maanantai 29. kesäkuuta 2015

Sadepäivän purjehdusonnea


Viime perjantaina sää oli epävakainen, mutta emme ole vaahtokarkista, joten lähdimme tietysti merelle. Viikonlopun tavarat oli kiva kärrätä näillä Ajolanrannan uusilla kottari-tyyppisillä kärryillä ja saimme ne veneeseen kuivina. Ukkonen jo jyrähteli ja taivas tummeni yllämme.



Sade alkoi melkein saman tien kun saimme isopurjeen ja fokan ylös. Vesi valui noroina isopurjeen pintaa pitkin ja siitä näyttävinä puroina alas puomilta. Kävimme vuorotellen sisällä vaihtamassa sadevaatteet ja syömässä välipalat. Tähänkö meidän onnenopossuus nyt loppui?



Ehei, me onnenpossut emme edes kastuneet - sadevaatteet kastuivat. Onneksi hankin jo ennen Pyytinkarin kisoja uudet sadehousut, jotka eivät falskaa. Kylmäkään ei tullut ja kun oikein tunnustelimme, niin kivahan tässä sateessakin oli seilata. Siitä olikin jo aikaa, kun viimeksi olimme purjehtineet oikein kunnon sateessa. Kyllä nyt ainakin kerran kaudessa täytyy kesäsade kokea!

 '

Toisekseen sadepilvet toivat mukavia 11-12 m/s sivutuulipuuskia. Kaminami kulki vähintään 12 minuuttia yhtä päätä 9-10 solmun nopeutta todella nätisti ja kepeästi, eikä edes kipannut paljon. Ennätysvauhti oli reilut 10 solmua (SOG). Muunkin ajan pääsimme ihan hyvää matkavauhtia ja laskettelimme noin 8 mailin mittaisen kotirännimme läpi tunnissa. Sade loppui samoihin aikoin.



Joku toivoikin jo aiemmin pääsevänsä Kaminamin kyytiin videon avulla, joten tässä tulee nyt tuosta puuskan vauhtiosuudesta pieni välähdys.



Myöhemmin tuulet hiljenivät aina vaivaksi saakka, mutta onneksi on code. Hiljaisissa tuulissa sillä pääsee usein tuulen nopeutta. Ajoittain saimme vähän vauhtiakin ja pääsimme vielä ennen nälkään nääntymistä perille pursiseuran Svinöhön.



Meikä-Merenneito on "rantakunnossa":  purjehdushaalareissa.



Kotona tehty pizza lämpeni uunissa nopeasti ja nälkä kiljuikin jo Kiinaan saakka reilun neljän tunnin purjehduksen jälkeen. Tiskinsäästövinkkinä: paistan ja lämmitän pizzan uunivuoassa leivinpaperin päällä. Sen jälkeen pizza, tai jopa lasagne, on helppo nostaa paperin avulla ylös vuoasta lautaselle jaettavaksi ja ta-daa - vuoka on puhdas! Kaasu-uunissa täytyy tietysti varoa paperin syttymistä, jonka vuoksi leivinpaperin reunat pitää leikata miniksi ja peittää vuoka foliolla ennen uuniin laittamista.



Ilta-aurinko valaisi maisemat hienosti tummaa taivasta vasten. Olimme vasta viides vene Svinössä kello 20.20, mutta meidän jälkeemme tuli vielä toiset viisi yöpymään. Upeita nämä valoisat kesäillat - nyt ehtii kotisatamasta perjantai-iltanakin niin pitkälle kuin vaan jaksaa seilata.




Aiemmin melko säännöllinen perjantain ohjelmanumero Club Kaminami on vähän jäänyt. Sen tilalle on tullut villasukat jalassa salongin soffalla rentoutuminen ja Hercule Poirotin seikkailujen seuraaminen Yle Areenasta. Se on meri-ilman ohella parasta unilääkettä. Aina se naurattaa, jos huomaa toisen aloittavan silmien luppaamisen kesken juonen kehkeytymisen. Saaristossa käy vaan usein niin, että nettiyhteys katkeaa kesken kaiken ja niin jäi perjantainakin puolet Neiti Lemonin erehdyksestä näkemättä. Ei silti, uni oli jo kaatamassa meidät keulaan siinä puolivälissäkin. En jaksanut edes riisua hupparia pyjaman päältä. Vedin vaan hupun päähäni, ettei se jää mytyksi niskaan, ja nukahdin.



