassa. 



Ilta hämärtyi ja tyyntynyt tuuli silitti merenkin unille. Muuttolinnut kerääntyivät harjoittelemaan muodostelmassa lentoa ja yhteysalukset nostattivat välillä isommat keikut. Satamaan tuli sentään yksi moottorivene, joka parkkeerasi tuohon kylkkärilaituriin. Siellä oli äijäporukka lähtenyt viikonlopun viettoon. Noin muutenkin vaikutti siltä, että nyt on äijäporukoiden sesonki merellä. Koko viikonloppuna näimme ainoastaan äijäporukka-veneitä niin merellä kuin satamissakin.





Auringonlasku tulee syksyllä joka viikonloppu ison harppauksen aiemmin. Ei se mitään, sillä pian sen perään tulee iltapala, pyjama ja tokkurainen lukuhetki tai elokuva tabletilta.




Yhteysalusten nostattamat aallot eivät meitä haitanneet, kun vedimme Kaminamin tapamme mukaan kauemmaksi laiturista yöksi. Se huono puoli siinä on, että yökiinnitysten jälkeen emme pääse nopeasti laiturille ottamaan vastaan muita. Mutta ei kai tänne nyt kukaan enää tule?



Olimme käymässä nukkumaan kello 21.45, kun viereemme alkoi parkkeeraamaan toinen purjevene otsalamppujen- ja kuunvalossa. Mies ehti laiturille vastaan ja tulijat olivatkin tuttuja. Herra K.V. oli vaihtanut veneensä J 105:een ja tuli kamunsa kanssa yöpymään Lappoon matkalla Maarianhaminaan. Miehet kutsuivat meidät saman tien kylään ja tutustumaan veneeseen. Istuimme siinä sitten lämpimässä illassa säihkyvän tähtitaivaan alla puhumassa kilpapurjehduksesta hedelmäisen tuoksuista viiniä siemaillen. Paria vuorokautta vaille punainen superkuu oli valovoimainen jo nyt. Tarinoinnin päätteeksi miehet tulivat vielä tupatarkastukselle Kaminamiin ja yllättyivät ennen kaikkea kesämökkimme sisätiloista.



Naapurimme pääsivät ruuanlaittioonsa vasta puolilta öin, jolloin me menimme nukkumaan. Kuvittelimme tapaavamme heidät vielä päivänvalossa, mutta kun heräsin aamulla 7.00 västäräkin varpaiden rapinaan, olivat naapurimme jo lähteneet Maarianhaminaan. Todellista tehoretkeilyä! Auringonnousu oli kaunis ja mekin lähdimme kiireen vilkkaan merelle, sillä edessä olisi yli 45 mailin matka Utöhön ja sääennusteen mukaan tuuli suosisi varhaisia lähtijöitä. 



 Mukavaa alkanutta viikkoa - 
lokakuu on jo tuloillaan...

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kysymyshaaste


Sain "Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa?" -blogin ihanalta NJ:ltä kysymyshaasteen jo elokuussa, mutta näihin kysymyksiin vastaaminen tuntui vaativan rauhallisen tuumaustauon, joten vastaan nyt vähän viiveellä. Kiitoksia haastavasta ja mukavista kysymyksistä NJ:lle!




Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?
Hihittelin haasteen esittäneen NJ:n tunnustaessa, että hänellä on suklaalevy piilossa muulta perheeltään. Minulla taitaa olla vähän samaa vikaa. Opin entiseltä professoriltani tavan pitää työhuoneessani pientä "godislådaa". Omani sisältää mm. raakasuklaata pahan (työ-)päivän varalle. Toisekseen olen todella tumpelo käyttämään järjestelmäkameran säätöjä. Pyrin paikkaamaan tuota "pikkupuutetta" säätämällä jälkikäteen valotuksia peruskuvankäsittelyohjelmalla (mitään photaria tai lightroomia en ole nähnytkään) sekä kuvan rajaamisen ja sommittelun taidoillani, jotka olen hankkinut nuorena kuvataideharrastuksissa. Niin että aina kun joku kehuu blogin kuvia, niin yllätyn iloisesti.


Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?
Aloitin blogin kirjoittamisen jännittävässä elämänvaiheessa, kun venettämme alettiin rakentaa. Ensisijaisena tarkoituksenani oli silloin tallentaa muistoja itsellemme ja jakaa kuulumiset läheisille veneprojektin ja purjehtijaksi oppimiseni osalta. Ajattelin myös, että asioiden jakamisesta julkisesti voisi hyötyä joskus joku toinenkin. Nyt blogilla on joukko vakituisia seuraajia ja olen tämän kautta tutustunut moniin kivoihin ihmisiin: sekä toisiin bloggaajiin että lukijoihin. Ilahdun tietysti aina kun saan hyvää palautetta blogistani ja varsinkin, jos se on jotain ihmistä ilahduttanut. En kuitenkaan ole muuttanut bloggaamistani sen vuoksi, että saisin mahdollisimman paljon lukijoita, vaan pyrin olemaan rehellisesti oma itseni ja pitämään bloggaamisen mukavana. Eli välitän kyllä mitä muut blogistani ajattelevat, mutta olen laittanut sille tietynlaiset rajat. 





Miten bloggariminäsi eroaa reaaliminästäsi?
Blogin alter egoni "Merenneito" näyttää osan elämääni sellaisena kuin purjehduselämä meille on. Blogissa painotan pääsääntöisesti tapahtumien positiivisia puolia, mutta en taida kauheasti marmattaa asioista blogin ulkopuolellakaan. Eräs ystäväni määritteli hiljattain, että olen valittamisen "kohtuukäyttäjä". Bloggariminäni on siirtynyt elämääni sillä tavalla, että ystävät ja työkaveritkin kutsuvat minua joskus nimellä Merenneito. Suurin ero Merenneidolla ja reaaliminälläni on, että todellinen elämäni on tietysti laajempi kuin blogissa näyttäytyvä purjehduselämä. Minusta tuskin olisi koko elämän kattavaksi lifestylebloggaajaksi.  


Mikä saa sinut nauramaan?
Minulla on nauru herkässä ja olen arjen tilanteissa leikkisä ihminen. Päivittäin nauran mm. mieheni kanssa hassuille jutuille, sanoilla leikittelyille tai biisien uudelleensanoituksille. Viihdyn ihmisten kanssa, jotka eivät ota asioita liian tosissaan, osaavat olla joskus lapsellisenkin leikkisiä ja kantti kestää nauraa itselleenkin. Haaveilen ajoittain, että minusta tulisi vanhana seesteinen ja elegantti, mutta ei taida tulla ja ehkä olen lopulta onnellisempi näin.  

  



Mitä luovuus merkitsee sinulle?
Luovuus on elämän aistimista ja asioiden ajattelemista toisin. Jos luovuus jumittaa, on elämä liian kiireistä, stressaavaa tai väsyttävää. Luovuus ei ole vain taiteellista ilmaisua, vaan sitä voi harjoittaa kaikessa mitä tekee ja ajattelee. Tutut pitkälle harjaantuneet rutiinit säästävät energiaa, tuovat tehokkuutta ja esimerkiksi veneillessä myös turvallisuutta toimintaan. Hyvässä elämässä on sopivasti sekä rutiineja että luovuutta.  

Ketä läheistäsi ihailet? 
Jokaisessa läheisessäni on jotain ihailtavaa, mutta keskityn tässä teille tuttuun ja minulle kaikkein läheisimpään ihmiseen, eli mieheeni. Ihailen hänessä ennen kaikkea niitä ominaisuuksia, joissa olemme erilaisia, kuten hänen rauhallisuuttaan, koska se tuo jokaiseen tilanteeseen minulle uuden näkökulman. Itse kun olen aika nopea, aktiivinen ja helpommin asioista hermostuva tai huolestuva. Täydennämme näillä ominaisuuksilla hyvin toisiamme. Ihailen tietysti myös mieheni purjehdus ja veneen fiksailu -taitoja. Olen onnekas, että hän on niin kärsivällinen ja rauhallinen opettamaan niitä taitojaan hiljalleen minullekin. Tästä tulisi helposti pitkä postaus, joten rajataan tämä aihe tähän.


Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
No esimerkiksi se, että olen aina kaikessa täysillä mukana. Jos ryhdyn johonkin (harrastukseen, työprojektiin tms.) olen helposti mukana joka paikassa missä tapahtuu, haluan tietää ja oppia kaiken, hankin heti kaikki varusteet, otan selvää oheismateriaaleista, haen asiat vaikka maailmanääristä... Kun olen jostain asiasta tosissani kiinnostunut, en näe tavanomaisia rajoitteita estämässä aiheeseen syventymistä. Silloin esimerkiksi Intiakin on lähellä ja aikaa järjestyy vaikka kokonainen kuukausi. Emmää vaan kestä aina itsekään itseäni ja ihmettelen miten muut kestää... 



Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Varmaan eniten suhteellisen positiivinen elämänasenne ja huumori. Rohkeus tehdä elämässä erilaisia isojakin asioita taitaa sekä ihastuttaa että ihmetyttää monia. 




Mikä sinusta tulee isona?
Roolit vaihtuvat luontevasti elämän varrella. Yllätin itsenikin mm. ryhtymällä tälleen jo aika vanhana vielä purjehtijaksi ja tanssijaksi. Nyt odotan innolla mitä kaikkia virikkeitä elämä tarjoaa uusiksi rooleiksi vielä vanhempana. Työni osalta taidan olla siinä mielessä urani huipulla, että en tavoittele korkeammalle, leveämmälle tai ihan uusille alueille.



Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.
Jotkut asiat ovat osittain omissa käsissä ja onnellisuutta kannattaa pedata etukäteen. Aina se elämä kuitenkin myös yllättää, mutta silloinkin lopun onnellisuus on katsojan silmissä. Kaikissa elämäntapahtumissa on aina puolensa ja keskittymällä siihen, mikä on hyvin voi aina löytää onnea. Voitot maistuvat paremmilta vaikeuksien jälkeen ja haasteet tekevät elämästä seikkailua.


Tämä haaste on tainut kiertää jo niin monella, että haastan tässä vaiheessa mukaan ne bloggaajat, jotka eivät ole tätä vielä saaneet (toivottavasti teitä vielä löytyy). 


tiistai 22. syyskuuta 2015

Ruuhkaa, innovaatio ja babyn kylpypäivä


Viime perjantaina tuuli sateiden säestämänä ihan riittävästi: 15 m/s ja puuskat 19 m/s. Siirsimme sen kummemmin jahkailematta lähtömme seuraavaan päivään. Lauantainakin satoi vielä jokunen kuuro, mutta tuuli oli mukavampaa, 8-10 m/s ja 12 m/s puuskat päälle. Lähdimme isopurje 1-reivissä sivutuuliin ja luovimaan. Ilman lämpötila oli vain asteen yli meren, eli +16. Tänään oli pipo- ja sadevaatepäivä. Sivutuulessa pääsimme taas reiluun 9 solmun vauhtiin ja kastuimme vuorotellen oikein kunnolla kannelle pyörähtäneissä tyrskyissä.



Lähivesillä luovimme yhdessä kotisataman partiolaisvene Tokka-Lotan kanssa. Taustalla on väsyneen krokotiilin muotoinen pikkusaari, jolla on hassu nimi: "Montin Pultti". 



Seilasimme kiertoreittiä pursiseuran Svinöhön. Saimme olla riittävästi merellä kun normaalin 28 mailin päälle tuli kiertoteitse 10 reipasta mailia. Valo näyttää jo syksyiseltä ja muuttolintuja alkaa kokoontua kaarteleviksi auroiksi, mutta saariston lehtipuut ovat vielä vihreissä kesäasuissaan.



Puoli neljältä ohitimme ihanan Brännskärin, joka on kuuluisa paitsi saaristolaistunnelmistaan, palveluistaan ja mukavasta isäntäpariskunnastaan, myös tuulisuudestaan. Länsituulet osuivat tänäänkin satamaan, mutta suojan puolelle lähelle rantaa parkkeranneet purje- ja moottorivene eivät näyttäneet pahemmin pomppivan. Ehkä siinä on sopiva suvanto reippaamallakin tuulella.



Onneksi polveni on lähtenyt paranemaan hyvää vauhtia ja veneessä liikkuminen onnistui jo lähes normaalisti.



Kaminami rykäisi vielä myötätuulessa loppukirin lähes10 solmun vauhdilla, vaikka isopurje oli edelleen typistettynä reivaamalla. Lumikki-genaakkeri nukkuu pussissaan ja odottaa viiden kisakääpiön herätystä.

Saavuimme Svinön lahdelle kello 16.10. Emme olleet uskoa silmiämme - molemmat laiturit pursuivat 20 veneestä. Joku matala reunapaikka oli enää jäljellä, joten jäimme lahdelle haalauspoijuun. Meidän jälkeemme tuli vielä kolme venettä, jolloin uloimpaan laituriin tehtiin jo toista riviä. Viimeinen tulija kääntyi iltahämärissä pois. Samaan aikaan pursiseuran Pyytinkarilla oli ollut vain viisi venettä, joten merelläkin havaittavissa ollut ruuhka ei jakautunut tasaisesti.




