keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pinnaaminen kannattaa


Olin eilen ”purjehduksenopettajan virkaa sivutoimisesti hoitavan” mieheni kanssa taas treenaamassa pinnalla ohjaamista ("pinnaamista") 606:lla. Ensimmäiseksi väännän rangan rottingille ja toetaan, että edistyminen näkyy ja tuntuu jo nyt, joten pinnaaminen on kannattanut. Paljon on vielä harjoitustunteja edessä ennen kuin saavutetaan vakaa osaaminen ja automatisoituneet manööverit erilaisissa olosuhteissa sekä parempi tarkkuus,  mutta nyt olen vauhdikkaassa sivutuulessa matkalla kohti todellista merenneitoutta. Toisin sanoen nyt alkaa olla kivaa ja edes jotkut tehtävien osaset alkavat sujua automaattisesti. Mahtava tunne! Heh… mieheni jopa totesi eilen, että hänellä oli vähän tylsääkin, kun vene kulki aina oikeaan suuntaan. Oppiminen on tässä vaiheessa kuin suklaata söisi paitsi että kuluttaa paljon enemmän energiaa.





Eilen taisi olla aika tyypilliset saaristo-olosuhteet: keskituuli 4-5 m/s, paljon puuskia n. 8 m/s ja tuulensuunta alituiseen pörräävää. Harjoittelimme kolmioradalla poijujen kiertoa sekoitellen vendoja ja jiippejä. Välimatkoilla luonnollisesti luovittiin, ohjattiin sivutuulessa ja lasketeltiin myötäisellä. Tuulen suuntaa ja voimakkuutta piti vimppelin puuttuessa arvioida aallokosta sekä purjeista. Sain hyviä käytännön vinkkejä tarkkaan ja sortovapaaseen suuntimiseen ratapurjehduksella sekä uusia perusoivalluksia suunnan nostamiseen ja laskemiseen. Näiden vinkkien ansiosta Herra Opettaja palkittiin ”Tiistain Dalai Laama”-tittelillä. Satamasta lähdöt ja rantautumiset tehtiin tietysti pelkällä purjevoimalla. Siinä kohtaa strategiset ratkaisut teki vielä Herra Opettaja, mutta yritän päästä niistäkin pikkuhiljaa paremmin jyvälle. Nosturia olen sentään jo oppinut käyttämään veneen ställingille nostossa. Vähänkö tuli taas äijä olo ;)






Moni varoittelee siitä, miten hankalaa purjehduksen opettelu voi oman puolison kanssa olla, mutta se riippuu varmaan paljolti pariskunnan persoonista ja ylipäätään keskinäisestä kommunikoinnintavasta. Me emme muutenkaan koskaan puhu toisillemme epäkunnioittavaan sävyyn, joten siinä on jo aika hyvä pohja. Väsyneenä tiuskiminenkin suunnataan asioille, eikä toisillemme. Toisekseen minusta on hirvittävän tärkeää olla itse oppilaana aktiivinen kysymään, pyytämään selityksiä, pyytämään täsmennyksiä, sanomaan jos ei osaa tai ymmärrä sekä ilmaisemaan asianlaita jos ei vielä uskalla jotain juttua harjoitella. Niin ja suukottaa välillä kiitokseksi! Avoimuus ja aktiivinen kommunikointi kannattaa tässä kohtaa. Analysoin myös käännösten jälkeen itse ääneen, miten se minusta sujui, jonka jälkeen mieheni täydentää itsearviotani ja antaa vinkkejä seuraavaa varten. Oppimiseni on ensisijaisesti omalla vastuullani ja mies on siinä vahvana tukena.


Nyt kulkee – kunhan riittäisi aikaa ja energiaa!



sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Purjehtijan aurinko


Aurinko tekee hyvää mielelle ja atooppiselle iholle sekä tankkaa D-vitamiinivarastoja. Se myös kaunistaa merimaisemat välkehtiviksi ja voimakkaan värisiksi ja kultaa purjehdusreissujen muistoja.


Veneilijät altistuvat suuremmille UV-säteilymäärille ennen kaikkea sen vuoksi, että merellä ei ole suojaavaa varjoa ja ulkona oleskellaan pitkiä aikoja. Jos joskus pääsee hetkeksi purjeen taakse varjoon, on siinäkin vielä lähes puolet vallitsevasta UV-säteilystä. Kun vaalean hiekan ja lumen tiedetään voimistavan UV-säteilyä 15-80 %, voi pohtia miten vaalea veneen kansi ja purjeet vaikuttavat säteilyn määrään. Vesi ei juuri heijasta UV-säteilyä, mutta se ei myöskään suojaa siltä. Aurinko tavoittaa uimarin vielä 40 cm syvyydessäkin. Pilvinen sääkään ei välttämättä tarjoa riittävää suojaa. Paksut pilvet heikentävät auringon ultraviolettisäteilyä, mutta ohut pilvipeite päästää lähes kaiken säteilyn lävitseen. Säteily on voimakkainta auringon ollessa korkeimmillaan, jolloin otsoonikerroksen antama suoja on heikoimmillaan, eli kello 11-15 välillä.





