keskiviikko 29. elokuuta 2012

Punkkipulmia osa 2 - tietoa ja käytäntöjä veneeseen


Antibiootit borreliainfektion epäilyn vuoksi ovat siis meneillään ja vatsa ei oikein niistä perusta. Se on turvonnut yhä suuremmaksi palloksi ja tätä menoa kohoan viikonlopuksi ilmaan säähavaintopalloksi. Mutta tulipa nyt kerrattua taas tietoja punkkitaudeista. Se on joka tapauksessa tärkeää yleissivistystä purjehtivalle perheelle, varsinkin meille, jotka liikumme borrelioosin ja puutiaisivokuumeen esiintyvyyden kuumimmilla seuduilla. (Jänisruton rajasin tästä yhteydestä pois, vaikka punkit levittävät sitäkin.) Lisäksi tässä täytyy omaksua tarkennetut toimintatavat osaksi veneilyn rutiineja.
      
(kuva: mtv3.fi)
                             

Puutiaisaivokuume (eli puutiaisaivotulehdus, Kumlingen tauti tai TBE)

Puutiaisaivokuume on punkin levittämä virustauti, joka tarttuu punkin syljestä. Tämä virus voi tarttua punkin puremasta välittömästi, toisin kuin borreliabakteeri, joka vaatii pitkäaikaisen kontaktin.

Puutiaisaivokuumetapauksia todetaan Suomessa joitakin kymmeniä vuodessa, niistä valtaosa Ahvenmaalla ja Turun saaristossa. Puolet tartunnoista on oireettomia. Purjehtijoiden on hyvä tietää, että sitä esiintyy Suomeen nähden kaksinkertaisesti Ruotsin rannikolla ja melko paljon myös Baltiassa. Noin 1 % punkeista kantaa puutiaisaivokuumevirusta. Esiintyminen on kasvussa Itämeren alueella.

Puutiaisaivokuumetta aiheuttava virus voi tarttua punkin puremasta välittömästi,
toisin kuin borreliabakteeri,
joka vaatii pitkäaikaisen kontaktin.
 

Puolet tartunnoista on oireettomia. Taudin ensioireina ilmaantuu yleensä noin viikon (4-28 vrk:n) kuluttua päänsärkyä ja kuumeilua, joka kestää noin viikon (4-7 vrk).  Yleensä infektio päättyy tähän. Vain noin 20-30 prosentilla sairastuneista tauti etenee noin viikon kuumeettoman jakson jälkeen aivokuumeeksi. Sen oireita ovat korkea kuume, päänsärky, niskan jäykkyys, valonarkuus ja erilaiset neurologiset oireet. Aivokuume kestää 2-3 viikkoa ja saattaa vaatia sairaalahoitoa. Kuolleisuus puutiaisaivokuumeeseen on Suomessa hyvin pieni: 0,5-2 %. Noin kymmenelle prosentille potilaista jää sairaudesta pitkäkestoisia neurologisia oireita.

Jos tartunta on jo saatu, siihen ei ole lääkettä. Tautia vastaan on kuitenkin saatavilla estorokote, joka on otettava hyvissä ajoin keväällä, jos liikkuu maastossa alueilla, jossa puutiaisaivokuumetta esiintyy. Rokotteesta saa viideksi vuodeksi yli 95 % suojan puutiaisaivokuumetta vastaan. Suojan saaminen vaatii kolme rokotuskertaa.
 
    
(kuva:studio 55)
                         
”Punkkirokote” suojaa vain
harvinaisemmalta puutiaisaivokuumeelta,
ei yleisemmältä borrelioosilta!

  
 
Borrelioosi (eli Lymen tauti)

Borrelioosia esiintyy vähintään sata kertaa enemmän kuin puutiaisaivokuumetta. Suomessa todettiin vuonna 2010 lähes 1500 borrelioositartuntaa, mutta todellisten tartuntojen määrän arvellaan olevan noin 3000 vuodessa. Borreliabakteeria kantaa alueesta riippuen 5-50 % punkeista. Esimerkiksi Saaristomerellä Seilissä 30 % ja Korppoossa 40 % punkeista kantaa borreliaa. Yhdestä punkista on huonolla tuurilla mahdollista saada sekä Borrelioosi että puutiaisaivokuumetartunnat. Toisaalta jos punkki kantaa borreliaa, keskimäärin joka viides tai kymmenes ihminen saa sen puremasta tartunnan. Punkin kiinnittymisen jälkeen voi kestää tunteja ennen kuin borreliabakteeri siirtyy ihmiseen.
 

Yhdestä punkista on erittäin huonolla tuurilla mahdollista saada sekä Borrelioosi- että puutiaisaivokuumetartunnat.
 
Jos punkki kantaa borreliaa, keskimäärin joka viides tai kymmenes ihminen saa siitä tartunnan.

 
Ensioireena borrelioosista voi iholle ilmaantua laajeneva, halkaisijaltaan noin 5 cm, rengasmainen tai tasavärinen punoittava alue. Punoitus ilmaantuu noin viikon kuluttua puremasta. Joskus punoitus voi olla niin hailakka, että sitä tuskin huomaa. Aina tätä iho-oiretta ei edes ilmaannu. Viikon-kahden kuluessa voi ilmaantua myös flunssan kaltaisia oireita ja paikkaa vaihtavia nivelkipuja, mutta tauti voi olla aluksi myös oireeton. Neurologiset oireet alkavat vasta kuukausia myöhemmin. Niitä voivat olla mm. halvaukset, hermoston tulehdukset ja voimakkaat lihas- ja nivelkivut. Kroonisessa vaiheessa voi esiintyä nivel- lihas- ja silmätulehduksia, iho-oireita sekä vakavia sydänoireita. Taudin oireita on usein vaikea tunnistaa borrelioosiksi, sillä ne muistuttavat monia muita neurologisia sairauksia tai reumaa.