Lauantaina nautimme pilvipoutaisesta aamusta kannella. Kauan odotettu kisakamu Exquisiten raportti Pyytinkarin kisasta oli vihdoin julkaistu ja sitähän piti tietysti käydä yhdessä läpi. Aamupäivällä lähdimme Svinöstä 16 mailin minipurjehdukselle ihanaan Högsåraan. Siitä lisää seuraavaksi.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja ihanaa lomaa niille, jotka ovat jo aloittaneet!


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Isokari harmaana ja shortsikelissä kotiin


Juhannuspäivän aamu oli T-paita ja shorstikeliä auringon paapoessa meitä Karhunmöljässä. Nautimme aamiaisen kannella, mutta shortseihin emme malttaneet vaihtaa, koska pian oli aika lähteä taas merelle.



Karhunmöljästä on kartalla vain 12 M Isokarille, mutta kun luovimme keveissä tuulissa (3-4 m/s), niin matkaa tuli 16 M ja siihen kului kolmisen tuntia. Luoviessa ei ollut liian lämmin keveissä vatteissa pilvipoudassakaan. Kyllä oli hienoa seilata taas avoimella merellä, kun tuuli oli tasaista (verrattuna saaaristoon) ja oli tilaa!



Me onnenpossut saimme juuri veneen kiinni kello 15 ja otettua seuraavat tulijat vastaan, kun taivas harmaantui ja päästi vettä alas lähes taukoamatta yöhön saakka. On niitä silti hunompiakin paikkoja viettää sadeiltaa. Täällä pystyi seuraamaan veneen ikkunoista suloisten punajalkaisten riskilöiden elämää. Nimesimme ne uudelleen "fingviineiksi", eli suomen pingviineiksi, sillä niiden liikkuminen ja hösöttäminen näyttää lähinnä pikkupinkkujen touhulta. Vaikutti siltä, että isojen aallonmurtajien jokaisessa kolossa asusti "fingviini"-perhe.




Sesongin aikana Isokarilta voi olla vaikea saada laituripaikkaa, mutta nyt jäi tilaakin. Meidän lisäksemme satamassa yöpyi kaksi purjevenettä ja kolme moottorivenettä. Luotsivene suhasi jännittäviin töihinsä omasta laituristaan.




Kaminamissa paistettiin sadeillan iloksi lettuja valmiista gluteenittomista Farina-lettujauhoista. Ne maistuivat ihan hyvälle ja joka toinen lettu pysyi sentään kasassa kääntäessä - mutta jatkossa teen taas itse lettujauhoseokseni minigrip-pusseihin. Hih - en tiennytkään olevani aika hyvä lettumestari. Yöllä ja aamulla piti kuivatella kosteutta veneestä lämppärillä, vaikka lämpötila olikin riittävä.



Sunnuntaiaamu alkoi pilvipoudalla. Märkä saari tuoksui kutsuvasti kesälle ja lähdimme kävelyretkelle. Riskilät tervehtivät meitä heti laiturin kupeessa.



Aiemmin olemme käyneet täällä myöhemmin syksyllä, joten nyt oli kiva nähdä Isokari juhannuksen aikaan. Eniten minua ilahduttivat runsaat villit niityt kukkineen. Jostain sieltä niityistä oli sitten kaikesta varovaisuudesta huolimatta hypännyt Suomen vaarallisin eläin kiinni käsivarteeni. Poistin pienen nymfipunkin kyynärvarrestani samana päivänä kesken kotimatkan. Minulla onkin ollut viimeisen kolmen vuoden aikana yksi punkki / kausi ja kerran jouduin ottamaan pitkän antibioottikuurinkin.




Isokarilta löytyy myös söpöä saaristolaistunnelmaa. Lampaat määkivät ja tuoksuivat lanoliinille jonkun asukkaan pihapiirissä. Kesäkahvila ei ollut aikaisin aamupäivällä vielä auki, muta sellainenkin siis löytyy.





Kosteikoista tuli mieleen omat reissut toisella puolelta planeettaa. Näköjään ei tarvitse matkustaa subtrooppisille ja trooppisille vyöhykkeille nähdäkseen rehevää saniaismetsää ja "mangrove-rämeitä".