Etelä-Suomessa iho pitäisi suojata auringolta huhtikuun puolivälistä syyskuun alkuun, siis lähes koko purjehduskauden ajan. Suojautumisen tarve alkaa kun UV-indeksi on 3-5, eli kohtalainen. Suomessa suurin UV-indeksin arvo on 5-6, joka saavutetaan puolilta päivin etelärannikolla. Päivittäistä UV-indeksiä voi seurata Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.


Liiallisen auringon haitat iholle ja silmille

Pitkään auringossa oleiluun liittyy aina riski, vaikka iho ei palaisi. Aurinko vanhentaa ihoa ennen aikojaan vaurioittamalla ihon elastiini- ja kollageenisäikeitä sekä lisäämällä pigmenttiläiskien kehittymistä. Iho ”muistaa” koko eliniän saamansa UV-säteilyn, eli auringon aiheuttamat vauriot eivät täysin korjaannu. Ihosyövistä mm. melanooman esiintyvyys on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut Suomessa. 90-95 % melanoomista olisi kuitenkin ehkäistävissä auringolta suojautumalla.


Liiasta UV-säteilystä voi tulla silmiin kesälläkin ns. lumisokeus, kivulias tulehdustauti, joka onneksi paranee. Sen sijaan pitkäaikainen altistus säteilylle aiheuttaa silmän mykiössä hitaasti kehittyviä samentumia. Toisin sanoen harmaakaihi voi kehittyä paljon auringossa oleskelevalle jo tavallista nuorempana.


90-95 % melanoomista olisi ehkäistävissä 
auringolta suojautumalla!


Auringolta suojautuminen

Omat toimintatavat
  • Jos mahdollista, hakeudu varjoon kovimman säteilyn aikana eli klo 11-15 välillä. 
  • Auringossa makaava saa nelinkertaisen määrän säteilyä verrattuna pystyasennossa puuhastelevaan. Liikuskellessa säteily myös jakaantuu tasaisemmin eri ihoalueille.
  • Tunne ihotyyppisi sekä sen herkkyys palaa ja toimi sen mukaan. 
  • Hyväkin pohjarusketus vastaa enimmillään suojakerrointa neljä, joten se ei riitä estämään palamista.

Hyväkin pohjarusketus vastaa
        enimmillään suojakerrointa neljä


Vaatteet
  • Paita ja jonkinlainen hattu suojaavat helpoimmin palavat alueet, eli olkapäät, niskan, korvat ja käsivarret. 
  • Kaikki vaatteet suojaavat jossain määrin UV-säteilyltä. Tekstiilien suojakerrointa mitataan UPF-arvona (Ultraviolet Protection Factor).
  • Tummat vaatteet suojaavat paremmin kuin vaaleat.
  • Väljät vaatteet suojaavat paremmin kuin ihonmyötäiset.
  • Tiiviit kankaat suojaavat paremmin kuin harvaan kudotut (kuten verkkopaidat tai pitsineuleet).
  • Kuivat vaatteet suojaavat paremmin kuin märät. Tavallisen T-paidan suoja UV-säteilylle on kuivana noin UPF 7 ja märkänä enää UPF 3.
  • Käsittelemättömistä kuiduista polyesteri ja villa suojaavat parhaiten, mutta villavaate menettää kykyään suojata auringolta ajan myötä.
  • Erityisiin UV-suojatekstiileihin on lisätty UV-säteitä imeviä aineita. Näiden high-tech tekstiilien UPF-arvon suositellaan olevan vähintään UPF 30. UPF-arvon 25-39 saaneet tekstiilit suodattavat 96-97,4 % auringon UV-säteilystä.

Omia UV-suojapaitojani: Henry Lloyd (harmaa)
ja hupullinen väljä Kathmandu (valkoinen)

Tavallisista vaatteista
         väljän malliset, tiiviit,
   tummat ja kuivat
             suojaavat parhaiten auringolta


Aurinkolasit ja hattu
  • Käytä varjostavaa hattua ja aurinkolaseja suojaamaan silmiäsi.
  • Hyvät aurinkolasit sekä suodattavat UV-säteilyä että peittävät myös sivuilta silmään pyrkivän säteilyn.

Oakleyn aurinkolaseihin saa vaihdettua erilaisia linssejä sään mukaan.


 Aurinkosuojavoiteet
  • Aurinkovoide on toissijainen suojamuoto, joka täydentää vaatetuksen antamaa suojaa.
  • Suojakertoimen on oltava vähintään 15. 
  • Apteekeissa myydään täysin peittävää sinkkipastaa (mekaaninen suoja UV-säteitä vastaan), jolla voi suojata arkoja alueita, kuten nenää ja poskipäitä.
  • Voide kannattaa levittää puoli tuntia ennen aurinkoon menoa, sillä voide pysyy huonosti hikisellä iholla. Toinen kerros voidetta kannattaa levittää jo puolen tunnin auringossa oleskelun jälkeen.


