sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Juhannusliikenteessä kotiin


Sunnuntaina oli aika lähteä Tammosta 30 mailin kotimatkalle juhannuksen paluuliikenteeseen. Saimme alkuun sivuvastaista/sivutuulta 6-9 m/s, joten meillä oli taas reivi fokassa ja 1. reivi isopurjeessa sekä vesipainotankit käytössä. Onhan siinä oma tunnelmansa, kun maisema on harmaa ja tuulee vähän reippaammin.



Muutaman kerran aalto pyyhkäisi keulakannen puhtaaksi. Sivukannen pesusta huolehti "nuhainen possunnenä", eli vesipainotankkien ilmanpoistoaukko. Sen kautta loiskahti aina vähän tankin vettä ulos, kun aallokko löi kovemmin aukeammilla vesillä. Tänään oli mukava istua kuivemmassa takapenkissä, barduunavinssin vieressä.



Pensarin väylän paikkeilla ylittyi parhaimmillaan 9 solmua (SOG). 




Kippari otti rennosti ja nautiskeli. Tuuli hiljeni jo ensimmäisen tunnin jälkeen ja oikutteli jopa liian hiljaiseksi suojaisilla saaristoväylillä. Purimme reivit ja liityimme paluumatkalaisten letkaan sukkuloimaan omia polkujamme. 

  


No kyllä siinä tietysti vähän seurattiin toisten vauhtia ja trimmejä sivusilmällä kun sukkuloitiin väleistä.... Ennen Pensar Fjärdeniä jonkun ison Dufourin kippari kuvasi leppoisaa ohitteluamme videolle. En kyllä tiedä mitä jännää videoitavaa siinä oli, kun vauhtimmekaan ei siinä hiljaisessa tuuulessa ollut mitään ihmeellisestä. Mutta kertokaa jos se pätkä tulee vastaan facebookissa tai jossain... 





Jossain satoi vähän enemmän, me saimme lähinnä pikkusateita. Ukkonenkin jyrähti pariin otteeseen. Vähän myöhemmin samaa väylää kotiin seilanneet tutut olivat saaneet niskaansa raekuuroja vielä sunnuntainakin.




Pienen "kisailun" aika mm. syötiin karkkia, puettiin sadevaatteita ja olisi tuuletettu peittojakin, ellei olisi satanut. Vähän hymyilytti se kippareiden vilkuilu toistensa suuntaan ja purjeiden trimmausinto...



Jossain vaiheessa laskimme näköpiiristämme 30 samaan suuntaan seilaavaa purjevenettä. Kaikkia ei pohjoisnavalta puhaltavat tuulet säikäyttäneet... Ainakin jokainen venekunta on yhtä vähän eksoottisempaa kokemusta rikkaampi tämän juhannuksen jälkeen. Tuuli hiljeni myöhemmin iltapäivällä sisäsaaristossa niin, että ajoimme lopulta koneella kotirännin, eli reilun tunnin. Olimme reissun jälkeen aika väsyneitä; osittain kylmästä, osittain kivoista kemuista ja lyhyistä unista. Kaiken kaikkiaan sanoisin silti, että kannatti lähteä!



Olen seuraavan viikon Houtskärissä ja blogi on sen myötä reilun viikon tauolla. Toivottavasti veneilysäät kehittyvät suotuisampaan suuntaan, eikä tarvitsisi enää heinäkuussa kokea raesateita tai jäätyneitä veneenkansia. Mukavia hetkiä merellä kaikille, jotka sinne pääsevät!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Arktinen juhannuspurjehdus raesateessa


Kun juhannuspäivän aamun rae- ja vesisateet Kemiön saaristossa helpottivat, lähdimme kiireesti matkaan kello 12.15. Aurinko pilkisteli repaleisten pilvien välistä - hetken. Sitten taivas synkkeni ja juuri kun aioimme irrottautua laiturista saimme sadetta edeltävän kovan puuskan. Tällä kertaa siitä oli apua keulan kääntämisessä irti kylkiparkista. Aloitimme koneajon kevyessä vesisateessa, joka muuttui alle puolessa tunnissa raivokkaaksi raekuuroksi. Pienikokoiset hernerakeet pomppivat tumman meren pinnalla ja kasaantuivat veneenkannelle reilun vartin verran. Ne olivat silti pitkiä minuutteja. Tämä oli jo niin mielenkiintoinen kokemus, että ei edes harmittanut.




