tiistai 30. syyskuuta 2014

Ensimmäinen karvalakkipurjehdus - syksyn tuntua Hummelskärissä

Perjantaina myrskysi ja lauantainakin oli vielä kovaa tuulta, mutta osa oli uskaltautunut jo lauantaina merelle. Me siirsimme lähtömme sunnuntaille ja otimme maanantain vapaata. Kuten sanottu: yhden yön reissukin tekee jo ihmeitä. Sunnuntaina tuulta oli enää 5-8 m/s ja suuntasimme merikarhusatama Hummelskäriin, joka oli sopivan 30 mailin päässä ja reitti päästiin seilaamaan enimmäkseen sivutuulessa. Matkalla näimme paljon kotiin palaavia veneitä.



Telkussa alkoi sunnuntaina uusi viihdeohjelma: "Vino show". Meillä oli alkumatkan luoviosuudella ihan omat vinoshowt. Kaikenlaisia hassutuksia pystyy muuten tekemään tuossa kallistuksessa.



Syksyn tuloa ei tarvitse surra, sillä yhtä hyvin voi keskittyä sen hyviin puoliin. Lämpimät kaakaohetket kesken purjehduksen kuuluvat vain syksyn ja alkukevään ihanuuksiin. Nyt oli myös aika pukea ihan oikeat purjehdusvaatteet. Ihmeen pitkään tässä olikin seilattu shortseissa ja muissa hepenissä. Lämpötilat olivat molempina päivinä samat: ilma +15 ja vesi +13 astetta. Heti kun aurinko meni pilveen tai purjehdittiin vastaisempaan tuuleen, oli kuitenkin jo tarvetta kunnon vaatetukselle.



Syksy tuo myös vaihtelua maisemiin ja mm. lintujen muuttotahtia on mielenkiintoista seurata. Joutsenperheitä oli tietysti vielä paljon saaristossa, ne eivät pienistä hätkähdä.



Matka taittui rantautumisineen neljässä ja puolessa tunnissa ja perillä Hummelskärissä odotti tyhjä laituri. Se on ollut Sänkörenin ohella niitä vähemmän käytettyjä merikarhusatamia Saaristomerellä. Saari-isäntien viesti laiturilla kertoi, että Hummelskär on laitettu jo talviteloille ja lippu sekä vieraskirja löytyvät lukkojen takaa saunalta. Kyllä tänne siis sai tulla vielä yöpymään, mutta esimerkiksi saunominen ei enää onnistu ja grillit oli jo huollettu varastoon.



Me olemme iki-onnellisia ihan vaan syvästä poijupaikasta kauniin luonnon ympäröimänä!



Nallelippu nostettiin salkoon, mutta viestissä mainittu vieraskirja oli jo ensi vuoden, 2015 kappale. Olivatko isännät tosiaan epäilleet, ettei kukaan seilaisi tänne enää syysretkelle?




 Ulkosaaristossa oli jo syksyistä tunnelmaa.





Kumpanakaan purjehduspäivänä ei satanut, mutta yli lipui pariin otteeseen hyvin tummia pilviä, jotka loivat sinnikkäästi pilkistävän auringon kanssa dramaattisia maisemia. 



Iltavalo on kaunis Hummelskärissä, sillä näkymät ovat avarat joka suuntaan, varsinkin jos kiipeää noin 20 metriä korkealle saaren huipulle. Nyt kalliot olivat niin liukkaat, että liikuimme saaressa vain välttämättömän ja senkin huolellisesti askeltaen, toisiamme varmistaen. Tämä on melkein vihoviimeinen paikka, jossa haluaisi pirstoa luunsa.



Illalla tuuli alkoi voimistua ja yöstä tulikin melko viuhuva. Kuvasin auringonlaskua karvalakin suojissa, sillä tuulen kylmyyden ohella myös hyttyset olivat ahnaasti kimpussa heti kun avasi veneen luukkua.






Veneessä nautimme texmex-ruokaa kynttilälyhtyjen lämpimässä valossa ja vietimme mukavia lukuhetkiä villasukkasillamme.