Kesän tuoksu kuonossa kohti majakkaa...





Majakka ei ollut ihan upeimmillaan harmaata taivasta vasten, mutta kyllä se aina vaikutuksen tekee.

  


Yleensä meren kohina kuuluu jo kauas, mutta nyt oli tyyntä ja hiljaista. Lintujen lentoliikennettä oli tavallista vähemmän, joten ihan jokaiseen kuvaan ei tullut "mustia tahroja". Vedet ovat täällä niin kirkkaat, että tiiratkin istuvat rennosti kivellä tai laiturinnokassa ja tuijottavat veteen. Kun kala ui kohdalle ne nappavat sen - helppoa kalastusta. Isokarin kalliot ovat monimuotoisia ja mielenkiitoisia. Ne jatkuvat niin pitkälle, että kiertelemään lähtiessään kannattaa ottaa vähän eväitä mukaan.



Kalliolammet olivat täyttyneet sateeesta ja tämän "infility poolin" rannalla istui myös lammen tonttu. (Jos ihmettelette mistä mieheni löytää noita hassuja smurffi- ja tonttupipoja, niin ihan urheilukaupasta.)





Isokarin kivikkoiset rannat ovat myös hienoja ja läheltä satamaa löytyy pieni hiekkarantakin.



Kotimatkaa tehtiin reilut kuusi tuntia, josta pari ensimmäistä ajoimme harmaassa blägässä koneella. Sen jälkeen saavuimme eri säävyöhykkeelle ja laskettelimme mukavaa vauhtia melko hiljaisissa myötä- ja sivutuulissa urkkapurjeilla. Alkuun sivutuuleen codella...



Oli niin kiva seilata, ettei malttanut mennä vaihtamaan T-paitaan ja shortseihin, vaikka tuli vähän kuumakin.



Kun käännyimme Kihdiltä Pyytinkarin kisaradalle, saimme nostaa Lumikin ja pääsin genakkerin kisaskuuttaus-kurssille. Alkuun tuuli oli suunnaltaan ja voimakkuudelta kevyttä skuutattavaa, helppoa kuin heinänteko. Kun olosuhteet vähän muuttuivat, piti skuuttia kiskoa jo koko keholla (sain taas jalatkin kipeäksi) ja lopulta komensin Kipparin vinssille ja käskytin häntä: "Trim....Trim-trim!" samalla kun kiskoin itse köydestä. Kippari seurasi tavoitenopeuksien saavuttamista ja pääsimme niihin hyvin, vaikka välillä jiippailtiin ja Kaminami on nyt retkipainossaan. Reilun tunnin kuluttua piti vaihtaa skuuttajaa: niskaa särki, sormeni eivät enää oienneet suoraksi ja oli hirveä jano. Kisassa olisin tietysti vielä pinnistänyt.



Kahdeksan solmua ylittyi ja Kaminami kuopi merta kylkeään kastaen, kun tuulta oli hetkittäin sellaiset 6 m/s. Seilasimme kotisatamaan harvemmin käyttämäämme reittiä, jonka varrella ohitimme mm. "Paskourin". Kuka näitä saarten nimiä oikein keksii? Tämän hetken suosikkejani ovat kotivesien: "Pöllänkurkku" ja "Harmaat Pöllät". Sunnuntai oli kyllä hieno kesäinen purjehduspäivä ja sen päätteksi olimme ansainneet helpon päivällisen Kotipizzalassa.



Kivaa viikonloppua kaikille! 
Ei se onni ole aina säästäkään kiinni.


torstai 25. kesäkuuta 2015

Juhannustaikaa


Keräsin juhannusaattona Karhunmöljästä ainakin seitsemän kukkaa kameraani ja kun aamulla avasin silmäni, oli vieressäni unelmieni prinssi! Lisäksi seurasimme erilaisten lintujen elämää. Lokkeja seuratessaan taas muistaa, miksi tietynlaisia ihmisiä kutsutaan "lokeiksi", mutta on sellainen pieni lokki niin söpö untuvapallero! Joutsen taas on hurjan iso eläin ja jos se sanoisi minulle "pöö" lähtisin heti karkuun. Karhunmöljän joutsen korskui unille käydessään kuin hevonen, eikä häiriintynyt ihmisistä. Tässä siis juhannuksen flooraa ja faunaa...