Borreliabakteerin seulominen on helppoa punkista, mutta vaikeampaa ihmisestä. Verinäytteestä voidaan tutkia borrelian vasta-aineita, mutta niitä ei muodostu vielä taudin varhaisvaiheessa. Lääkäri joutuu tekemään diagnoosin pitkälti haastattelemalla potilasta altistumisesta ja oireista.

Borrelioosia voidaan hoitaa heti alkuvaiheessa suun kautta otettavalla kahden viikon voimakkaalla antibioottikuurilla. Koska jokainen purema ei suoraan tarkoita infektiota ja voimakkaista antibiooteista voi olla elimistölle haittaakin (mm. ystäväni joutui kahdesti sairaalahoitoon), ei kuurin ottamista suin päin jokaisen pureman jälkeen tietenkään suositella. Jos tartunnasta on kulunut pidempi aika, on hoitona suonensisäinen antibiootti.

 
Borrelioosia hoidetaan voimakkailla ja pitkillä antibioottikuureilla.

 
 
 
Eräs borrelioosia pitkään sairastanut suomalaismies kertoi mtv3:n studio55-ohjelmassa
ihmettelevänsä miksi punkkeihin ei suhtauduta Suomessa vakavasti, kun esimerkiksi Sveitsissä ilmoitetaan aina mille alueelle ei saa mennä liikuskelemaan punkkivaaran vuoksi. Myös antibioottihoidot ovat monissa maissa pidempikestoisia kuin Suomessa. Olen tavannut yhden kroonista borrelioosin vaihetta sairastavan ihmisen, joka ei kävellyt ilman avustamista ja kärsi monista neurologisista oireista sekä kovista kivuista. Lääkäri Ilkka Vartiovaara on kirjoittanut elämästään borrelioosin ja kipujen kanssa kirjan Delfiinin laulu (1995). Viimeistään sen lukeminen motivoi ottamaan asian tosissaan.


                                     
 
Punkkien välttäminen – toimintatavat veneeseen

  • Pusikoissa ja heinikoissa ei möyritä, ellei ole pakko. Marjoja saa toriltakin.
  •  
  • Saaressa käytetään saappaita, mielellään pitkävartisia. Housunlahje kiristetään kuminauhalla saappaan päälle tai sukka vedetään housunlahkeen päälle. Pitkähihainen paita suojaa paremmin kuin lyhythihainen.
  •  
  • Jos on ihan pakko möyriä pusikoissa, niin ulkovaatteiden päälle suihkutetaan myös punkkikarkotetta. 
  •  
  • Jo laiturilla silmäillään ensimmäisen kerran onko lahkeisiin tarttunut jotain – vältetään punkkien viemistä veneeseen.
  •  
  • Saaressa käytetyillä ulkovaatteilla ei oleskella veneessä, vaan ne ravistellaan hyvin tai suljetaan muovipussiin. (Ylipäätään pyykit olisi hyvä säilyttää muovipussissa eikä puhtaiden vaatteiden seassa.) 
  • Punkkitarkastus on tehtävä huolella päivittäin. Mahdollisuuksien mukaan voi hyödyntää aputarkastajaa ja tasku- tai otsalamppua.
  •  
  • Jos veneessä jossa on lemmikkejä, tulisi niiden turkit tarkistaa, sillä karvaiset ystävät voivat tuoda punkkeja sisätiloihin ja sairastua itsekin. Koirat eivät saisi nukkua sängyssä. 
  • Vuodevaatteet olisi hyvä ravistella päivittäin. Vaaleista lakanoista pienet vieraat on helpompi havaita. Jonkinlaisesta vaaleasta päiväpeitteestäkin voi olla hyötyä.
  • Punkkipihdit ja desinfiointiaine pidetään aina veneessä mukana.
  •  
  • Punkin löytyessä iholta on haasteena päättää tapauskohtaisesti, lähdetäänkö lääkäriin. Joka tapauksessa on hyvä merkitä muistiin milloin punkki on poistettu iholta ja arvioida kuinka kauan se on ollut kiinnittyneenä. Mahdollisten ihomuutosten kehittymistä ja yleisestä vointia seurataan.
  •  
  • Punkkivaaran huippuaikaa on tartuntamäärien perusteella elokuu, mutta sesonki alkaa jo maalis-huhtikuussa, kun maaperän lämpö nousee +5 asteeseen. Käytännössä punkkeja on siis varottava lumettomana aikana.
  •  
     
    Siis näin: saappaat ja vaaleat housut kuminauhalla kiristettynä saappaan päälle
     
     
Paniikin tai välinpitämättömyyden sijaan tietoisuus punkkeihin liittyvistä riskeistä ja järkevien toimintatapojen omaksuminen on varmasti paikallaan.
 

 
Asiallista tietoa punkkitaudeista:

Lääkäri Jarmo Oksin tiivistelmä punkkien levittämistä taudeista, tarkemmasta esiintyvyydestä, oireista ja hoidosta power-pointtina Punkki.net -sivuilla
http://www.punkki.net/tiivistelma.html

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiivistelmä puutiasaivotulehduksesta (TBE)
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiivistelmä borrelioosista
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/terveys_ja_sairaudet/infektiotaudit/elainten_valityksella_tarttuvat_taudit/borrelioosi__lymen_tauti_/

Esiintyvyys – rekisterit THL tilastotietokanta Borrelia 733 TBE 25 ennen elokuuta 2012 koko maassa.
http://www3.ktl.fi/
 
Puutiaisaivokuumeen esiintyvyydestä Lääkärilehdessä 2011
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=10994/type=1
 
Borrelioosin tunnistamisesta Lääkärilehdessä 2011
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=10627/type=1
 

 

maanantai 27. elokuuta 2012

Punkkipulmia osa 1 – punkki puree merenneitojakin

Joskus sitä kuvittelee, että purjehduksessa seikkailua on kuohuva aallokko ja humisevat puuskat, mutta oikeasti sitä on pienten punkkien järjestämä onnenpeli.


