perjantai 30. marraskuuta 2012

Synteettistä spagettia omasta pajasta


Antti-lumimyrskyn keskellä on mukava todeta, että valmistautuminen ensi kesään on hyvässä vaiheessa. Olohuoneen köysipaja on tuottanut jo Ikea-kassillisen skuutteja, taljoja ja kiinnitysköysiä. Mies teki koko viime viikonlopun pajansa lepotuolissa pitkää päivää köysitöitä.







Skuutteja on ohennettu kevyemmiksi purjeeseen kiinnittyvästä päästään siten, että vinssille kierrettävä osuus on kuitenkin kuorellista, paksumpaa köyttä.




Köysien päihin on tehty kestäviä ja siistejä lenkkejä. Ohuesta köydestä on väsätty kasoittain kevyitä ja veneen rakenteita kolhuilta säästäviä narusakkeleita, joilla skuutti kiinnittyy purjeeseen.




Köysitöissä tarvittavat pleissauspuikot on tilattu köysiä myyvästä  firmasta, Multimarinesta. Lisäksi tarvitaan neula, vahattua vahvaa lankaa (rihmauslankaa), sakset, pihdit, sytkäri päiden sulattamiseen, mitta ja teippiä. Tuon Lethermanin hankin handymanilleni juuri synttärilahjaksi, koska hän on "lainannut" merelle aiemman Lethermaninsa ja Victorinoxinsa. Ohjeita pleissauksiin löytyy mm. Samsonropen sivuilta.




Keveitä taljoja valmistetaan ohuista mutta kestävistä köysistä ja Antalin eloksoiduista alumiinirenkaista. Köysi kulkee näissä uskomattoman kevyesti.




Tässä on tuleva cunninghamin taljamme: oikea alakulma tulee kiinnittymään mastonkaulukseen ja yläkulma purjeen cunningham-lenkkiin. Keltaisesta paaksummasta köydestä säädetään cunninghamia ja se tulee kiinnittymään kanteen omaan lukkoonsa.







Ankkuriköysi tuli sentään ihan valmiina. Lirosin 40 metrin köydessä on 10 metrin matkalta lyijypaloja sisällä lisäpainoa tuomassa.




Kiinnitysköydet, joita meidän perheessämme kutsutaan "potkuriköysiksi", ovat helposti käsiteltävää ja kelluvaa materiaalia. Niihin mies pleissasi valmiiksi isot lenkit.




Valkoista ja raikasta viikonloppua kaikille!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

3Di-töpötopin katsastus


Kävin purjeneulomolla katsomassa valmista isopurjettamme. "Mikä toi on?" ja "Mitä hyötyä siitä on?" -kysymyksiä minulla riittikin, mutta sain kaikkiin kysymyksiini asiallisen vastauksen.  Purjeneulomolla tiedetään että kirjoitan blogia, mutta silti ne siellä vähän naureskelivat "sivutoimista toimittajantyötäni", kun kyselin ja kuvailin koko ajan.




Isopurje on siis Nortin 3D-tekniikalla valmistettu 3Di 760 lämpömuovattu dyneema-aramidi komposiittipurje. Viimeisimmän Volvo Ocean Racen veneiden kaikki purjeet olivat näitä samoja, mistä tulee tietysti itsellekin melkein huippu-urheilijan olo, vaikka osaaminen ja kunto on jotain ihan muuta ;)




Isopurjeen koko on 42 m2 ja etuliikin pituus on noin 13,5 m. Alla olevassa kuvassa näkyy hieman purjeen kuiturakennetta, jossa kulkee dynema- ja aramidikuituja ristiin rastiin. Komposiittirakenne on vähemmän joustava verrattuna laminaattipurjeisiin, joissa kuidut ovat mylar-filmien välissä. Toisin sanoen komposiittipurje pitää paremmin muotonsa. Kun kysyin mitä se aramidi on, sain vastaukseksi että esimerkiksi kevlar on yksi aramidin tuotemerkki. Samaa materiaalia löytyy siis mm. luotiliiveistä.




Yllätyin vähän purjeen teknisten yksityiskohtien määrästä. Alla on kuva boksista, johon hiilikuituinen läpilatta kiristetään.




Läpilatat painavat mastoa vasten ja aiheuttavat ei-toivottua kitkaa. Tämän vähentämiseksi käytetään ratsastajina purjeen reunassa näkyviä kuulalaakeroituja vaunuja. Niissä on kardanoidut linkit, mikä tarkoittaa että lattojen kohdalta purje pääsee kääntymään joka suuntaan esimerkiksi silloin kun se lasketaan alas.




