tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jäätävän hauska juhannus


Juhannusaattona jatkoimme Tammon karhusatamasta kohti Kemiön saaristoa, jossa hyvät ystävävämme asuvat suojaisella merenlahdella, punamultaisessa idyllissä ja omenatarhojen tuoksuissa. Aamulla Tammossa satoi, joten nautimme rauhassa mökkeilystä Kaminamissa ja viivästytimme lähtömme aamupäivään. 30 mailin matkalla oli lämpöä +11-13 astetta ja sivutuulta 4,5-6,5 m/s.



Matkalla ilahdutti tämä suloinen "Pink Boat". Kuka tunnistaa mikä tämä Ponimainen vene on? Niiniranta-merkkisissä purjeissa (1980-luvulta, tai varhaisemmalta ajalta) on nuolimainen kuvio.



Matka taittui mukavasti isolla ja fokalla. Högsåran rännissä pääsimme ristiaallokkoon, kun molemmin puolin pyyhälsi ohi isompi moottorivene. Hyppäsimme äkkiä Kaminamin takakannelle tasapainoilemaan keskilattaille keinunnassa. Purjehdimme arvokkaasti ja tyylikkäästi sitten joskus vähän vanhempina. Samalla testasimme Georg von Gyropilotin osaamista ristiaallokossa ja hän sai kehuja ohjaamisestaan.



Jossain vaiheessa tuli vähän vilu, mutta vaatteiden lisäämisen sijaan suuntasin tällä kertaa mustat aurinkopaneelini kohti lämmönlähdettä ja taas oli mukava olla.



Kippari oli tietysti pää pilvissä jo siitä, että pääsi merelle ja sai seilata.



Högsåran Lill Backan laituri näytti täpötäydeltä juhannusaattona kello 12.30. Laskin ainakin yhdeksän mastoa ja useita moottoriveneitä, joista yksi oli kokoluokkaa jumbo.



Pian Högsåran jälkeen laskimme purjeet kun käännyimme uusille sokkeloisille väylille, joista osa oli melkoisen kapeita. Edessä oli myös Kaminamin ensimmäinen sillanalitus - ehkä sillekin voisi skoolata? Ei se niin kauhean jännittävää ollut, kun maston korkeus on 17,5 m ja tämän sillan alikulkukorkeus 19 m (+ 0,2-1,0 m turvallisuusvara + merivesi on edelleen huomattavan alhaalla).



Päivän fauna - ei vieläkään yhtään hyljehavaintoa...



Kemiössä juhannusisäntä Herr F tuli meitä saattajaveneellä vastaan ja luotasi varoiksi vielä Kaminamuselle syvyydet. Nuo raskaat tummat pilvet tajusivat lipua pois yltämme ja saimme taas pilvipoutaisen illan.



Namunen pääsi turvallisesti kylkiparkkiin aivan kemupaikan tuntumaan.



Iltaa vietettiin aina pikkutunneille saakka. Iso terassi oli laitettu niin hienosti kesäjuhlan tunnelmaan, että siitä ei puuttunut enää kuin kesän lämpö. Mrs K on kesäkukkien suuri ystävä.





Erilaisia kuplajuomia maisteltiin pitkin iltaa - hik. Bellini-samppanjadrinkkiä saa muuten nykyään myös valmiina pullotteena ja ainakin itse tykkäsin siitä kovasti. Tämä olisi täydellinen brunssijuoma. Se korvaa hyvin tuoremehut - hih...



Ruokaa oli varmuudella riittävästi. Kuusi erilaista salaattia ja melkoinen kimara vege-hipillekin maistuvaa grillattavaa uusien perunoiden kanssa. Herr F sytyttää grillin näin ja epäilen, että kaivoi perunat kaivinkoneella ja sekoitti salaatit betonimyllyssä. Mutta siis hyper-funktionaalista ja hyvää tuli!





Muut kävivät saunassa, mutta minulla on edelleen tikit paketoidussa ranteessani, joten kättä ei saanut kastella eikä hikoiluttaa. Joku ehdotti että menisin käsi kelmutettuna kylmään saunaan - heh - tulee se juhannus ilman saunaakin. Miehet olivat puineet Pyytinkarin kisat vielä kertaalleen siellä lauteilla - tulikohan jo viimein valmista? Kylmyyden iskettyä terassille asensimme infrapunalämmittimet, nauroimme paljon, lisäsimme villapaitoja, kääriydyimme viltteihin ja joku istui makuupussissakin nauttimassa keskikesän juhlasta. Olipa kuitenkin kiva, ettei juhannusaaton yönä sattunut satamaan tai tuulemaan vimmatusti.