Pieni särö tässä kaikessa onnessa rypemisessä oli se, että niskahiuksia haroessani käteni osui aristavaan "näppylään" ja arvasin heti mistä oli kyse. Mies poisti punkin niskastani taitavasti teräväkärkisillä "Z-pinseteillä". Se oli ollut iholla enintään viisi tuntia, todennäköisesti vähemmän, joten en usko, että joudun tällä kertaa pitkille borrellioosi-antibiooteille. Puutiaisaivokuumetta vastaan meillä onkin rokotesuojat onneksi kunnossa. Noh... tämän jälkeen murhasin punkin lähes jääkylmin sydämin. Suoritimme sitten koko perheen huolellisen punkkisyynin - ei muita löydöksiä. Lopuksi harjasin vielä tarraharjalla molempien pihahousujen lahkeet (se oisi pitänyt tehdä jo heti saarikävelyn jälkeen) - ei saalista.



Yöllä tuuli ulvoi, mutta aallokko jäi satamassa maltilliseksi ja olimme tietysti laiturin suojassa, keula tuulta kohti. Pientä keikutustakin oli, mutta eniten haittaa oli tuulen kääntymisestä yön aikana, sillä mies joutui käymään aamuyöllä kahdesti kannella säätämässä eri tuulensuunnilla eri tavoin nakuttavia falleja ym. Aamulla sää oli taas mitä kaunein ja tuuli oli hiljentynyt 4-8 m/s.



Hummelskärin satama (Stora Hummelskär) sijaitsee ihanan saarisokkeloston keskellä ja sinne saapuminen ja ulos ajaminen on yhtä maisemien juhlaa. Sitä elämystä on kuitenkin hyvin vaikea litistää valokuvilla jaettavaksi.



Maanataina lähdimme aamupäivällä takaisin merelle ja saimme ihan hyvää matkatuulta. Koko neljän tunnin aikana näimme vain yhden purjeveneen ja yhden moottoriveneen. Oli tosiaan maanantai.



"Luppakorvat seikkailee taas"... Sää oli maanantaina hyvin vaihtelevaa sekä tuulen että pilvisyyden osalta, mikä vaikutti myös lämpimänä pysymiseen. Kummasti sitä kesän lämpöä voi kuitenkin jatkaa merinovillaisella superwoman -puvulla ja (keino-)karvalakilla. Nämä Peak Performancen tiimikarvalakit olivat kyllä hyvä ostos: näitä ei tuuli vie ja ne suojaavat hyvin sekä korvat, niskan yläosan, otsan ja vielä poskiakin. Itselläni kun alkaa helposti leuat särkemään, jos posket saavat kauan kylmää.



Kaminamin keskinopeus oli kotimatkalla 7 solmua ja paras vauhti taisi olla 8,85 solmua, 9,5 m/s sivutuulen puuskassa fokalla ja isopurjeella. On se Kaminami kyllä ihana, kun lähtee heti eikä huomenna lisäämään vauhtia kun tuulta saadaan lisää. Toisaalta se myös kippaa puuskissa yhtä temperamenttisesti, eli jatkuvasti saa jotain säätää, jos haluaa pitää vauhtia yllä. Kotimatkalla meillä ei ollut vesipainotankkejakaan käytössä, joten 35 asteen kallistuksetkin tulivat taas tutuksi.




Ensi viikonlopusta syö miehen työmatka taas yhden päivän, mutta jospa pääsisimme perjantaina pienelle Kaminami Linesin miniristeilylle. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


maanantai 22. syyskuuta 2014

24 h miniristeily Kaminami Lines:lla


Kippari joutui lähtemään sunnuntaina jo paljon ennen kukonlaulua työmatkalle, joten merelle piti pyrähtää kiireesti perjantai-iltana ja tulla jo lauantai-illaksi kotiin. Tästä 24h miniristeilystä Kaminamilla tuli yllättäen juhlava: oli sushia, suklaata, pinkkiä samppanjaa ja jopa tanssia.



Meillä oli tunnin ja vartin koneajo lempeässä syysillassa merikarhusatama Härjänmaankarille. Hento etelätuuli sai unohtamaan, että nyt eletään jo pitkälti syyskuuta. Joku on joskus satamassa naureskellut, että Kaminamin takakansi kävisi tanssilattiasta ja koneajon aikana hyödynsinkin sitä uuden tanssikoreografian muisteluun.