Punkkituliainen saaristosta

Olipa kerran merenneito, joka hyppeli elokuun alun lämpimänä iltana saariston varvikoissa mustikkakipon kanssa. Olipa myös verenhimoinen punkki, joka iski kimppuun kuin possu pullaan,  vaikka merenneidolla oli suojaava vaatetus ja saappaat räpylöissään, hän teki punkkitarkastuksen ja vaihtoi heti vaatteet veneessä. Tuo viheliäinen otus löytyi nivustaipeesta vasta kolme vuorokautta viimeisen saarihyppelyn jälkeen. Se oli paikassa, johon ei ikinä tule katsottua nivustaipeessa (alla), eikä siihen välttämättä käsikään tarkasti osu peseytyessä. Punkki oli seesaminsiementä pienempi, noin kahden millin kokoinen. Se voi hyvin piiloutua esim. vaatteen saumaan ja vaeltaa pitkäänkin iholla hyvää ruokailupaikkaa etsien.




 
Mitä pidempään punkki on saanut olla kiinnittyneenä, sen suuremmaksi borrelioosin infektioriski kasvaa.

 
Punkin irrottaminen

Minulla oli jousi-malliset punkkipihdit, joilla yritin tarttua ohjeiden mukaan punkkia kärsästä ja kiertää niitä usean kerran samalla nostaen punkkia iholta. Näin onnistuin: neljä ensimmäistä yritystä johtivat pinsettien lipsumiseen otteesta ja niillä puristamiseen punkkia mahasta (ei missään tapauksessa näin!). Viidennellä kerralla sain otteen, mutta pyöritä nyt siinä pihtejä, kun punkki on hankalassa paikassa. Kierros jäi yhteen, iho venyi ja punkki piti täysin kiertein kiinni saaliistaan. Lopulta sain se irti ja punkki mokoma vielä sätkytteli kiukkuisena jalkojaan! Desinfioin ärtyneen ihon sekä pihdit, pesin käteni ja huokasin ensimmäisestä helpotuksesta.

 
Päätin ostaa toisenlaiset punkkipihdit, jotta irrottaminen onnistuisi jatkossa helpommin. Apteekissa suositeltiin saaristolääkäreiden kanssa yhteistyössä kehitettyjä z-pihtejä. Ne ovat ensiapulaukun monitoimityökalu, sillä parsinneulamaisen terävät kärjet sopivat myös mm. tikkujen poistamiseen. Toisaalta z-pihtejä käytetään lappeellaan ja esim. nivustaipeen alla ei z-pihdeillä oikein ole tilaa kiertää punkkia irti. Jatkossa aion pitää molemmat pihdit mukana.
 




Punkkien mieluisimpia pureutumispaikkoja ovat lämpimät ihoalueet, joissa verenkierto on hyvä.  Mm. taipeet, varpaanvälit, genitaalialue ja korvien taustat ovat tavallisia puremapaikkoja, lapsilla myös päänahka. Näitä paikkoja kannattaa erityisesti tarkkailla. Niiden on havaittu hakeutuvan jopa korvakäytävään ja silmäripsien väliin. Omilla tuttavillani punkkeja on löytynyt myös vatsasta, navasta ja nilkasta.
 

Punkkien mieluisimpia pureutumispaikkoja ovat lämpimät ihoalueet, joissa verenkierto on hyvä. 

 

Punkin testaus borrelioosin varalta

Suljin punkin pieneen muovipurkkiin ja menin seuraavana päivänä uteliaisuuttani apteekkiin ostamaan testiä, jolla voidaan selvittää kantoiko kyseinen punkki borrelia-bakteeria. Ensimmäinen apteekki ei suostunut edes testejä myymään, koska ”se ei kerro mitään”. Ymmärrän: testi kertoo kantaako punkki borreliaa vai ei. Jos se kantaa borreliaa, se ei vielä tarkoita, että bakteeri onnistui siirtymään puremasta ihmiseen. Ostin testin toisesta apteekista.



 
Testipakkauksessa on kaikki tarvittavat välineet ja selkeät ohjeet. Punkki saa olla kuollut, mutta se ei saa olla kuiva. Oma punkkini näytti jossain määrin kuivaneen yön aikana, joten testaus ei ollut luotettava. Ohjeiden mukaan punkki tulisi pakastaa, jos testi ei ole heti käytettävissä. Tässä kohtaa pääsin puremaan takaisin: punkki nimittäin murskataan liuosta sisältävään koeputkeen mukana tulevalla tikulla. Sen jälkeen koeputkesta otetaan pipetillä muutama pisara nestettä, joka tiputetaan testiliuskan ruutuun. Tulos valmistuu 10 minuutin sisällä. Liuskaan ilmestyy viivoja sen mukaan onko tulos positiivinen, negatiivinen tai testaus epäonnistunut. Kuivunut punkkini sai (todennäköisesti väärän) negatiivisen tuloksen. Noh, oli kiva leikkiä hetki laboranttia.
 
 
 

Huolella tehty testi kertoo kantaako punkki borrelioosibakteeria vai ei - se ei kerro onnistuiko bakteeri siirtymään ihmiseen.


Oireilua

13 vuorokautta punkin irrottamisen jälkeen nousi 38 asteen kuume, niveliä särki niin ettei saanut nukuttua ja päänsärky oli todella kirpeä. Kuume sahasi 3-4 päivää ja päänsärkyilyä kesti viisi päivää. Luulin ensin että kyseessä olisi tavallinen kulkutauti, mutta kurkkukivusta, nuhasta tai yskästä ei ollut tietoakaan. Oireet sopisivat sekä borrelioosin että puutiaisaivokuumeen ensioireisiin. Puremapaikkaa näytti ympäröivän tummempi kämmenkokoinen laikku, mutta en ollut ihan varma. Toisekseen selitin mielelläni itselleni sen johtuvan punkin irrottamisen aiheuttamasta järkytyksestä hennolle hipiälleni. 

 

Lääkäriin

Tänään, kolmisen viikkoa punkin irrottamisen jälkeen, menin näyttämään nilkkaani lääkärille. Totesin, että olisi tässä tällainen punkkijuttukin… Lääkäri katsoi puremapaikan ja oli ihomuutoksen perusteella sitä mieltä, että antibiootti kannattaa aloittaa. Imusolmukkeetkin vähän aristivat. Siitä se sitten lähti: kahden viikon doximycin-kuuri. Nyt napostellaan kaksin käsin antibioottia ja maitohappobakteerikapsulaa.
 