Vaaleanharmaassa purjeessa on mustat muotoviivat päiväkäyttöön ja sen rinnalla valkoiset heijastavat muotoviivat yökäyttöön helpotamassa purjeiden trimmausta.




Topissa kuormat ovat suuremmat, joten ylin ratsastaja on isompi kahden vaunun yhdistelmä.




  Tässä toppivaunun kuulalaakerit näkösällä.




Olin aivan järkyttynyt seuraavasta näkymästä - meidän purjeestahan puuttuu toppi! Metrin levyinen tasainen huippu näyttää purjeentyngältä. Piirsin purjesuunnittelijalle ilmaan kolmiota ja selitin, että purjeen pitää olla tämän muotoinen. Jotenkin vielä sulatan sen, ettei purjeen väri ole puhtaan valkoinen, mutta vielä töpötoppi! Sain miehekkään vastauksen, että tasainen "square head" lisää suorituskykyä, koska se lisää purjeen pinta-alaa. Voi olla, että ekana kesänä toivon, ettei merellä tule tuttuja vastaan - tai jos tulee, ettei kukaan huomaa töpötoppiamme. Kai siihenkin sitten ajan kanssa tottuu...




Purjenumerommekin oli jo teipattu, eli reviiri on merkitty. Kotona mies askartelee edelleen skuuttiköysiä ja narusakkeleita olkkarin köysipajassaan. Toivon hartaasti, ettei köysipaja ole samalla pukinpaja. Jos yhdestäkään joulupaketista pullahtaa synteettistä spagettia, niin...  >:(




perjantai 23. marraskuuta 2012

Saaristo tulee Merenneidon luo


Varasin jo joskus puoli vuotta sitten yhden taidevalokuvataulun ja nyt saimme sen kotiin! Tuo kuva on otettu Jurmon rannoilta ja se tuo meille saariston tunnelmia ruokapöytään ja samalla myös olohuoneen puolelle. Värit ja koko (2,0 x 1,0 m.) sopivat oikein mukavasti tuolle seinälle.




Aiemmin olen aiemmin saanut samalta valokuvaajalta synttärilahjaksi punasävyisen taulun, joka tuo saariston vierashuoneeseemme. Tykkään näistä kovasti, koska nämä ovat samaan aikaan sekä esittäviä - paikkaan ja omiinkin kokemuksiin liitettäviä -  että sopivan abstrakteja värien ja muotojen sommitelmia. Juuri tällaiset luonnon yksityiskohdat nostattavat hymyn huulille ja endorfiinikylvyn aivoille.




Kun Merenneito ei pääse saaristoon, niin saaristo tulee Merenneidon luo ;) Mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kauden 2012 top 3 kohteet Saaristomerellä - ykkönen


Viime kesän purjehdusten selkeänä ykköskohteena oli ilman muuta Utö. Purjehdimme sinne lämpimänä poutapäivänä, tasaisessa 6-7 m/s tuulessa. Silti ilmassa oli mukavaa seikkailun tuntua, kun pääsimme saariston suojista avomerelle ja saimme pientä maininkia ja keulatyrskyä. Tavallaan oli vähän harmi että pääsimme perille jo kolmen tunnin seilauksella, mutta toisaalta jäi enemmän aikaa nauttia paikan päällä Utön fiiliksistä.




Elokuun alussa sesonki oli Utössäkin jo hiljentynyt ja laiturissa oli mukavasti tilaa. Kävimme kahvilassa, valokuvapuodissa ja opastetulla majakkakierroksella. Kuvasin innokkaasti ja valo oli koko päivän ja illan todella hieno. Saunoimme hotellilla, istuimme iltaa ja hyppelimme saaressa. Sitä tavallista perheveneilyä siis. Utö on silti erityinen paikka kaikelle tavanomaisellekin tekemiselle.