Lähtömme laiturista oli niin nopea, että sisällä oli vielä paljon valmisteltavaa, mm. navigointitietokoneen virittelyä ja tavaroiden paikalleen laittamista. Pysyttelin sisähommissa ja mies ohjasi venettä luukunsuulla osittain suojassa istuen. Jäätävää tuulta oli puuskissa reilut 12 m/s ja rakeet pistelivät kasvoja.



Pian navigointiohjelma jäi jumiin pidemmäksi aikaa ja päätimme ottaa paperikartan käyttöön. Paitsi että tämä alue olikin juuri Saaristomeren D-kartan reunan ulkopuolella ja Helsinki-Parainen B-kartta oli kotona. Kyllä - asia olisi pitänyt varmistaa ennen lähtöä! Päässäni pirahti jo hälytyskello: hankala sää + karttaohjelman toimimattomuus = jo kaksi haastetta. Nyt on oltava tarkkana ettei ongelmia kasaannu enempää ja satu jotain vahinkoa. Mies tutkiskeli tietokonetta ja käynnisteli sitä uudelleen ja sai lopulta navigointiohjelman toimimaan. Ilmeisesti joko gps-tietoa johtava liitin tai tietokoneen portti on saanut jossain vaiheessa tilttiä ja ongelmat johtuvat kosketushäiriöstä.



Kolmetuntinen koneajomme sokkeloväylillä jatkui ja sää kirkastui, mutta pysyi puuskaisena. Tuuli tarttui isopurjeen laskoksiin ja yritti repiä sitä ylös puomisuojasta huolimatta (mikä on meillä vähän erilainen viistoon latoitetun töpötoppisen purjeen vuoksi). Purjetta piti sitoa kiinni puomiin apunaruilla.



Etenimme edelleen 8-10 m/s vastatuuleen. Kaminamin kone jaksoi näissäkin olosuhteissa kulkea keveästi 2800 kierroksella 5,9-6 solmun vauhtia. Kaasukahvassa olisi ollut varaa lisätäkin vauhtia, jos olisi ollut tarve. Aallokko hakkasi vähän avoimilla aukoilla. Onneksi kummallakaan ei ole vahvaa merisairaustaipumusta.

Finnsjölandetin eteläpuolella Kippari huomasi moottoriveneen, joka oli pulassa. Hän ohjasi Kaminamin viereen ja tiedusteli avuntarvetta. Moottoriveneen kippari ilmoitti, että kone on sammunut, mutta hän aikoo rantautua läheiseen mökkisaareen, eikä tarvitse apuamme. Suunnitelma kuulosti toimivalta ja vene ajelehti oikeaan suuntaan, joten jatkoimme matkaamme.



Högsåran edustalla nostimme isopurjeen sekä fokan ja otimme heti molempiin reivit. Myös vesipainolastin pumppasimme laidalle apumiehistöksi. Onneksi tuo vauhtihurmaantunut Kippari malttaa retkipurjehduksessa valita purjeet kovimman tuulen mukaan ja sietää sen, että puuskan mentyä purjepinta-ala on taas vähän alakantissa. Kisoissa purjeet valitaan kuulemma heikoimman tuulen mukaan, jolloin puuskissa on tehtävä enemmän töitä veneen pitämiseksi lapasessa.



Mukavaan matkavauhtiin päästiin pienemmälläkin purjealalla. Sivutuulta oli kahden tunnin purjehduslegin aikana vaihtelevasti 5-9 m/s, jokunen puuska vähän kovempaa. Ihan mielenkiinnosta googlasin päivän säähän liittyvän faktan: jos ilman lämpötila on +10 astetta ja tuulta on 10 m/s, niin iholla lämpötila tuntuu +6,2 asteelta.



Valitsimme kotimatkan välietapiksi saman Tammon karhusataman, jossa yövyimme menomatkallakin. Nyt saavuimme heti kello 17 jälkeen ja vastaanottamassa oli kokonainen rantaparlamentti. Änkesimme leveäperäisen babymme kahden veneen väliin. Sellainen rantautuminen onkin helppoa, vaikka olisi vähän sivutuulta. Naapuriveneissä oli ihmisiä huolehtimassa kyljistä ja fendarit pehmensivät kontaktin. Laiturilla oli karhurouva vastaanottamassa, joten tällä kertaa minä kiinnitin keulan ja mies ajoi. Ennen kuin ehdimme saamaan venettä pakettiin, oli jo tuttavamme E.L. jututtamassa Kipparia purjehdusasioista. Sillä tavalla se on hassua sattumaa, että superaktiivinen purjehtija Herra E.L. on ollut keskimäärin jokatoisessa satamassa, johon menemme - oli se sitten pursiseuran, merikarhujen tai kaupallinen satama.