 
 

Nyt mietin vaan, miksi ihmeessä jahkailin näin kauan?

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Onnellista odotusta

Saimme tällä viikolla sydäntä lämmittäviä kuvia Englannista. Veneemme plugeja (muotteja) rakennetaan ja laipioita laminoidaan. Siellä se valmistuu, meidän baby... Mies reissaa seuraavan kerran paikan päälle kun kaikki plugit ovat kasassa.




Ei kotonakaan ole tumput suorana seisoskeltu. Yhtenä iltana rakensimme juuri oikean korkuisen tv-tason päälle istumalaatikkosimulaation. Istuimme siinä "veneen laidalla" ja pyöritimme Isi-Kipparilta lainattua ylimääräistä vinssiä. Olihan se kiva leikkinäkin, mutta samalla selvisi, että vinssien paikkaa on hyvä hieman siirtää.




Käynnissä on myös kodin etsintä babyllemme ensi kaudeksi. Olemme jonossa unelmiemme satamaan, mutta saa nähdä kuinka käy. Ei voi olla kuin kiitollinen, kun alle puolen tunnin ajomatkan säteellä on useita hyviä vaihtoehtoja kotisatamaksi. Yksi on kuitenkin ylitse muiden ja sitä nyt jännäämme.

lauantai 25. elokuuta 2012

Mustikkaa ja vaahtokarkkia purjehtijoiden jalkaan


Ehdin vielä saarihyppelyn jälkeisinä viimeisinä lomapäivinä rohmuamaan alennusmyynneistä muutaman tärkeän jutun. Perheen urospurjehtijalle ostin mustikanväriset Hait saarisaappaiksi. Miesten koossa ei ollutkaan niin monia värejä tarjolla, löysin vain mustaa ja mustikkaa. Ei silti, mustikka on kiva väri saappaissa.





Samalla löysin tosi jänniä uusia  kenkiä, niiden nimi on Crocsit tai jotain ;) Noh… oikeasti kuvittelin, ettemme koskaan lankeaisi näihin, mutta mies tarvitsi suihkusandaalit. Nuo mustat olivat siihen tarkoitukseen soveltuvat, alehintaiset, kevyet ja… mereen pudotessaan kelluvat. Noihin vaaleanpunaisiin balleriinoihin vaan haksadin – ehkä jokaisessa meissä asuu pieni pinkki vaahtokarkki?





Slamistä sai kokonaisen topin puolikkaaseen hintaan.





Henri Lloydin softshellin hankin paikkaamaan kevyen tuulenpitävän ja vettähylkivän takin virkaa. Niin moni on kehunut softshell-materiaaleja, että vakuutuin sen olevan lähes välttämätön. Toisekseen tästä tulee osa perhepuvustoamme – miehelläni kun on ennestään samanlainen. Tuleekohan tässä kaupan päälle extra-yhteenkuuluvuudentunnetta parisuhteeseen tai bonus-tiimihenkeä veneeseen?



sunnuntai 19. elokuuta 2012

Erityinen pasta bolognese


Tämä bologneseohje on erityinen kahdesta syystä. Ensinnäkään siinä ei ole lainkaan lihaa, vaikka moni sitä maistettuaan niin luulee. Toisekseen kaikki tämän aterian ainekset säilyvät veneessä ilman kylmäsäilytystilaa.

Salsa chipotle -kastike on kuitenkin säilytettävä jääkaapissa purkin ensimmäisen avaamisen jälkeen. Salsa chipotle on tämän ruuan valmistuksessa välttämätön, mutta itse olen laittanut sitä tuon pari ruokalusikallista pikkuiseen (kiehuvalla vedellä desinfioituun) lasipurkkiin ja vienyt siinä veneen jääkaappiin, jolloin jääkaappitilaa tarvitaan maksimissaan pilttipurkillinen. Jos salsa chipotle ei ole ennestään tuttu, niin kyseessä on melko tulinen savu-chili-tiomaattikastike, jota löytyy marketin tex-mex-osastolta. Se tuo ruokaan lihalle ominaista ns. umamin makua. Tuolla määrällä valmis bolognese ei kuitenkaan maistu tuliselle. Kotona laitan kastikkeeseen lisäksi pinen lorauksen soijakastiketta, jolla on osaltaan sama vaikutus. Itse joustan kanafondin verran kasvisruokavaliostani, mutta muiden kasvissyöjien kanta kannattaa aina varmistaa...


Jos olet valmistanut aiemmin soijarouheesta "vegejauhelihaa" turvottamalla sen ensin kasvisliemessä, niin unohda se. Tässä toimitaan tosin ja juuri sen vuoksi tämä on hyvää.




Bolognese (4:lle)

2 dl         tummaa soijarouhetta
n. 1/2 dl ruokaöljyä
2 rkl       salsa chipotlea
4 dl        vettä
1 kpl      kanafondikuutio (Knorr Fond du chef)
1 rkl       soijakastiketta (ei välttämätön)

500 g     tomaattimurskaa
1 iso      sipuli
1 iso      valkosipulin kynsi

              yrttimausteita: basilikaa ja timjamia tai pizzamaustesekoitusta
              mustapippuria
              valkopippuria
              (paprikajauhetta)


  1. Kuumenna öljy pannussa ja sekoita siihen chipotlekastike (varo räiskymistä). Lisää kuiva soijarouhe pannulle ja anna sen imeä mausteöljy. Pyörittele hetki. Öljyä on oltava sen verran, että kaikki soijarouhe saa siitä hieman väriä.
  2. Lisää vesi ja kanafondi (mielellään siten, että fondi on liotettu lämpimään veteen). Pyörittele seosta hetki pannulla, jotta kaikki neste on hyvin imeytynyt. Siirrä valmis soijajauheliha sitten hetkeksi apulautaselle.
  3. Laita pannulle tilkka öljyä ja freesaa silputtu sipuli ja valkosipuli.
  4. Lisää soijajauheliha sekä tomaattimurska sipuleiden joukkoon.
  5. Anna kastikkeen hautua kunnes se sakenee ja sipulinpalat muuttuvat punaisiksi. Tähän menee noin 15-20 minuuttia, eli viimeistään tässä vaiheessa se pastavesi kiehumaan ;)
  6. Lisää loput mausteet: pippurit, yrttimausteet sekä mahdollinen paprikajauhe ja soijakastike.