Haalauspoijussa oli ihan hyvä olla. Laiturissa tosin näytti olevan tuttuja, joita olisi ollut mukava nähdä. Meillä ei edelleenkään ole jollaa, eikä edes sitä pumpattavaa vieraspatjaa, jolla olisi päässyt käymään maissa. Vähän mietin, olisinko soittanut jonkun tutun hakemaan meidät soutuveneellä, mutta en kuitenkaan viitsinyt vaivata.

Haalauspoijussa teimme sarjan kokeita, jotka johtivat uuteen kiinnittymis-innovaatioon: "The Best Practice of Haalauspoiju". Ongelmina siinä ovat että tuulen tauotessa virtaus paukuttelee venettä päin poijua ja lisäksi tuuli pyörittää venettä paljon. Koesarjan tulokset:
1) yksi köysi keulasta poijuun: poks päin poijua tämän tästä ja tuuli pyörittää jatkuvasti
2) kaksi köyttä keulasta poijuun: sama ja lisäksi keulaköydet paukkuvat veneen kääntyessä
3) yksi köysi keulasta ulosvedettävän keulapuun (pröötin) kautta: samat ongelmat astetta lievempinä
4) yksi köysi peräkulmasta: poks ja taas pyöritään, joskin vähemmän, ilmeisesti peräsinten vastus hillitsee pyörimistä
4) kaksi köyttä perästä ja fendarit vaakaan vesirajaan pepun pehmukkeeksi: kaik o hyvi ny!



Sää kirkastui iltaa kohden ja pääkin kirkastui kun sai ruokaa ja pienet huilit. Illalla lueskelimme ja söimme ihanaa mustikkapiirakkaa, jonka täytetettä mehevöittää tuorejuusto-rahkaseos ja päällä on vielä maukasta murukerrosta. Suu oli taas kameraa nopeampi...




Sunnuntaiaamuna olisi ollut lämpöä ja valoa, mutta kansi oli kasteesta läpimärkä eikä se jaksa enää itsekseen kuivua. Noh... sisällä oli kuivaa, musiikkia ja lukemista pitkän aamiaisen viihteenä.




Sunnuntaina olimme lempeämmällä vyöhykkeellä: nyt tarkeni pitkähihaisella T-paidalla, jotkut näköjään ilman paitaakin. Code vei meitä alkumatkalla mukavasti aurinkoisen päivän keveissä 3-5 m/s tuulissa.



Joutsenperheiden pikkuiset eivät taida olla vielä valmiita muuttamaan...




Hihittelimme innoissamme, kun merellä oli valtava paluuruuhka ja pääsimme ohittelemaan. Airiston eteläpäässä laskimme näköpiiristämme yhtä aikaa ainakin 30 venettä.



Viikonloppuna kisattiin ASS:n järjestämä Mustfinnö Kappsegling. Kaminamin seuraavat kisat ovat parin viikon päästä GK:n October Race. Minusta on varmaan tullut kahden kisani jälkeen jo niin kisakonkari, etten jaksa enää edes ihmeemmin jännittää niitä.



Paluumatkalla saimme luovia aika paljon. Kotirännissä minä trimmasin isopurjetta ja mies fokkaa. Tuuli pyöri koko ajan ja siinä sai olla kärppänä säätämässä luovi- ja sivutuulitrimmien välillä. Jossain välissä katsoin että oma purjeeni on nyt superhyvin ja vilkaisin fokkaa. Huomautin miehelle, että hänen purjeensa virtauslangat ovat aika villin pörheänä. Vilkaisuun ja huomautukseen kului kolme sekuntia ja sillä aikaa oman purjeeni trimmit olivat taas ihan pielessä. Mies nauroi makeasti. Sovimme yksimielisesti että kummallakin on oma lelu, jolla leikkii eikä toisen leluun puututa.



Kotisatamassa päät kääntyivät kun aloimme kylvettämään Kaminamusta. Hänelle on teetetty oma kylpypyyhe, jolla on mittaa kahdeksan metriä ja leveyttä kaksinkertaisena 35 cm. Aloitimme keulasta: pyyhe masun alle ja sitten puunasimme pohjasta pois sen vauhtia hidastavan merilimakerroksen. Sama puunaus tehtiin vielä perästä köliin saakka. Vähän siinä tarvittiin puoshakaa apuna, jotta pyyhe saatiin uitettua peräsinten taakse, mutta sen jälkeen pesu oli helppoa, joskin hikistä hommaa. Peräsimet pestään harjalla, joten vain köli jää likaiseksi nostoon saakka.




Mukavaa loppuviikkoa! 
Toivotaan lämpimille syyspäiville pitkää jatkoa.