Näitä kasvoille tarkoitettuja aurinkosuojavoiteita olen viimeaikoina käyttänyt:
Dior Capture Totale SK35 ja Biotherm Sun SK15


Aurinkovoiteen suojakertoimen
               on oltava vähintään 15


Ravinto joka tehostaa ihon omaa aurinkosuojaa
  • Lykopeeni auttaa ihoa suojautumaan UV-säteilyltä. Tomaatin sisältämä lykopeenin määrä lisääntyy tomaattia kypsennettäessä. Lykopeeniä on eniten tomaatin kuoressa, joten pienemmissä tomaateissa lykopeenia on runsaammin. 
  • Betakaroteeni tummentaa ihon pigmenttiä ja auttaa siten jonkin verran suojaamaan ihoa auringolta. Hyviä betakaroteenin lähteitä ovat porkkanat, bataatit ja kurpitsat. 
  • Flavonoidit, joita saa mm. tummasta suklaasta ja vihreästä teestä, auttavat osaltaan ihoa suojautumaan.
  • Luteiini ja zeaksanthiini suojaavat silmiä UV-sätelyn haitallislta vaikutuksilta muodostamalla valoa suodattavaa pigmenttiä silmänpohjan alueelle. Luteeiinia on runsaasti pinaatissa ja muissa tummanvihreissä kasviksissa. Zeaksanthinia saa mm. paprikasta.

Tomaattien, porkkanan, bataatin ja kurpitsan  syöminen auttaa suojaamaan ihoa,
        pinaatin sekä paprikan ainesosat
suojaavat silmiä auringolta


Hups - tulipa pitkä postaus... Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun saakka ja saitte ehkä lisäintoa huolehtia omasta ja läheistenne terveydestä aurinkoisilla purjehdusretkillänne!



Keskeisimpiä lähteitä:
Hyvä Terveys nro: 5/2012


perjantai 25. toukokuuta 2012

Liivien kirjo




Jatkan eiliseen tekstiin saamani kommentin innoittamana vielä hieman aiheesta veneilyliivit. Kirjoitin helmikuussa uusien liivien hankinnasta  ja totesin siinä hankkivani sekä paukkuliivit että kelluntaliivit.



Tämän kevään olen käyttänyt pelkästään noita Spinlock Deckvest paukkuliivejä ja ne ovat olleet ainakin takin päällä ihan mukavat. Ne eivät rajoita yläraajojen liikkeitä ja liivien paino jakautuu sopivaan kohtaan hartioita – se istuu kuin kevyt ja ergonominen reppu. Lisäksi ne ovat kivasti sporttisen näköiset. Pienenä miinuksena jalkaremmit takertuvat joskus housujen kankaaseen ja rajoittavat pidempiä loikkia ja kurkotuksia mm. rantautumisissa. Suunnitelmissa on hankkia kevyemmälle kelille myös kelluntaliivit. Ne ovat tosiaan kevyet, pehmeät ja lämpimät, mutta… eivät kovin turvalliset.


Kaikki myynnissä olevat liivit ovat CE-hyväksyttyjä, mutta niille on määritelty eri CE-luokat. CE 50 N (Newtonin) kelluntaliivit, eli veneilyliivit tai kyljistä avoimemmat melontaliivit, lasketaan kelluntapukineiksi. Jos niiden kanssa joutuu veden varaan, vaatii pelastautuminen erinomaista uimataitoa. Itselläni sitä ei valitettavasti ole. Meripelastajat kutsuvat kelluntaliivejä ”raatoliiveiksi”, koska niiden suurin etu on, että ne riittävät ruumiin kelluttamiseen. Jos vaikkapa puomi sattuisi kopsahtamaan päähän ja tippuisi veteen tajuttomana, ei kelluntapukine käännä pudonnen kasvoja automaattisesti ylöspäin. 50 N liivejä suositellaan lähinnä rantakäyttöön. Mieheni käyttää näitä ratapurjehduskisoissa, koska niissä ei ole mitään rensseleitä, joista voisi jäädä johonkin vaarallisesti kiinni kisan tuoksinnoissa.


50 N melontaliivit (kuva Marinekauppa.com)
Baltic Dinghy Pro
50 N kelluntaliivit (kuva: Marinekauppa.com)














100 N liivit ovat jo varsinaisia pelastusliivejä. Ne ovat yleensä oransseja ja kelluttavuus on vatsapuolella, jolloin ne kääntävät veden varaan joutuneen automaattisesti kasvot ylöspäin.
 