Sää oli täydellinen. Poutapäivää seurasi lempeiden tuulien yö täysikuulla. Lähdimme mieheni kanssa iltamyöhään katsomaan majakan valon syttymistä ja kuutamoa. Silloin tajusin, että se on tässä: satumainen taikayö! Sen tietää, kun sen kohtaa kaikilla aisteillaan ja voi jakaa kokemuksen kaikkein tärkeimmän ihmisen kanssa. Sirkat sirittivät äänekkäästi taustanaan tuulen humina ja meren kohina. Heinikko aaltoili pehmeästi ja muuttuva valaistus väritti kalliot aina uusiin sävyihin. Tuulet tuoksuivat merelle ja ilmaa ahmiessa alkoi jo hengitysteitä kirvellä. Vietimme pitkät tovit avomeren puoleisilla kalliolla; juttelimme, kiehnasimme, kuvasimme ja odotimme valon syttymistä. Kokeilin kallioilla lämpimikseni muutaman joogasarjankin ja siinäkin oli tavanomaista enemmän taikaa. Silloin mietti, että pitääkö aina mukamas matkustaa mapallon toiselle puolelle hakemaan näitä elämän huippuhetkiä...












Mielestäni Utöstä tekee erityisen monta asiaa yhdessä. Ulkosaariston jylhät maisemat ja mahdollisuus tuijottaa avomerta tuulen tuivertaessa tekee aina vaikutuksen. Utöllä on myös tarunhohtoinen historia ja tarinat kiehtovat luonnostaan ihmismieltä. Oman fiiliksensä paikkaan luo myös se, että elämä täällä - melko kaukana kaikesta ja säiden armolla - on jatkuvaa pientä seikkailua.




Seuraavana päinä kävelimme niemennokkaan ja ihastuimme tyrskyäviin kallioihin sekä kivikkoisiin katajapeltoihin. Sitten oli aika lähteä sadepilvien saattelemana. En haluaisi dramatisoida, mutta kun todella taivaskin itki, kun jouduimme lähtemään! Päätin että tänne palataan.



maanantai 12. marraskuuta 2012

Veneemme suunnittelun lähtökohtia


Vasta viikonloppuna huomasin, että veneemme suunnitelija on kertonut vähän veneprojektistamme omilla sivuillaan: http://www.rogersyachtdesign.com/ (kohta: Rogers 10 m - In build.)





Tässä sivuilta lainattu teksti, joka valottaa veneemme suunnittelun lähtökohtia:

"Design commenced in September 2011 for this 10m performance cruiser racer, which is now in build at Neville Huttons yard in Lymington. The owner is a professional sailor living in Baltic waters and he briefed us to design a private yacht that could be easily double handed for extended cruising in the Archipelago, or raced with a crew of between 2 -6 with the aid of water ballast. This powerful design has been optimised for sub 12 knots and should be a delight to sail with the Rogers hallmark of an easily driven hull and beautiful balance. She is being constructed in full carbon pre-preg and due to launch in April 2013.We will continue to report on build progress."





Kumma juttu - en löytänyt tuosta tekstistä mistään kohtaa sanaa "family-cruiser", vaikka meillä on kotona koko ajan puhuttu perheveneestä. Hmm... onkohan minua vähän jekutettu? Joka tapauksessa tuosta tekstistä puuttui vielä yksi olleellinen veneemme suunnittelun lähtökohta. Mieheni laski, että 2,30 m on saaristossa liikkuessa melkolailla suurin järkevä syväys veneelle, joten sen myötä määrittyi myös muu veneen koko.


Suunnittelutyö siis aloitettiin syyskuussa 2011 ja jos aikataulu pitää, vene olisi valmis koepurjehdukselle maaliskuun lopussa 2013. Kaikkiaan tämä on siis 1,5 vuoden projekti, kun kaikki tehdään pikkutarkasti ja homma etenee koko ajan jouhevasti. Nyt odottelemme seuraavaa kutsua Englantiin. Mieheni on käynyt siellä veneasioissa tähän mennessä kolmesti; minä tulen tapaamaan suunnitelijan ja rakentajan edustajat sekä babymme ensimmäistä kertaa. Pelkään saavani veneen ensitapaamisessa samanlaisen reaktion kuin delfiinin nähdessäni. (Näitä kahta elämän entiteettiä voi tietysti verrata keskenään.) Varaan siis nessuja taskuun, ehkä myös paperipussin mahdolliseen hyperventilointiin ja nitroja tms. ;)


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kauden 2012 top 3 kohteet Saaristomerellä – kakkonen


Kauden 2012 kakkosijan kivoimmista vierailluista kohteista annan Merikarhusatama Ånsörenille. Valitettavasti se on avoinna vain Merikarhut ry:n jäsenille, mutta ehkä tämäkin ylistys Ånsörenin kauneudelle lisää jonkun rohkeutta hakea jäsenyttä ;) Reitti Ånsörenin suojaisaan lahteen on jännittävän kapea. Satamaa ympäröivät korkeat kalliot luovat turvallista ja rauhallista tunnelmaa. Juuri täällä koin sen ihanan seesteisen lukuhetken veneen kannella, muun miehistön torkkuessa sisätiloissa. 