Tarjoile täysjyväspagetin kera. Annosten päälle voi lisätä vielä vähän juustoraastetta, jos sitä on saatavilla.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Saaristohyppelyn päätös – kotiinpaluu avarassa luonnossa


Lauantaiaamu Hummelskärissä oli kaunis ja länsituuli puhalsi mukavasti 8 m/s. Kukaan ei kuitenkaan jaksanut lähteä kanssani kiipeämään uudelleen kallioiden näköalapaikalle, joten paremmat maisemakuvat jäivät ottamatta. Kesäaamiaiseksi nautimme eilen saaresta poimituista aarteista väsätyt mustikkamaidot. Suut sinisinä sitten juttelimme hetken rannassa naapuriveneiden karhujen kanssa. Radiosta tuli hauska valastutkijan haastattelu, jossa kerrottiin yrityksistä kommunikoida valaiden kanssa musiikin avulla. Varmasti siinä on tieteellistäkin pohjaa, mutta tarinat varsinaisista kokeista olivat kyllä niin hassuja, että päivä lähti kikatellen käyntiin.




Sitten se alkoi – kotimatka. Juttelimme Äiti-Kipparin kanssa, että tämäkin päivä on vielä purjehduspäivä, vaikka aina harmittaa seilata kotiin. Sovimme että emme ala pakkaamaan tavaroita kesken matkan, vaan koetamme nauttia jokaisesta hetkestä merellä. Ehtiihän sitä sitten kotirannassakin pakkailla. Siitä huolimatta kaikki olivat kotiin purjehdittaessa tavallista hiljaisempia ja vähän korvat luimussa.






Avara luonto 3D-show alkoi varsinaisesti, kun sääksi laskeutui reunamerkin päälle rakentamaansa pesään aivan veneemme lähellä. Se oli juuri sitä ennen syöksynyt mereen ja ihmettelimme mitä sillä on jaloissaan. Kun sääksi sitten lensi lähemmäs huomasimme, että omat jalathan sillä siinä vain roikkui :D  Kamera oli odottavissa käsissäni, kun ohitimme väylän, jossa niitä pyöriäisiä on joskus nähty. Tämän kesän ja koko elämäni pyöriäisbongausten saldo on edelleen 0. Lähellä kotia mieheni huomasi kuitenkin hylkeen aivan veneemme vieressä ja se jäi pitkäksi aikaa napittamaan peräämme. Mikä suloinen saariston muotovalio!





Niin oli viisi päivää vietetty taas merellä ja nähty neljä hienoa satamaa. Isi-Kipparin ja Äiti-Kipparin kanssa purjehdittaessa oppii aina huomaamattaankin kaikenlaista ja on muutenkin hauskaa. Vaikka omissa ystäväporukoissa keskustelut ajautuvat usein mm. koettuihin ongelmiin anoppisuhteissa, niin voin vilpittömästi todeta, että minulla ei edelleenkään ole mitään pahaa sanottavaa omasta anopistani, saatikka apestani. Veneessäkin tulemme toimeen kahden emännän järjestelmällä päivästä ja vuodesta toiseen. Vähän haikein mielin tässä totesin, että jos oma veneemme valmistuu ensi kauden alkuun, niin tämä taisi olla viimeinen kesä, kun purjehdimme perheveneellä neljästään. Nuorena muutetaan omaan kotiin ja keski-iässä omaan veneeseen – niinkö sen elämänkaaren kuuluu edetä?  Ehkä teemme vielä jotain perhe-eskaadereja sitten ensi kesänä...




Aiemmat osat:



lauantai 11. elokuuta 2012

Saarihyppelyä 4. päivä – Utöstä Hummelskäriin syötäväksi


Aamuisen Utön hyppelyn jälkeen käänsimme keulan kohti sisäsaaristoa ja Hummelskäriä. Yhden erityisen hyödyllisen asian opin aamulla Utössä: kahdestaan laiturista lähtiessä voi käyttää keulassa erillistä lähtököyttä, jonka avulla voi hallita keulaa.


Matkalla sadepilvet ympäröivät meidät ja meri muuttui syvän siniharmaaksi. Joskus tuntuu kuin sään mukaan vaihtuvat meren värit kuvastaisivat sen mielialaa tai eri luonteenpiirteitä - tänään mystinen, voimakas ja ehkä vähän uhkaavakin. Tuulta oli suurin pirtein ennusteen mukaiset 6-10 m/s. Avomereltä kulkeutuneet mainingit nostivat hymyt kasvoille: vuoristorata-elämyksiä ilman jonotusta ja erillistä maksua! Kannella seisten tasapainoillessa jalat ja selkä saivat automaattista samba-zumba-treeniä.





Välillä sateli kevyesti ja kansimiehistö (Isi-Kippari, mieheni ja minä) puki – riisui – puki - riisui sadevaatekerrosta. Kauempana jyrähteli ja salamoi. Lumoavaa! Äiti-Kippari keitti taas kaffeet ja tarjoili makoisat Mac Perheveneen lounaat palveluluukusta kannelle. Matkasimme tänään vain15 mailia sivutuulessa / myötäisessä. Viimeisten mailien aikana sade yltyi ja rantauduimme Hummelskärin Merikarhusatamaan kaatosateessa. Itse nautin sateestakin – kesä se on silti. Mikä siinä on hyvissä sadevaatteissa puuhastellessa, kun näkyvyyskään ei mennyt mahdottoman huonoksi. Sateen jälkeen on ihana mennä sisälle lämppärin äärelle, pukeutua pörröhuppariin ja villasukkiin ja juoda kuppi kaffetta.