100 N pelastusliivit (kuva: Marinekauppa.com)

Paukkuliivit ovat yleensä 150 N pelastusliivejä. Avomeri- ja ammattilaiskäyttöön on olemassa järeämpiä ja samalla myös painavampia 275 N paukkuliivejä, joissa on mm. tuplakoneisto. Joistain löytyy pärskeiltä suojaava huppu, joka helpottaa hengittämistä kovemmassa aallokossa. Paukkuliivien jalkaremmien käyttämättä jättämisestä on ikäviä tarinoita mm. paukkuliivitesteistä ja pelastautumisharjoituksista kertovissa artikkeleissa. Ilman jalkaremmejä paukkuliivi voi liukua pois päältä tai nousta painamaan kaulaa niin, että hengittäminen vaikeutuu. Ks esim. Venemestari-lehden paukkuliivitesti 2010 ja Venetti 2011 paukkuliivivertailu . Liivien valinnassa huomioitavista  ominaisuuksista kirjoitettiin jokin aika sitten myös luuvartti blogissa

150 N Spinlock Deckvest, joita itse käytän (kuva: Piplers)

150 N. ilmatäytteiset pelastusliivit.
150 N Baltic Winner (kuva: Marinekauppa.com)











Vesiliikenneasetuksessa (1997 2§) on säädetty, että jokaiselle miehistönjäsenelle on oltava veneessä (CE-) hyväksytty pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku, joka vastaa kantavuudeltaan henkilön kokoa ja painoa. Käyttöpakkoa laki ei kuitenkaan määrää, siksi päätimme omasta perhekohtaisesta käyttöpakosta.



torstai 24. toukokuuta 2012

Liivit mustavalkoisesti


Käytätkö aina pelastusliivejä veneessä? Aiemmin en ole juurikaan pitänyt liivejä perhepurjehduksilla. Olemme liikkuneet leppoisissa olosuhteissa, luotettavalla tutulla veneellä ja neljän hengen miehistöllä, joista kolme on supertaitavia purjehtijoita.

Tilanne on sen jälkeen muuttunut. Jo purjehduskoulussa liikuttiin kovemmissa olosuhteissa, vaihtuvilla vierailla veneillä ja aloittelevalla miehistöillä. Ensi kesänä tilanne on seuraava:
  • Meitä on veneessä vain kaksi. Jos toinen tippuu, on toisen hanskattava koko pelastusoperaatio ypöyksin kaikissa olosuhteissa.
  • Toinen meistä on edelleen aloittelija. 
  • Kumpikaan meistä ei ole virallisesti uimataitoinen*, vaikka molemmat pysymmekin jonkin aikaa pinnalla. Kuulostipa hurjalle, mutta tilanne tuskin tulee muuttumaankaan.
  • Oma vene tulee olemaan jonkin aikaa vieras käytettävyydeltään.
  • Oma vene tulee olemaan myös nopea ja kansiratkaisuiltaan avoin (eli vähemmän tarttumiseen sopivia rakenteita käden ulottuvilla).

Aloin tänä keväänä käyttämään liivejä joka ikinen kerta, kun purjehdin. Teen siitä samanlaisen mustavalkoisen periaatteen kuin:
1) kun nousen hevosen selkään, on kypärä päässä,
2) jos tarjotaan huumeita, sanon ”Ei”,
3) kun ajan autoa, on turvavyö kiinni jokaisella autossa olevalla.

Periaatetta noudatetaan automaattisesti kaikissa olosuhteissa. Ei ole harmaata aluetta, jossa pitäisi tehdä tilannekohtaisia päätöksiä, kuten: ratsastan tutulla hepalla vain puolen tunnin jaloittelulenkin lähiteillä ja on hellepäivä – en varmaankaan tarvitse tällä kertaa kypärää. Silloinkin hevonen voi esimerkiksi säikähtää metsästä pyrähtävää isoa lintua ja reagoi arvaamattomasti ennen kuin ratsastaja löytää taas tasapainonsa. Liivit voivat olla jossain tilanteessa epämukavat – niin on ratsastuskypäräkin - mutta sen kanssa eletään.


Siis:
4) kun astun veneeseen, on liivit päällä.
(kuva: Baltic )

* "Pohjoismaissa käytettävän uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen on henkilö, joka syvään veteen pudottuaan ja noustuaan pinnalle pystyy uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta vähintään 50 metriä on uitava selällään."
(Wikipedia 20.5.2012)

tiistai 22. toukokuuta 2012

Pitkää pinnaa


Tänään oli aika tarttua pinnalla ohjaamisen harjoitteluun, vaikka se tuntuu nyt suorastaan vähän keljulta verrattuna ruoriin. Ainoa pinnavene, jota voimme käyttää harjoitteluun, on pieni 606 kölivene. Saimme onnekkaasti juuri sopivan kelin: poutaa ja hiljaista tuulta 3-5 m/s. joka tosin pyöriskeli omia aikojaan miten sattuu. Hiljaisen tuulen etuina oli, että puomin kopsahdus sattui vähemmän ja 606 pysyi helpommin pystyssä. Sopivan jännää se oli joka tapauksessa! Opettajana toimi tänään oma urospurjehtijani, joka hoiti samalla sekä isopurjeen että fokan skuuttaamista. Lisäksi hän toimi myötäisellä puomin preventterinä, jottei tule vahinkojiippiä.





Jatkopinnasta on jäänyt entuudestaan vähän ikävä maku suuhun. Tämä saattaa johtua siitä, että 606:ssa on käännöksissä mahduttava ohjailun ohessa aika pienestä kolosta puomin alta ja ylimääräinen nivel pitkässä yläraajassa ei siinä paljon auta. Olin suunnitellut, etten käytä tänään jatkovartta ollenkaan, mutta kokeilen sen käyttöä pikkuisen sivutuulessa.