Kipparin kuuluu mennä heti eikä tunnin kuluttua kirjautumaan sataman vieraskirjaan.



Kyllä oli saariston sää ihanasti oikukasta: Tammossa paistoi aurinko, puuskainen tuuli jäi saaren taakse, linnut lauloivat ja tuntui melkein kesältä, jos piti fleecekerraston päällänsä.



Totta puhuen, juhannuspäivä oli myös dagen efter... Lisäksi unet olivat jääneet vähäisiksi. Kun masut olivat täynnä lämmintä kesäruokaa, niin väsytti vielä enemmän. Kahdeksan aikoihin illalla mies laittoi jo veneen yökuntoon. Yhdeksältä törähti rannassa trumpetti. Lipputangossa yöpynyt suomenlippu laskettiin juhlavasti ja tilalle nostettiin merikarhulippu. Juhannus päättyi virallisesti trumpetilla jazz-klassikon "Summertime" selkäpiitä hiveleviin sääveliin. Naistenlehdet oli luettu, pasianssit pelattu tabletilla ja pian sammuimme keulaan nukkumaan. Tammossa oli tällä kertaa kaikkiaan kahdeksan venettä, eli laiturin reuna taisi tulla täyteen.




tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jäätävän hauska juhannus


Juhannusaattona jatkoimme Tammon karhusatamasta kohti Kemiön saaristoa, jossa hyvät ystävävämme asuvat suojaisella merenlahdella, punamultaisessa idyllissä ja omenatarhojen tuoksuissa. Aamulla Tammossa satoi, joten nautimme rauhassa mökkeilystä Kaminamissa ja viivästytimme lähtömme aamupäivään. 30 mailin matkalla oli lämpöä +11-13 astetta ja sivutuulta 4,5-6,5 m/s.



Matkalla ilahdutti tämä suloinen "Pink Boat". Kuka tunnistaa mikä tämä Ponimainen vene on? Niiniranta-merkkisissä purjeissa (1980-luvulta, tai varhaisemmalta ajalta) on nuolimainen kuvio.



Matka taittui mukavasti isolla ja fokalla. Högsåran rännissä pääsimme ristiaallokkoon, kun molemmin puolin pyyhälsi ohi isompi moottorivene. Hyppäsimme äkkiä Kaminamin takakannelle tasapainoilemaan keskilattaille keinunnassa. Purjehdimme arvokkaasti ja tyylikkäästi sitten joskus vähän vanhempina. Samalla testasimme Georg von Gyropilotin osaamista ristiaallokossa ja hän sai kehuja ohjaamisestaan.



Jossain vaiheessa tuli vähän vilu, mutta vaatteiden lisäämisen sijaan suuntasin tällä kertaa mustat aurinkopaneelini kohti lämmönlähdettä ja taas oli mukava olla.



Kippari oli tietysti pää pilvissä jo siitä, että pääsi merelle ja sai seilata.



Högsåran Lill Backan laituri näytti täpötäydeltä juhannusaattona kello 12.30. Laskin ainakin yhdeksän mastoa ja useita moottoriveneitä, joista yksi oli kokoluokkaa jumbo.



Pian Högsåran jälkeen laskimme purjeet kun käännyimme uusille sokkeloisille väylille, joista osa oli melkoisen kapeita. Edessä oli myös Kaminamin ensimmäinen sillanalitus - ehkä sillekin voisi skoolata? Ei se niin kauhean jännittävää ollut, kun maston korkeus on 17,5 m ja tämän sillan alikulkukorkeus 19 m (+ 0,2-1,0 m turvallisuusvara + merivesi on edelleen huomattavan alhaalla).



Päivän fauna - ei vieläkään yhtään hyljehavaintoa...



Kemiössä juhannusisäntä Herr F tuli meitä saattajaveneellä vastaan ja luotasi varoiksi vielä Kaminamuselle syvyydet. Nuo raskaat tummat pilvet tajusivat lipua pois yltämme ja saimme taas pilvipoutaisen illan.