Ainoa kurja juttu sateessa oli miehistön märkien kamppeiden kuivattelu: siinä roikkui sukkaa, hanskaa, pipoa, takkia, paukkuliiviä ja sadehousua jos jonkinlaisella virityksellä. Kekseliäin juttu taisi olla ”sateenvarjo-sprayhoodin” asentaminen luukun suulle, jotta ilma kiertäisi, mutta sade ei tulisi sisään. Tuuli yritti tietysti tarttua sateenvarjoon, joten painoksi laitettiin kevyt-sadehousuni. Siinä sitten seurattiin henkeämme pidätellen ja naurua tyrskähdellen varjo-housu –viritelmän hyppäyksiä: lähteekö se Maija Poppaseksi taivaan tuuliin? ”Nyt lähtee, nyt lähtee… eeei sittenkään...”


Yritimme virittää telkusta olympiapurjehdusta, mutta saaristossa kaikkien tv-kanavien näkyminen ja radiokanavien kuuluminen ei ole itsestäänselvyys. Parhaiten saatiin näkyviin ruotsin tv, mutta tarjonta ei vastannut toiveitamme. Pakkasimme koko telkun pois ja etsimme tuloksia netistä, joka toimi joten kuten - ajan kanssa, mutta mihinkäs tässä olisi kiire? 





Kun sade sitten hellitti, kävimme kiipeämässä Hummelskärin jyrkkien ja vielä märkien kallioiden laelle, näköalapaikalle. Maisemat olivat upeat jokaiseen suuntaan: puikulan muotoisia kallioisia saaria meren sylissä. Näkymät olisivat olleet vielä mahtavammat, jos taivas ei olisi ollut sateen jäljiltä harmaa.









Kiipeilyn jälkeen väsähdin peiton alle huilaamaan niin moneksi tunniksi, että miehistö joutui näkemään nälkää, kun ruuanlaittokin myöhästyi. Kun päivällis-illallinen sitten valmistui, sitä oli riittävästi: fajitaksia, lämmintä (soija-)jauheliha-herkkusieni -täytettä ja kylmiä lisukkeita. Namnamnam. Ei niin perinteistä kesäruokaa, mutta helppoa ja hyvää.




Kiipeilyreissulla olin havainnut saaren runsaat mustikkamaat ja huiliminen oli ladannut akkuja uuteen uskoon. Silloin minuun iski ”Metsän tyttö tahdon olla, sankar’ jylhän saariston” –asenne. Viime kesänä en päässyt marjametsään lainkaan, joten nyt oli pakko päästä! Sujautin saappaat jalkaan ja vaaleiden housujen kuminauhalahkeet saappaan päälle. Sitten kömmin litran kipon kanssa pusikoihin möyrimään. Kun astuin kalliolta kosteikkoon, kimppuuni pölähti pilvi äkäisiä hyttysiä ja ajoittain paarmakin. Ainoat aseeni ilmatorjunnassa olivat ponnarin heiluttaminen ja äkäinen puhaltelu. Mustikkamaito-aamiainen koko miehistölle kiilui silmissäni. Eräässä kosteikossa kuulin koivua lähestyessäni uhkaavaa murinaa ja sen perään haukunta-naukunaa. Peräännyin ja lähestyin uudelleen – nyt ääni tuli todella kovaa ja entistä aggressiivisemmin. Tiheä varvikko peitti maan, joten en nähnyt mitään. Mikä se oli? Hummelskärin pussipiruko? Saarella on kuulemma ainakin minkkejä, mahdollisesti supikoiriakin. Lähestyin vielä kerran – sama vaste ja lähdin loikkien karkuun. Kalliot olivat liukkaat ja muutaman askeleen päässä kaaduin. Sain tukea maasta poimintakädelläni mutta lähes täysi marjakippo heilahti ja näin mustikoiden lentävän ilmassa. Eeeeeiiii! Sain kuin sainkin kipon kaaressa laskeutuvan mustikkaparven alle niin, että vain kourallinen päätyi jäkälikköön. Poimin vielä kipon täyteen ja palasin hikisennuhjuisena peikkona veneelle.


Veneessä menin saman tien valoisaan ja kahdella suurehkolla peilillä varustettuun vessaan, riisuin vaatteet ja tein punkkisyynin. Kampasin tukan tiheällä kammalla läpi – saaliina vain vähän roskaa. Tutkin sormenpäillä myös päänahan ja korvantaustat. Sitten siistiytyminen ja puhtaat vaatteet päälle, ei punkkeja. Paitsi että… kolmen vuorokauden kuluttua nyhdin ja raastoin onnettomilla jousipihdeilläni yhden viheliäisen parimillisen vieraan nivustaipeestani. Siis sieltä alta, paikasta johon ei ikinä itse katso ja jota ei tule välttämättä suihkussakaan niin tarkkaan käpälöityä. Hyttysten puremat käsivarret ja silmäluomi puhkesivat seuraavana päivänä kukkaan: pulleille punaisille pampuloille. Jatkossa toimintatavat tulevat tiukentumaan entisestään ja marjoja saa toriltakin.


Auringonlasku oli kaunis. Koko miehistö taisi odottaa saadaanko tänään uusiksi se toivomani pinkki taivas, mutta persikka-aprikoosia sieltä tuli. Kaunis tämäkin oli, vaikkei siitä ole ikuistettu muumimukiin.