Pelottava jatkopinna osaavissa käsissä


Miten kävikään? Jatkopinna unohtui tassuuni ja siinä sitä harjoiteltiin huomaamatta manööverejä hankalamman kautta. Haasteelliseksi osoittautui kääntää vene juuri oikeaan suuntaan samalla kun kiepsautti jatkopinnanvarren takakautta ympäri ja ryömi reippaasti puomin alta toiselle laidalle katse menosuuntaan kiinnittyneenä ja pysäytti peräsimen keskiasentoon itseään siirtäessä. Harmitti tietysti joka kerta kun ei onnistunut ja itse vielä tiesi minkä virheen teki. Toisaalta tuli hyvä mieli aina kun onnistui edes sinne päin ja pienissä jutuissa oli parannettavaa.



Tässä sitä jatkopinnaa nyt kuitenkin kesytetään


Urospurjehtija tuli välillä kokeilemaan miten hän itse hoitaa käännöksen rutiinilla, jotta osasi paremmin analysoida minun räpistelyäni ja antaa uusia ohjeita. Teimme parin tunnin treenin aikana paljon vendoja ja muutamia jiippejä. Myös mutkittelu (ilman vendoja tai jiippejä) osoittautui hyödylliseksi harjoitukseksi ergonomisten pinnanohjausliikkeiden ja ohjausasennon harjoittamiseksi. Samalla sai tuntumaa siihen, minkä verran vene kääntyy tietyllä liikkeellä.





Tänään tuli monta kertaa sellainen olo, että ymmärrän jonkun asian, mutta tarvitsen vain toistoa-toistoa-toistoa, jotta se automatisoituu ja saan yhdistettyä kaikki nämä pienet osavaiheet yhteen, jolloin käännös alkaa sujua rutiinilla. Toukokuun Gloriassa oli aiheeseen sopiva Tuomas Enbusken  kolumni, jossa hän kertoi niin sanotusta 10 000 tunnin säännöstä. Sen mukaan minkä tahansa taidon opettelu vaatii vähintään 10 000 tuntia harjoittelua. Jipii! Olen tämän illan jälkeen taas pari tuntia lähempänä tuota purjehdustaidon saavuttamista ja onneksi miehelläni on pitkä pinna minua opettaessaan!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

32 mailia makeaa vapautta


Olimme eilen perhepurjehtimassa ihanissa olosuhteissa: 5-8 m/s etelätuulta ja luovillakin vähän lämmittävää aurinkoa. Oli mahtavaa tuulettua meri-ilmassa ja antaa silmän levätä saaristomaisemissa. ”Perhevene” tuntui erilaisten kurssiveneiden jälkeen ihanan tutulta ja avaralta. Olimme kaikki hilpeällä mielellä perheveneen tämän kevään ensipurjehduksella.




Purjehdimme tällä kertaa kolmen hengen miehistöllä noin 6 ½ tunnin ja 32 mailin lenkin. Veneen ”Isi-kippari” on purjehtinut koko ikänsä ja muun muassa oikeasti ansainnut ne tänä kesänä niin muodikkaat punaiset housut. Hän ei vain ole tajunnut niitä käyttää ;) Tällä kertaa Isi-kippari taisi päästä ruoriin vain lähdössä ja rantautumisessa. Muutoin hän keskittyi opettamiseen, navigointiin ja purjeiden hienosäätöön.  Suurimman osan ajasta ruorissa olin minä eli ”Pinkokippari”, kuten mieheni minua nimittää ja välillä ”Pikkukippari” eli mieheni, joka on siis varsinaisen kipparin poika.






Tällä kertaa harjoittelin lähinnä luovilla ohjaamista. Jokaisella veneellä on ominaisuutensa ja perheveneellä venda pitää ilmeisesti aloittaa reippaammin ja himmailla heti leen jälkeen. Suunnan pitämisessä lenssillä opettelin tarkkailemaan fokan virtauslankoja, vimppeliä ja tuulentulokulmaa (mittaristossa wind s / wind p) samanaikaisesti. Isi-kippari kertoili tilanteista, jolloin virtauslankoihin ei voi aivan luottaa ja tuulentulokulmakin on vähän suhteellinen… Ohjasin siis näitä kolmea indikaattoria tarkkaillen ja niistä intuitiivisesti päätellen. Varsinkin puuskaisissa kohdissa ohjasin kuitenkin usein liian ylös tuuleen, kunnes joku huomautti asiasta.





Saaristossa navigoinnista juttelimme kaikenlaista ja itselleni tuli sellainen olo, että ei se loppujen lopuksi niin kauhean tarkkaa olekaan silloin kun liikkuu tutuilla vesillä. Hyvät maamerkit (edellytykset maisemanavigointiin), merimerkkien tunteminen, kyky yhdistää kartan alue ympäröivään merimaisemaan sekä kartan ja kaiun syvyyslukemien huomioiminen auttavat jo pitkälle.