Namunen pääsi turvallisesti kylkiparkkiin aivan kemupaikan tuntumaan.



Iltaa vietettiin aina pikkutunneille saakka. Iso terassi oli laitettu niin hienosti kesäjuhlan tunnelmaan, että siitä ei puuttunut enää kuin kesän lämpö. Mrs K on kesäkukkien suuri ystävä.





Erilaisia kuplajuomia maisteltiin pitkin iltaa - hik. Bellini-samppanjadrinkkiä saa muuten nykyään myös valmiina pullotteena ja ainakin itse tykkäsin siitä kovasti. Tämä olisi täydellinen brunssijuoma. Se korvaa hyvin tuoremehut - hih...



Ruokaa oli varmuudella riittävästi. Kuusi erilaista salaattia ja melkoinen kimara vege-hipillekin maistuvaa grillattavaa uusien perunoiden kanssa. Herr F sytyttää grillin näin ja epäilen, että kaivoi perunat kaivinkoneella ja sekoitti salaatit betonimyllyssä. Mutta siis hyper-funktionaalista ja hyvää tuli!





Muut kävivät saunassa, mutta minulla on edelleen tikit paketoidussa ranteessani, joten kättä ei saanut kastella eikä hikoiluttaa. Joku ehdotti että menisin käsi kelmutettuna kylmään saunaan - heh - tulee se juhannus ilman saunaakin. Miehet olivat puineet Pyytinkarin kisat vielä kertaalleen siellä lauteilla - tulikohan jo viimein valmista? Kylmyyden iskettyä terassille asensimme infrapunalämmittimet, nauroimme paljon, lisäsimme villapaitoja, kääriydyimme viltteihin ja joku istui makuupussissakin nauttimassa keskikesän juhlasta. Olipa kuitenkin kiva, ettei juhannusaaton yönä sattunut satamaan tai tuulemaan vimmatusti.



Kemujen pikkutunneilla tuli näköjään vähän tärähtäneitä kuvia... Mutta siis upea kuu vaelsi huimaa vauhtia taivaalla.



Kun hipsimme puoli kolmen jälkeen yöllä veneelle, oli sen kansi jäässä! Virallisen ja optimistisen säätiedon mukaan ilman lämpötila oli yöllä mukamas +5. Olin jo alle viiden minuutin kävelymatkan jäljiltä niin kylmissäni, että kangistuin hampaat kalisten siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt nostaa jalkoja veneen kaiteen yli. Sisällä laitoimme tietysti heti lämppärin täysille ja odottelimme tunnin, ennen kuin edes yritimme nukkua. Meillä oli pari-kolme kerrosta vaatteita, mies nukkui jossain purjehdushaalarissa. Pipot, kaulurit ja villasukat olivat luonnollisesti käytössä ja kaipasin lapasiakin. Keulapedit olivat niin kylmät, että vasta kahden tunnin kuluttua - viiden aikoihin aamulla - lämppäri oli tehnyt tehtävänsä ja tärinä helpotti.



Lauantaiamuna heräsimme reippaaseen raekuuroon, joita tulikin sitten aamupäivän aikana useita. Niiden välissä satoi vettä ja joskus pilkahti aurinko. Juhannuspäivän pitkä aamiainen kamujen lämpimässä keittiössä valmisti meitä seuraavalle ikimuistoiselle purjehduslegille.

  

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannusreissulla Kaminamin ensimmäiseen karhusaareen


Varmaan jokainen veneilijä pohti torstaina lähteäkkö juhannusreissuun vai ei. Sunnuntaina meteorologi selitti telkussa, miten Suomi on kahden valtavan korkea- ja matalapaineen välissä ja meille virtaa kylmyyttä suoraan Pohjoisnavalta. Ei tosiaan voinut olla huomaamatta, että jaamme saman säätilan jääkarhujen kanssa. Emme kuitenkaan ole kovin nirsoja säiden suhteen, joten lähdimme torstai-iltana sateiselle 30 mailin purjehdukselle kohti merikarhusatama Tammoa. Kaiken kaikkiaan juhannusreissussa koettiin yhtä sun toista, mutta ensimmäisen illan purjehduksen suurin seikkailu taisi olla se, että satoi vettä pastasalaattikippoon ja kaffemukiin.