Olipa mukavaa kun lämmin sää oli houkutellut paljon veneitä viikonloppu-uinnille heti perjantai-illasta asti. Ne täydentävät merimaisemat ja samalla on mukava nähdä minkälainen tuuli on jossain kauempana. Tuon yhden kummelin päällä on muuten ihan aina joku lokki päivystämässä.





Rantauduimme Härjänmaankarille seitsemän jälkeen ja olimme silloin vasta kuudes vene. Saimme hyvän paikan kotisataman naapurimme ja Kaminamin kisakamun välistä. Hämärän rajamailla sataman venemäärä tuplaantui 12 ja vielä pimeässä, lähemmäs kymmenen aikoihin, tuli pari venettä lisää. Heillekin järjestettiin syviä paikkoja muiden väleihin. Kaminamin kisakamuveneen kippari näytti fiksusti viimeiselle tulijalle taskulampulla omaa poijuaan ja veneensä kylkeä ja siihen aukeni varovasti ajaen vielä yksi paikka. Mieheni oli pimeällä laiturilla vastaanottamassa köydet.



Auringonlaskun kävimme tietysti taas katsomassa länsikallioilla - siis taas, koska tämä oli kolmas kertamme Härjänmaankarilla tällä kaudella. Naapurillemme tämä oli kuulemma yhdeksäs kerta - hih - kateeksi käy noita eläkeläispurjehtijoita. Mango-kasvislasagne tuoksui uunissa ja kaasukin loppui pullosta sopivasti juuri silloin kun ruoka oli lämmin. Näin lämpimän päivän päätteeksi maistui vielä lasilliset Spritella lantrattua oluttakin. Illan hämärtyessä satamassa oli leppoisa tunnelma, paljon hauskaa jutustelua ja naurua. Me nautimme illan lukuhetkestä veneessä. Keulan pehmoisiin peittoihin ja tyynykasaan hautautuessa on hetken niin läkähdyttävän onnellinen, että lukemiseen voi keskittyä vasta muutaman minuutin kuluttua.



Heräsin jo ennen viittä laivojen sumutorviin. Raotin toiveikkaana luukkua ja valmistauduin sumukuvauksiin, mutta Härjänmaankarilla ei leijaillut pumpulia veden yllä. Aamukaste oli runsasta. Siinä kun vedin kumilastalla vesiä pois Kaminamin iholta, niin naapurikippari vinkkasi, että hän valelee kannet ämpärin kanssa merivedellä, minkä jälkeen ne kuivavat nopeasti itsestään. Totta - hänen kantensa oli kuiva ennen muita.



Lauantai oli pilvinen, mutta vielä lämmin. Sumua oli ollut etelämpänä reilusti ja Isi-Kippari oli omassa rannassaan huolestunut, pääsemmekö tuossa kelissä hänen syntymäpäivilleen, nyt kun gps:mmekin on rikki. Se gps muuten lähti Ranskaan tohtoroitavaksi ja tabletin Navionics + gps toimii selvästi pidemmällä viiveellä, mutta sen kanssa selviää.



Lähdimme aamupäivällä purjeilla 3,5-4 m/s tuulessa kohti anoppilaa. Matkan varrella suoritimme pientä K-koepurjehdusta, eli testasimme uutta genaakkerin rullalaitetta. Testitilanteessa itsessään oli pari harhan lähdettä: rullalaite oli liian lyhyt Kaminamin keulaan ja siihen sopiva genaakkeri vielä liian pieni rullalaitteeseen, joten tuloksista ei edes kannata mainita. Siinä saattoivat kannssapurjehtijat ihmetellä kun rullaamme veneeseen täysin sopimatonta minigenaakkeria yhä uudelleen ja uudelleen auki ja kiinni.



Etelä-Airistolla laskin jossain vaiheessa näköpiiristäni 32 venettä. Kipparilla oli Jack Reacherin seikkailu niin jännässä vaiheessa, että kun aloitimme koneajon tuulen hävittyä, mies luki kirjaansa ja jätti minut päävastuuseen tähystämään.




Tähystelin varoiksi myös taivaalle ja päivän merikotkakin tuli bongattua.



Anoppilassa syntymäpäiväsankari oli laiturilla vastaanottamassa ja Kaminami pääsi perheveneen kylkeen parkkiin. Äiti-Kippari oli kattanut juhlapöytään sitä mistä me kaikki eniten pidämme: ensin överisti sushia ja sen päälle kulhottain suklaata sekä pikkuisen pinkkiä samppanjaa. Isi-Kippari sai merellisiä paketteja ja ehdimme jutustelemaan viimeisimmät kuulumiset merentuijottelun ohella.