 
 
 
Ånsörenin saunaranta on yksi suloisimmista luonnonpaikoista, joissa olen käynyt. Lankongit johdattavat vehreän maaston läpi kelohirsisaunalle ja kallioista muovautuneelle uimapaikalle, jossa on salaisen laguunin tunnelmaa. Rannan kallioaltaissa uiskenteli pikkukaloja ja korvameduusoja, joita katsellessa mieli jää viimeistään lomalle ja tajuaa miten pienistä asioista onni löytyy. Yhteinen luonnontuijotushetki Murun kanssa, jos mikä on elämän kultaisia hetkiä.
 
 






 
 
 
Saunarannan maisemaa täplittävät pienet luodot ja niiden takana aukeaa avoimempi meri, jolla voi nähdä kaukana lipuvia satunnaisia seilaajia. Onneksi saavuimme viime kesänä hyvissä ajoin paikalle, jolloin saunanlämmitys ei ollut vielä käynnissä ja saunarannassa oli mahdollisuus oleilla.
 

 
 
Jos haluaa kuljeskella saunarannan kallioita pitkin tutkimaan saarta, niin mainittakoon, että ne eivät ole ihan helppokulkuisia – joskaan eivät ne nyt saaristogasellin taitojakaan vaadi...

 

 
Emme tällä kertaa kiivenneet korkeille kalliolle tähystämään Utön ja Jurmon suuntaan, emmekä käyneet katsomassa hiidenkirnua. Jotain uutta jäi siis tulevillekin vuosille.
 

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kauden 2012 top 3 kohteet Saaristomerellä - kolmonen


Viime kesänä me veneettömät purjehdimme vielä appivanhempieni veneessä ja ajattelin jakaa nyt  omien lempparikohteitteni kärkikolmikon viime kaudelta. Kävimme perhepurjehduksilla kahdeksassa satamassa, joista viisi oli Merikarhuyhdistyksen jäsensatamia ja yksi pursiseuran satama. Aloitetaan kolmossijalta, joka on Svinö - pursiseuran saaritukikohta itäisessä Nauvossa. Svinössä on valtavat laiturit maasähköineen ja valaistuksineen, suuri sauna, grillikatos, lasten leikkipaikka ym. mukavuuksia.
 
 


 
Syy miksi pidän Svinöstä kovasti, löytyy saaren toiselta puolelta. Siellä avautuvat laakeat leopardikuvioiset kalliot, joita vasten meren aallot lyövät kohisten, vapaat tuulet humisevat korvissa ja ilma on täynnä raikkautta. Täällä levitän käteni auki ja suuntaan kasvoni tuuleen, vaikka en näytäkään ihan yhtä hyvältä kuin Kate Winslet Titanicissa. Monet ottavat aurinkoa, minä mieluummin tuulta.
 

 
 
 
 

Matka laitureilta leopardikallioille kulkee kauniin saaristometsän läpi, joka muistuttaa luonnon tilassaankin tarkkaan harkittuja ja kynsisaksilla nipsittyjä japanilaisia puutarhoja. Siellä on silmänruuaksi merituulten muovaamia bonsaipuita, kallionkoloihin muodostuneita lampia, sammal- ja jäkälämättäitä sekä irtolohkareiden muodostamia jylhiä veistospuistoja.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kun on keinunut matkan veneessä, on mukava jatkaa keinumista vielä lasten leikkipaikan keinuissa, jos kehtaa. Olemme hiippailleet mieheni kanssa keinuille juttelemaan ja ihailemaan maisemia, jos lapsiperheitä ei ole näkökentässä. Muistan vieläkin sen tunteen, kun kilpailuhenkisyydessäni otin hurjat vauhdit keinussa ja kesken kaiken alkoi tulla paha olo ja loppua voima ihan totaalisesti käsistä. Vauhdin hiljettyä nauratti tämäkin miniseikkailu.
 