Hyvän vauhdin, paremmin onnistuneiden käännösten ja hauskojen juttujen ohella yhtenä kohokohtana oli tietysti lounas veneessä. Koska purjehduksen jälkeen oli tiedossa ruokaisa raclette-ilta, tein lounasevääksi raikkaita salaattiwrappejä. Sen päälle nautittiin tietysti kaffet ja kaakaot kanelipullan kera. Elämän parhaat hetket ovat joskus hyvin yksinkertaisia asioita.

torstai 17. toukokuuta 2012

Purjehtijakurssin reflektioita ja kauden tavoitteet


Olin todella tyytyväinen tähän kahden edeltävän viikon aikana käytyyn purjehtijakurssiin. Yksi syy on se, että sain varmistettua yhtenäisen pohjan perusasioista. En oikein tiennyt missä kohtaa olen oppimistani ja miten harjoittelua pitäisi jatkaa. Olen ollut lapsesta saakka oppijana sitä tyyppiä, jonka pitää tietää asiat ensin teoriassa ja harjoitella vasta sitten käytännössä. Nyt kurssin jälkeen on helpompi asettaa konkreettisia tavoitteita tulevalle harjoittelulle. Tässä kohtaa muistan taas olla elämälle kiitollinen siitä, että minulla on osaavat ja ikuisesti purjehduksesta innostuneet ihmiset ympärilläni sitä tukemassa.


Jatkoharjoittelun tavoitteita tälle kaudelle:

  • Pinnalla ohjaamisessa harjaantuminen
  • Ajoituksen treenaaminen täsmällisemmäksi vendan ja jiipin eri tehtävissä toimiessa
  • Purjeiden säätämisessä harjaantuminen: säätämisen tarpeen havainnointi ja oikeista kohdista säätäminen sekä solavaikutuksen huomiointi
  • Rantautumiset ja lähdöt eri olosuhteissa (tuuli, virta) ja erilaisiin paikkoihin/paikoista (poijut, laiturit, kylkiparkki, keulaparkki)
  • Navigointioppien soveltaminen purjehdukseen, erityisesti luovittaessa. Saaristossa lähinnä turvarajojen asettaminen kartan syvyystietojen ja maisemanavigoinnin avulla.

 Nyt on hyvä muistaa, että purjehtijakurssi valmentaa toimimaan aktiivisena miehistönjäsenenä (competent crew). Kurssilla käsitellyt asiat rajautuivat seuraaviin:
  • perustietoa purjehduksesta ja purjeveneistä 
  • purjeiden valinta, käsittely ja säädöt
  • purjeveneen käsittely: veneen hallinta, ohjailusäännöt, ohjailu, kiinnittyminen laituriin ja poijuun sekä ankkurointi
  • veneilyvarusteet ja turvaohjeet
  • tärkeimmät solmut
  • toiminta erikoistilanteissa
  • purjehtijan säätietoutta
  • purjehdusreitin suunnittelu ja purjehduksen valmistelu





Kurssin sisältö oli mielestäni onnistunut. Näitä perustaitoja on hyvä harjoitella jonkun aikaa omatoimisesti ennen uusien haasteiden haalimista. Navigoinnin osalta seurasimme kurssilla lähinnä reimareita ja kaikulukemia ja luotimme kyseiset vesialueet tuntevan opettajan sanaan. Pimeänavigointi ja tutkanavigointi eivät tietenkään kuulu tähän vaiheeseen, ei myöskään eletroninen navigointi, sillä gps pidettiin poissa huomiota viemästä. Purjeiden käsittelyn osalta kurssilla ei vielä harjoiteltu esim. spinnun tai genaakkerin käyttöä eikä käytännön harjoituksissa vaihdettu fokkaa/genoaa purjehduksen aikana. Myös purjeiden trimmaaminen pitäydyttiin perusteissa, joilla periaatteessa selviää ihan hyvin normaalista perhepurjehduksesta.


Vaikka veneestä toiseen vaihtaminen vaati aina uusien systeemien opettelua, pidin sitä rikkautena. Siinä sai arvokasta kokemusta miten erilaiset systeemit toimivat.  Myös opettajien vaihtuminen lähes joka purjehduksella oli hyvä, sillä jokainen painotti vähän eri asioita ja kaikki olivat kuitenkin mukavia ja taitavia opettamaan käytännön taitoja.


Kurssi myös iso elämys. Se tarjosi pieniä meriseikkailuja sumussa ja kovassa tuulessa omien voimien rajoilla, tunnelmallisia kahvihetkiä merellä sekä onnistumisen elämyksiä. Yksi oppilaista oli saanut kurssin lahjaksi, vieläpä ihmiseltä, joka ei itse purjehdi. Ei hullumpi lahja!

Ai niin: Muru pyysi minua tälle päivälle kolmanneksi miehistönjäseneksi pieniin matchrace-kisoihin, mutta en valitettavsti voinut lähteä koska laitatin ripset eilenillalla ja niitä ei saa nyt päivään-pariin kastella. Siellähän sataa!  ;D

tiistai 15. toukokuuta 2012

Veneellä on rakentaja!