Illalla pidin veneessä pienen visailun mustamarjaisten varpukasvien tunnistamisesta, joista olin taittanut pikkuruiset näytteet metsäreissulla. Vain Äiti-Kippari tunnisti kaikki kolme: mustikan, variksenmarjan ja juolukan. Radiossa soi kasarimusa ja keksimme idean ”perheveneen perjantaidiskosta”. Hetken remusimme, välkyttelimme valoja ja tyrskimme naurusta, kunnes muistimme taas käyttäytyä arvokkaasti ja antaa naapuriveneiden lapsiperheille yörauhan. Hyi meitä :D


tiistai 7. elokuuta 2012

Saarihyppelyä 3. päivä – avomeriseikkailu Utöhön


Aamulla teimme päätöksen lähteä avomeriseikkailulle Muumipapan jalanjäljissä, eli Utön majakkasaarelle (viittaan siis huipputeokseen Muumipappa ja meri).  Poutapäivänä tuulta oli lopulta vain 6-7 m/s ja avomerellä se oli mukavan tasaista verrattuna saariston pörrääviin puuskiin. Luovimiseksi se noin 16 mailin matka meni, mutta mikäs siinä oli luoviskellessa, kun Isi-Kippari arvioi aallokonkin jääneen alle metriseksi.




Vähän sentään tuli maininkia, tyrskyä ja kuohua, joten päästiin seikkailun makuun. Seikkailueväänä oli kaffen kanssa vuohenjuusto-pinaattipiirasta, jonka pohja ei ollut uunin oikkuiluista huolimatta sittenkään kuivunut ihan näkkäriksi.


Suurin haaste taisi olla Utöhön sisään ajaminen, kun aallokko nousi rajusti lahtea lähestyttäessä samalla kun väistelimme kiviä. Vierasvenelaiturissa oli meidän lisäksemme koko vuorokautena vain kaksi purjevenettä. Pahin sesonki oli jo ihanasti ohi!




Utö, Suomen uloin ympärivuotisesti asuttu saari, on paikka jota voin sydämellisesti suositella. Kaikki tietävät Utön majakan, mutta saarella on paljon muutakin mielenkiintoista historiaa: sotaa, armeijan tukikohta, pitkäaikainen luotsitoiminta, useat haaksirikot, kunnallistekniikan ja manneryhteyksien kehittyminen sekä ylipäätään pienen yhteisön selviäminen äärimmäisissä olosuhteissa. Näistä asioista kuulee eläviä tarinoita osallistumalla paikallisen asukkaan – opettaja Hanna Kovasen – opastamalle majakkakierrokselle (60-90 min.). Varaukset tehdään Hanna’s cafesta. Majakkaan pääsee vain oppaan kanssa ja kierroksella kuulee paljon muutakin kuin majakka-tarinoita.










Utössä elää tällä hetkellä noin 45 ympärivuotista asukasta. Yhteysalus Eivor tuo torstaisin tuoretta tavaraa Utön pieneen saaristolaiskauppaan. Lisäksi löytyy kahvilaa, hotelli (jossa on baari ja ruokaravintola), kirkko ja muutaman oppilaan koulu. Saarelaisilla on monenlaista yhteisöllistä toimintaa: mm. viikoittaista keppijumppaa, kirjastopäivä, elokuvakerho, EA-ryhmä jne. Utössä on muutama söpö lahjatavarakauppakin. Niistä suosikkini oli Ymmin puoti, jossa saarella asuva valokuvaaja myy kortteja, tauluja ym. Ymmi kirjoittaa myös blogia: Valokuvia alueelta Itämeri - Utö, jonka kuvissa saaren kauneus pääsee oikeuksiinsa.







  
Kävimme mieheni kanssa opastetun majakkakierroksen ja sillä aikaa Äiti-kippari oli laittanut pötyä pöytään. Olimme varanneet hotellilta saunavuoron ja peseydyimme Itämerestä käänteisosmoosilla valmistetussa vedessä, joka jatkoi pesusta matkaa Utön jätevedenpuhdistamoon ja siitä edelleen takaisin Itämereen. Vesi ei ole täällä ihan halpaa…


Meillä kävi tuuri kun saimme poutaisen päivän ja lempeiden tuulien yön täysikuulla. Saunan jälkeen tuli kumottua pullollinen cavaa vaahtokarkkien kanssa ja siinä taisi aluksi vähän kikatuttaa ja ”sivutuuli heittää”, kun lähdimme iltamyöhään katsomaan majakan valon syttymistä ja kuutamoa. Se oli taikayö: sirkat sirittivät äänekkäästi taustanaan tuulen humina ja meren kohina. Heinikko aaltoili pehmeästi ja muuttuva valaistus puki kalliot aina uusiin sävyihin. Merentuoksuiset tuulet föönäsivät pitkän tukkani aika lailla harakanpesäksi – tai kuten Äiti-Kippari sitä ymmärtäväisesti kutsuu: ”lomatukaksi”. Aurinko laski klo 22.00 ja majakkaan syttyi valo parikymmentä minuuttia sen jälkeen. Odotimme vielä hetken, josko pimeys toisi esiin valokeilankin, mutta se taitaa vaatia vähän sumua.














Avomerenpuoleisilta rantakallioilta löytyi mystinen jatulinintarhakin. Kivifani tykkää! Seurasimme yöllä myös James Bondia - siis Utön luotsia - työssään.  Nopea luotsivene kaarsi laivan kylkeen ja luotsi hyppäsi siitä vauhdissa laivan kyytiin kuskin ajaessa luotsiveneen takaisin Utön satamaan. Yksi suurempi tyrsky lensi kaaressa yli luotsiveneen. Vaaau... Olin vielä hereillä puoli kolmen aikoihin ja nousin kurkkimaan majakkaa veneen ikkunoista – ei valokeilaa silloinkaan. Huokasin itsekseni, että taas oli yksi hyvä päivä ihmisen elämässä eletty, koettu ja kultaisena tallennettu niiden huonompien päivien varalle.




Perjantaiaamu oli harmaa ja sateen uhka häilyi ilmassa. Aamunreippaina hipsimme tutkimaan Salpausselän ulointa osaa: Utön kivikkoista niemeä, sekä ihailemaan vielä kerran avomeren horsionttia ja veden muovaamien kallioiden tyrskyjä. Niemeen pääsee kävelemään lintujen pesimäkauden (heinäkuun) ulkopuolella. Matkalla poimin muutaman villivadelman "heti käyttöön" ja paluumatkalla veneelle ostimme Utö Handelista jätskit koko miehistölle. Kukaan ei valittanut tästä ylläristä :)







Kaikkiaan heräsi pieni mahdoton haave asua saarella kokonainen vuosi ja kokea siellä kaikki vuodenajat sellaisena kuin ne sattuvat mereltä tulemaan. Ainakin Isi-Kippari ymmärtää sielunelämääni, sillä hän muisteli ettei nuorena halunnut missään tapauksessa käydä armeijaa Utössä, mutta (jos ja jos niin) nyt haluaisi suorittaa sen mieluiten juuri täällä!