 
 


lauantai 3. marraskuuta 2012

Veneprojekti etenee kuin luonnonvoima


Englannissa jatkuu veneen rungon ja kannen laminointi, sekä laipioiden ja jäykisterakenteiden rakentaminen. Seuraavalle Englanninreissulle lähden itse mukaan, sillä siihen mennessä veneen rakentaja väsää vanerista wc- ja köksätiloja simuloivat rakenteet, jotta pääsemme suunnittelemaan paremmin näiden tilojen sisärakenteita. Menen siis kirjaimellisesti määräämään kaapin paikan! Samalla sovitamme kannen kiinteiden jalkatukien paikat, jotta niistä tulee sopivat sekä pitkäjalalle että pätkäjalalle. Olisi nimittäin ihan kiva pysyä kyydissä veneen kipatessakin. Meillä se takakansi tulee olemaan yhtä sileää lattiaa, ilman penkkejä tai muita rakenteita, joista saisi tukea. Itse asiassa itseäni vähän jännittääkin miten paljon joudun roikkumaan kyydissä kynnenkärjilläni tai etuhampaillani…


Kannen ulkopinta on laminoitu. Tuo liila muovi ympärillä on alipainepussi.
 

Myös rungon sisäpinta on laminoitu
 
Kuljetuspukki tilattiin myös Englannista. Jotenkin hynmyilyttää, kun babymme saa oman "kehdon": venepukki on nimittäin englanniksi "cradle".

Tavaraa tilataan vinhaa vauhtia: ranskalaiset nke:n mittaristot, kaiku, gps, fluxgatekompassi, loki ja  kaukosäädettävä gyropilotti ovat tulleet. Heloista on saatu kelvollisia tarjouksia ja seuraavaksi etsitään pesualtaita, uunia ja jääkaappia. Osan tarvikkeista hankkii suoraan veneen rakentaja, osan etsii ja kilpailuttaa mieheni. Tavaran haalinta on tarkoittanut arjessamme pieniä jokailtaisia tuumaushetkiä.



 
Akuissa taidetaan päätyä litium-ioni -akkuihin. 55 kg:n litium-ioni -akusta irtoaa 320 Ah. Vastaava kapasiteetin saamiseksi lyijyakuilla tarkoittaisi useampaa akkua ja 177 kg:n painoa. Lisäksi litium-inoni -akun saa tyhjentää 70 % saakka (lyijyakun vain 50 %) ja se myös latautuu nopeammin. Lisätietoja aiheesta löytyy VTT:n julkaisusta (2010): Veneiden uudet energiajärjestelmät.

 
Saimme syksyllä Suomen Purjehduksesta ja veneilystä tilaamamme purjenumerot ja pääsimme ”11 000 –sarjaan”. Sen jälkeen Purjeneulomo Niiniranta sai valmiiksi myrskyfokkamme ja pienemmän genaakkerimme. Myös muottiin valettu aramidi-dyneema isopurjeemme (3Di 760) on valmistunut. Enää puuttuu samalla tekniikalla valmistettava st-fokka sekä isompi genaakkeri. Niin ja genaakkerin rullalaitekin tuli juuri. Itse en ennen tätä tiennyt, että genaakkeriakin voi rullata... 
 
3Di 760 -purje (kuva: North Sails Finland)

Southern Sparsilla puuhataan parhaillaan hiilikuitutakilaamme. Maston korkeudeksi tulee 17,5 m ja koko hässäkkä pitäisi valmistuttuaan kuskata Tanskasta Englantiin. Myös köydet on hankittu ja tuo uros sitten rakastaa köysiaskartelua! Meillä on olkkarissa pieni paja, jossa hän on pleissannut skuutteja ja väsännyt ohuesta köydestä kevyitä ja veneen pintaa säästäviä sakkeleita, joilla purje kiinnitetään skuuttiköyteen. Myös taljat rakennetaan ohuista - mutta vahvoista - köysistä ja liukkaista metallirenkaista mahdollisimman keveiksi.
 

 
 
 
 
 
Siinä ne tärkeimmät tilannepäivitykset veneprojektin osalta taisivat ollakin. Yhteistyö sekä veneenrakentajan että veneensuunnittelijan kanssa on sujunut koko ajan loistavan hienosti. Yhteydenpito tapahtuu pitkälti sähköpostilla ja puhelimella, mutta aika monta reissua tuo mies joutuu tekemään paikan päällekin. On se aina jännittävä hetki, kun Englannista tulee uusia valokuvia veneen rakennusvaiheista.   
 
 

Sakkeleita - keveitä kuin enkeleitä, kieroja kuin rinkeleitä ;)