Mies lähti sunnuntaina Englantiin neuvottelemaan kahden tarjouksen jättäneen firman kanssa veneemme rakentamisesta. Neuvotteluissa oli mukana myös veneemme englantilainen suunnittelija. Molemmat firmat ovat erikoistuneet hiilikuiturunkoisten kilpaveneiden rakentamiseen. Hinnan lisäksi rakentajan valinnassa painoivat myös aikataulut ja firman taloudellinen tilanne – näinä epävakaina aikoina emme tietenkään toivo mitään konkurssisotkuja tähän yhteyteen.


"Baby" ja me istumassa kannella

Molemmilla firmoilla on vahvaa osaamista hyvien hiilikuituveneiden tuottamisesta, siitä ei ole epäilystäkään. Nimekkäämpi firma (GM) on rakentanut huippukisaveneitä mm. Americas Cupiin ja vastaavien isojen projektien rinnalla meidän veneemme olisi ollut heille miniatyyriprojekti jossain sopivassa välissä. Toisekseen tuo firma oli merittävästi kalliimpi. Mies soitteli tänään lounasaikaan ja pähkäilimme asiaa eri näkökulmista. Päädyimme siihen toiseen, huomattavasti pienempään firmaan (NH) ja mies kävi siellä vielä tänäiltana uudelleen - paiskaamassa kättä päälle. Valinnan kahden hyvän väliltä ratkaisi lopulta hinta. Vaivannäköä tämä valinta voi tuottaa vähän enemmän kuin pikälle teollistetun ison firman tuotanto. Joitakin NH:n rakentamia hiilikuituveneitä on päätynyt Suomeen käytettyinä. Mieheni on nähnyt joitain niistä ja piti niitä hyvinä.


Nyt alkaa tarkempien sopimusten laatiminen ja rakentaja aloittaa tarvikkeiden haalimisen. Muotit rakennetaan joskus syksyllä ja sen jälkeen paikan päälle on reissattava vielä noin kolme-neljä reissua ennen veneen valmistumista. Koepurjehdus tehdään ensi keväänä Englannin kanaalissa ja vene on tarkoitus toimittaa rahtina rakastavaan perheeseensä keväällä 2013. Siihen asti loisitaan siis edelleen toisten veneissä. Yllä oleva kuva on suosikkisivuni veneen piirustuskansiossa, sillä meidät on jo piirretty kuvaan istumaan paapuurin puoleiselle reunalle, kahden viimeisten vinssien etupuolille! (Näkeminen voi vaatia mikroskooppia...)


Alla on pikakelausvideo saman  suunnittelijan (SR) ja rakentajan (NH) projektista, jossa tuotetaan puolessa vuodessa samankaltainen open-tyyppinen hiilikuituvene kuin meille on tulossa. Videon vene on tosin isompi kuin meidän tuleva 33-jalkainen babymme.



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Elämäni kovin päivä merellä ja tyylikästä pahoinvointia

Eilinen purjehtijakurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä. Perheveneillessä ei tällaisiin olosuhteisiin ole lähdetty. Kun aamulla klo: 9.00 lähdimme noin kolmen tunnin purjehdukselle, oli tuuli navakkaa 10-12 m/s ja Targa 101 kallisteli puuskissa kaiteet vedenpintaa tavoitellen. Purjeita oli pikkuisen liikaa. Ensimmäisen tunnin ajan satoikin vähän, mutta offshore-kamppeet, kumpparit ja erinomainen veden- sekä tuulenpitävä pipo pitivät kuivana. Targan suojaisassa istumalaatikossa löysi helposti hyvän paikan ja siinä oli suhteellisen lämmintä toimia.


Kurssin viimeinen purjehduspäivä oli tähän mennessä elämäni kovin päivä merellä





Joskus 13.00 aikoihin rantauduimme satamaan ja katoimme hyvissä ajoin uuniin laitetut ruuat pöytään. Ah – lämmintä kesäkurpitsapaistosta riisin ja maukkaiden salaattien kera kitusiin. Päälle nautittiin vielä pari kupposta kaffetta, keksejä ja Fazerin sinistä taikaa. Onnellisuuden kokemus läheni sataa prosenttia. Tämän onnellisemmaksi olisi voinut tulla vain, jos läheiset olisivat olleet tätä hetkeä jakamassa ja olisi päässyt hetkeksi pitkälleen sulattelemaan täyttä masuaan. Veneen opettaja oli vanha tuttuni ja ehdimme vaihtamaan siinä vähän kuulumisiakin.




Ruokailun jälkeen miehistöpakka sekoitettiin uudelleen ja jatkoin loppupäivän Linjett 30:ssä. Lähdimme rannasta samoilla purjeilla, joilla Linjett oli tullut: keulaan nostettiin 2-genoa ja isossa oli (vain) yksi reivi. Kuinka ollakaan, tuuli oli voimistunut lounastelun aikana niin, että kotiinpäin luovittiin kovassa 12-15 m/s tuulessa. Tuulimittareiden mukaan puuskissa puhalsi jopa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä. Noin kolmen tunnin osuus paluumatkasta kisattiin Swan 371 ja Targa 101 vastaan.