P.S Utön sataman web-kameraa voi seurata linkistä:

Saarihyppelyä 2. päivä – Svinöstä kauniisiin hetkiin Ånsörenissä


Toisena purjehduspäivänä päätimme hivuttautua lähemmäs ulkosaaristoa yöpymällä Ånsörenin Merikarhusatamassa. Vaikka satamien välinen etäisyys on kartalla 14 mailia, tehtiin matkaan noin 20 mailin verran, koska etenimme enimmäkseen luovien. Taas sai todeta että tuuli on saaristossa niin oikukasta! Puuskia puuskien perään ja suuntakin hyrrää välillä ilman järkevää selitystä. Sadepilven takareunan ohittaminen teki tällä kertaa kovimmat puuskapiikit.




Koetin maisemista nauttimisen ohella seurata tiiviisti paperi- ja elektronista karttaa sekä Isi-Kipparin suunnitteluprosessia luovien sijoittamiseksi saarten ja matalikkojen väliin. Isi-Kippari vilkaisee karttaa, arvioi sortoa ja tuulen käyttäytymistä, mittailee katsellaan merimaisemaa, huitoo käsillään linjoja ilmaan ja ilmoittaa lopulta päätöksensä seuraavan vendan paikasta. Yleensä näin onnistutaan etenemään minimaalisella vendailuilla.





Välillä otin lomaa uusien asioiden opettelusta ja vilahdin sisälle päivittämään kuulumisia Äiti-Kipparin kanssa. Keitimme merikaffeet koko miehistölle ja söimme niiden kanssa kanelipullat. Myöhemmin Mac Perhevene tuotti makoisia paperiin käärittyjä lounassämpylöitä palveluluukusta takakannelle. Tilasin kyllä myös mansikkapirtelön, mutta eipä näkynyt. Muuten Mac Perheveneen palvelu oli kaikin tavoin erinomaista.


Sisäänajoreitti Ånsörenin Merikarhusatamaan on hyvin kapea, eikä niin kovin syväkään. Sinne ajettiin hiljaa koneella ja rantautuessa valittiin laiturin syvin poijupaikka.





Ånsörenin saunaranta on söpöin ikinä! Kallio muodostaa uimalaiturin ympärille pehmeälinjaisen merivesialtaan. Maisemia kaunistavat kalliot ja kivikot luovat pienen salaisen laguunin tuntua, mutta näkymiin osuu myös avoimempaa merta, jolla voi bongata kauempana ohi purjehtivia veneitä. Maa oli saaressa lits-läts-märkää, olimme ajoittaneet tulomme juuri sopivasti sateen jälkeen.







Olimme niin ajoissa perillä, että saunanlämmitys ei ollut vielä alkanut. Ehdimme istua kaikessa rauhassa aurinkoisella kalliolla ja katsella käden ulottuvilla parveilevien pikkukalaperheen ja meduusojen elämää. Tähän luonnon akvaarion äärelle olisi voinut ottaa kirjan sekä kylmää juotavaa ja viettää vaikka pitkän iltapäivän kyllästymättä.










Iltapäivä kului kuitenkin myöhäissiestan merkeissä saaren toisella puolella, veneessä. Koko miehistö torkkui sisällä ja minä hain kannella kesäfiiliksen maksimointia kirjasta Muumipappa ja meri. Sitä pitää lukea hiljalleen, muumifilosofiaa pohdiskellen ja kielellisen ilmaisun kauneudesta nautiskellen. Aurinko paistoi, mutta toisaalta reipas S/SW -tuuli osui suojaisan lahdenpohjukan yli vilvoittamaan niin, että pikkushortseissa ei olisi pitkään tarennut. Napostelin siinä välipalaksi pari keksiä ja kuivattua mangolihaa eläen intensiivisesti tässä elämän erityishyvässä hetkessä.





Päivälliseksi nautittiin uutta perunaa sienisalaatilla, salaattia ja juustotäytteisiä makeita paprikoita (Pirkka Parhaat -säilyke), lihansyöjät söivät lampaanfilettä ja minä soijalihapullia (lapsuuden klassikko: Nutana middagsboller -säilyke). Illalla veneen ”baarimestari” tarjosi taas ammattimaisella otteella liköörejä ja kossu beachiä jääpaloilla. Kuuntelimme merisäätä radiosta moneen kertaan ja kävimme läpi netin sääpalveluita. Toiveena oli suunnata seuraavaksi Utöseen tai Jurmoon, mutta sää ei vaikuttanut suosivan toiveitamme. Pähkäilimme asiaa moneen kertaan ja jätimme suunnitelmat A, B ja C hautumaan aamuun. 

  
Illalla lähdimme uudelleen kallioille katsomaan auringonlaskua. Se oli kaunein pitkään aikaan ja harmittaa suuresti, etten saanut säilöttyä sitä kameraan. Taivas oli pinkki ja meri välkehti pastellinsävyisenä ultramariinin sinisenä, eli maisema oli juuri sellainen kuin parin vuoden takaisessa erikois-muumimukissa ”Iltapurjehdus”. 



(kuva: Arabia)

Alkuyö meni kulttuurin parissa. Kuuntelin hiljaista saaristosinfoniaa, jossa mastot toimivat hentoina urkuina ja veneen runkoon lyövät aallot vaimeina lyömäsoittimina. Köydet eivät tällä kertaa olleet mukana orkesterissa - hyvä niin. Hengitin syvään viileää meri-ilmaa ja nukahdin pitkään uneen veneen keinuessa lempeästi leppoisilla aalloilla.