Kemujen pikkutunneilla tuli näköjään vähän tärähtäneitä kuvia... Mutta siis upea kuu vaelsi huimaa vauhtia taivaalla.



Kun hipsimme puoli kolmen jälkeen yöllä veneelle, oli sen kansi jäässä! Virallisen ja optimistisen säätiedon mukaan ilman lämpötila oli yöllä mukamas +5. Olin jo alle viiden minuutin kävelymatkan jäljiltä niin kylmissäni, että kangistuin hampaat kalisten siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nostaa jalkoja veneen kaiteen yli. Sisällä laitoimme tietysti heti lämppärin täysille ja odottelimme tunnin, ennen kuin edes yritimme nukkua. Meillä oli pari-kolme kerrosta vaatteita, mies nukkui jossain purjehdushaalarissa. Pipot, kaulurit ja villasukat olivat luonnollisesti käytössä ja kaipasin lapasiakin. Keulapedit olivat niin kylmät, että vasta kahden tunnin kuluttua - viiden aikoihin aamulla - lämppäri oli tehnyt tehtävänsä ja tärinä helpotti.



Lauantaiamuna heräsimme reippaaseen raekuuroon, joita tulikin sitten aamupäivän aikana useita. Niiden välissä satoi vettä ja joskus pilkahti aurinko. Juhannuspäivän pitkä aamiainen kamujen lämpimässä keittiössä valmisti meitä seuraavalle ikimuistoiselle purjehduslegille.

  

13 kommenttia:

  1. Reippaita olitte kun lähditte vesille jäitä uhmaten! Muistan monet kerrat hytisseeni veneellä myös aamutunneille, sen jälkeen on aika ihana päästä kotona saunaan. Me jäimme kotiin saunan lämmityspuuhiin suoraan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele että moni jätti lähtemättä vesille. Toisaalta kun sinne lähti, niin oli monella tavalla kauhean kivaakin - säistä huolimatta.

      Teillä on kyllä niin kiva koti, että kelpaa viettää juhannusta maissakin :)

      Tuo on niin totta, palelun jälkeen on nautinto päästä saunaan, lämpimään suihkuun tai edes veneen lämppärin puhallukseen villasukat jalassa ja muki lämmintä tassussa.

      Poista
  2. Aika sissejä ootte olleet tuossa talvisäässä!

    Olette näemmä kohdanneet merellä niin herttaisen Pinkyn! Chieftain kirjoitteli reissustaan Pinkyllä joku aika sitten Pikku-Minkin blogissa. http://pikku-minkki.blogspot.fi/2014/06/pinky-ja-minky.html Kannattaa kurkata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vellamo, tosin en tiedä lasketaanko se sisseydeksi, jos kuitenkin oli mukavaa?

      Kiitos vinkistä ja linkistä... hauska! Pikku-Minkin blogista löytyi vielä linkki fecebook-ryhmään, josta löytyi mm. kuvia heidän juhannusreissustaan: https://www.facebook.com/pinkboatturku/timeline.
      Veneen tyyppi on edelleen arvoitus :)

      Poista
    2. Pinky on tyypiltään Tyvex 18 ja sertifioitu Pikku-Minkin kummivene. Olivat kuulemma siirtämässä Pinkyä hääkeikalle juhannuksena :)

      Poista
    3. :D Kiitoksia tiedoista, nyt on mielenrauha. On se syötävän söpö, nimenomaan pinkkinä.

      Poista
    4. Se on kyllä hilpeä paatti eikä jää missään ilman huomiota =)

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia olet taas kerran ottanut! Ja todella mukavissa merkeissä näköjään teidänkin juhannuksen vietto sujui kylmyydestä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, juuri näin - säästä huolimatta oli hieno juhannus!

      Poista
  4. Ihana kattaus ja hyistä tunnelmaa. Tämä veneily täällä pohjoisessa on aikamoista sissihommaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, ei meitä suomalaisia sisupusseja helpolla lannisteta :)

      Poista
  5. Voi, näitä lukiessa tekee jo niin mieli lomalle. No onneksi se alkaa ylihuomenna =). Ihania kuvia ja tunnelmia jälleen tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka ja oikein ihanaa lomaa!
      Toivotaan että säätkin lämpenisivät ja jos eivät - se on sitten vaan toisenlaista veneilyä...

      Poista