Viileään (+12) keliin vastasimme vaatetuksella. Code zerolla pääsimme leppoisassakin tuulessa mukavaan matkavauhtiin, eli suunnilleen Kaminamin matkanopeuteen koneella (reilua 6-8 solmua). Mikäs siinä oli lipuessa. "Ihanaa, taas me ollaan täällä" -hymy irtosi ihan kevyesti.



Kotirännimme Rymättylässä houkuttelee jostain syystä merirosvolaivoja ja aina ne ilahduttavat. Tähän mennessä ne ovat olleet niin ystävällismielisiä, että en enää ryntää kätkemään muumimukejamme tai piiloutumaan kevlar-purjeen taakse suojaan tykkitulelta. Tämä hollantilainen satulaiva Safier tuli vastaan torstaina ja sunnuntain paluupurjehduksella näimme suomenlipun alla purjehtivan vastaavanlaisen aluksen. Ovat ne upeita!




Puoli kahdeksalta saavuimme Nauvon losseille. Autolla Nauvoon pyrkivät olivat kuulemma jonottaneet lossille tunteja. Pientä juhannusruuhkaa oli vesilläkin, mutta vaisummin kuin lämpimämpinä viikonloppuina. Purjehdusruuhkissa on onneksi helppo sukkuloida oman vauhdin mukaan - mikä vapaus!



Tunti Nauvon lossien  jälkeen tuuli hiipui ja ajoimme loput kuutisen mailia koneella. Sää kirkastui ja aurinkokin vähän pilkisteli. Tuntuu että merellä jokainen ilta on yksilöllinen; maisemat ja säätila ovat aina hieman erilaiset kuin aiemmin.




Tammon lähestyessä valmistelimme rantautumisen hyvissä ajoin. Merikarhusatamassa on velvollisuus ottaa aina seuraavat tulijat vastaan, mutta jos rantautuu myöhään ei palvelua voi odottaa; ihmiset ovat saunassa, ruuanlaitossa tai nukkumassa. Niinpä kello 21.40 aikoihin koitimme saapua hissukseen. Rantautuminen sujui ihan hyvin kahdestaankin.



Kun saimme veneen kiinni, tuli naapurista vanhempi karhuherra pahoittelemaan, ettei ollut kuullut tuloamme ja jäi hetkeksi rupattelemaan. Äiti-Kipparilla ja Isi-Kipparilla on laaja tuttavapiiri ja kaikki haluavat yleensä vähän jututtaa miestäni, eli perheen Pikku-Karhua, joka on juuri itsenäistynyt omaan matkaveneeseensä. Olemme olleet monissa merikarhusatamissa useina kesinä Äiti-Kipparin ja Isi-Kipparin kanssa retkeillessä, mutta tämä oli Kaminamin ensimmäinen merikarhusatama. Skoolasimme sille ja samalla viikko sitten tapahtuneelle 1000 mailin ylitykselle mittarissa.




Tammoon tuli vielä meidän jälkeemme kaksi venettä, yhteensä siis vain viisi venettä torstaiyöksi.




Mies meni vastaanottamaan seuraavan tulijan laituriin. Suojaisa lahti oli tyyni ja ilta kaunis, joskin viileä. Koska saimme lämppärin veneeseen vasta tämän kauden alussa, pidämme sitä edelleen vähän luksuksena. Joka kerta hymyilyttää, kun sitä lämpöä vaan tulee sieltä tuubista - ja niin paljon kuin tahtoo. 




Söimme vielä myöhään lonkku-pizzat ja voi että maistui hyvälle! Se on mahtava tunne, kun on ollut monta tuntia ulkona sään armoilla ja illalla väsyneenä saa nälkäiseen masuun lämmintä ruokaa ja sen jälkeen voi vain pökertyä pehmoiseen petiin.


Yö sujui rauhallisesti ja viime syksyn kaupallisten satamien kiertelyn jälkeen arvostan sitä suuresti näissä karhusatamissa. Merikarhuilla on paljon sääntöjä, mutta ne myös pitkälti toimivat ja takaavat sen, että saunasysteemit, oma rauha ja mukava retkeily mahdollistuu. Minusta sekin on todella hienoa että "karhusatama ei ole koskaan täynnä", eli laiturin ollessa jo piukassa kaikki tietävät, että seuraava vene kiinnitetään kakkosriviin.

Joka tapauksessa, sää on mikä on - ei se onnellisuus yleensä ole siitä kiinni.