Myöhemmin iltapäivällä tuulta oli mukavammin: 6 m/s, puuskissa lähemmäs 7m/s, ja kotimatkaa luoviessa saimme ottaa vesipainotankitkin käyttöön. En enää tanssahdellut takakannella kotimatkan aikana.



Loppuhuipennuksena pääsimme nostamaan tunniksi Lumikin keulaan kotirännissä. Ilman sitä olisikin tullut ahdistus, sillä tuulta oli enää 3-5 m/s. Kotiin päästyämme oli juuri sellainen olo, kuin olisi juhlinut laivalla miniristeilyn, mutta se johtui todennäköisemmin tällä kertaa vähäisistä yöunista. Olipa mukava pyrähdys!




Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, 
älkää antako sateisen sään lannistaa, harmaa on kaunis väri ja luonto tarvitsee vettä!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Sumua ja kotkia Pyytinkarilla


Viime viikonloppu näytti ensin hankalalta, mutta pääsimme sittenkin merelle yhdeksi yöksi. Miehellä oli lauantaina työpurjehdus Helsingissä ja minulla samaan aikaan vierailevan opettajan tanssitunnit Turussa, joten Kaminami vapautettiin kiinnitysköysistään vasta lauantai-iltana kello 19. Pyrähdimme hymyssä suin tummenevaan iltaan merimökkeilemään.



Tuulta ei ollut, joten ajoimme vajaan tunnin koneella lähimpään satamaan: pursiseuran Pyytinkarille. Olemme olleet siellä tällä kaudella vain kerran, joten oli oikein mukavaa päästä sinnekin vaihteeksi.





Pyytinkarilla ei ollut lauantai-iltana tunkua; olimme ison sataman kuudes ja viimeinen saapunut vene. Vakkaripaikkaimme "Pyytin takapihan" (itälaiturin) poijut olivat kaikki vapaita. Olen jo seonnut laskuissa kuinka monta kertaa olen tällä kaudella ajanut Kaminamusen rantaan, mutta hyvin se sujui tänäänkin, eikä edes jännittänyt.



Oli mahtavaa päästä taas veneeseen nukkumaan. Revontulia olisi ollut teoriassa mahdollisuus nähdä lauantaiyönä eteläisessäkin Suomessa. Tähyilin niitä pitkin iltaa ja yötä kaikista ikkunoista ja luukuista, mutta turhaan. Aamulla oli kuitenkin hienoa herätä pehmeän sumuisissa maisemissa ja seurata sumun hälvenemistä. Veneessä ei telkkua kaipaa, tavallisten luonnonilmiöiden ja eläinten puuhien seuraaminen on parasta ajankulua.








Päivästä tuli hurjan lämmin. Istuimme shortseissa ja T-paidoissa takakannella alkuiltaan saakka. Ohi ajoi monta venettä ja huomasimme että tänään vietettiin yläosattomien kippareiden koneajelupäivää.



Rento aurinkopäivä veneellä on tehty hyvistä kirjoista, leppoisasta musiikista, valokuvaamisesta ja makoisista välipaloista. Sangriakannullista ei sentään sekoiteltu, veneilemme aina nolla-linjalla ja pieni kotimatka olisi vielä edessä.



Kotkia näimme lauantaina jopa neljään otteeseen. Tuulettoman kotimatkan aikana yksi lenteli aivan Kaminamin yllä ja ihan niin kuin se olisi katsonut pää kallellaan suoraan meitä tuossa alimmaisessa kuvassa...




Pienikin pyrähdys merellä tuntuu niin isolta ja virkistävältä elämykseltä, että mielestämme sinne kannattaa aina lähteä, kun suinkin voi. Tavarakuorman raahaaminen ees-taas on pikkuhomma siihen nähden mitä yhden vuorokaudenkin merimökkeily antaa.

Nyt perjantai-iltana suuntaamme todennäköisesti lähisaareen Härjänmaankarille ja sieltä lauantai-illaksi anoppilan rantaan vietämään Isi-Kipparin syntymäpäiviä. Kaunista ja lämmintä viikonloppua kaikille!