Kisatessa tuuli puhalsi 12-15 m/s, puuskissa 19-20 m/s. Aallokko oli kasvanut korkeutta ja muodosti huipuistaan sortuvia vaahtopäitä.


Tuuli oli kääntynyt ja liian suurilla purjeilla se tarkoitti, että luovimme koko matkan vähän liiankin kallellaan. Linjett 30 istumalaatikosta muodostui kahluuallas, jossa skuuttien päät leikkivät merikäärmeitä. Tässä veneessä istumalaatikko verkotettuine kaiteineen oli sellainen, että tuulenpuolen reunalla hengaaminen oli viiden hengen miehistöllä aika hankalaa. Kaikille ei löytynyt sellaista paikkaa, jossa olisi saanut tuettua asentonsa jaloilla suhteellisen pitäväksi. Käytännössä kyydissä pysyminen vaati jatkuvaa ponnistelua: käsivoimin kiertyneenä roikkumista ja varpaankärjillä tuen hakemista.



Yhä kasvava vasta-aallokko hakkasi ja heitti säännöllisin väliajoin ämpärillisen vettä niskaan. Alkumatkasta vielä nauroimme ja kiljahtelimme kuin Linnanmäen Viikinkilaivassa, loppumatka oli vain selviytymistä. Sadevaatteissani oli leuan alla pikkuriikkinen kolo, johon mahtui jokaisesta pärskeestä mukillinen vettä sisään. Pian olin aivan märkä takin altakin ja puristin coretex-hanskoista vettä kahluualtaaseemme. Kylmyys iski pian luihin ja ytimiin. Sormista tuli kömpelöt, jalat tärisivät ja päätään ei jaksanut vaivata päätöksillä kisan strategiasta: ”ihan sama mulle”.  



Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani. Olin ollut vähän huonovointinen noin vartin verran, kun oli aika tehdä se kohtalokas venda ja minun piti taas vinssata genoa sisään. Ehkä mielessäni oli brittiläinen ’Keep calm and carry on –asenne’, kun hoidin sekä oksentamisen että vinssaamisen vuorotahtia alle kymmenessä sekunnissa. Sen jälkeen Genoa oli kiristetty loppuun ja kömmin tiukasti kallistuneen veneen ylälaidalle hengaamaan. Otin nenäliinan taskustani, pyyhin sillä suunpieleni ja jatkoin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kurssikaverit ihmettelivät touhuani ja naureskelivat tätä myöhemmin rannassa. Olo helpottui heti tyhjennyksen jälkeen, enkä voinut enää pahoin. Oma perhe on sitä mieltä että se oli todennäköisemmin jotain muuta kuin merisairautta.


Meri vaati uhrinsa: ensi meni yksi pipo, sitten puuska repi irti veneen vimppelin ja lopuksi meri vei puoliksi sulaneen lounaani.




Moni oli helpottunut, kun saavuimme kotisatamaan ja saimme laitettua veneen pakettiin hiipuneilla voimilla, hampaat kalisten ja sormet kohmeessa. Itselleni oli ihan sama miten kisassa kävi, mutta tulimme nyt kuitenkin LYS-tasoituksen jälkeen toiseksi. Kuiviin vaihtamisen jälkeen menimme vielä tekemään lopputentin, juomaan munkkikahvit ja vastaanottamaan todistukset sekä suorituskirjat.



- Happy End -

perjantai 11. toukokuuta 2012

Purjehtijakurssin kolmas purjehdus


Eilinen ilta meni jokseenkin lauantain lopputenttiin valmistautuessa. Siinä kurssikirjaa lukiessani heräsi muutamia ihmettelyn aiheita, joita kysäisin mieheltäni ja uuups - sain useimmiten perusteellisempia vastauksia kuin halusin kuulla. Muistutinkin, että olen nyt menossa tässä kohtaa opintielläni ja tuo on jo vähän liikaa. Ensi kerralla sitten kädet korville ja "enkuuntele-enkuuntele-enkuuntele" -jankutus päälle, kunnes hänen innostunut aerohydrodynaamiikan luentonsa päättyy.


Jouduin ostamaan häthätään uudet kengätkin. Vanhat valkoiset tennarini menettivät konepesussa viimeisenkin pidon pohjistaan ja viime purjehduksella olin ajoittain kuin Bambi kuivalla teakkikannella, paitsi että olen pikkuisen pätkäkoipisempi ja vähemmän söpö ;D  Jalat kuitenkin liukuivat veneen kallistuessa hallitsemattomasti joka suuntaan. Tein sitten eilen tarjoushintaisen pikahankinnan ruokamarketista: Adidaksen sisäpelitossuissa oli kaikkein pitävin pohja ja se piti myös märällä kannella.





Säätilan kehittymistä olin seurannut jännityksellä jo pari päivää. Hämmentävää miten vastakkaisia tuulensuuntia eri sääpalveluiden ennusteet tarjoavat, vaikka tuulen voimakkuus oli kaikissa samaa suuruusluokkaa: 6-9 m/s. Tällä kertaa todellinen sää  osui Forecan ja Ilmatieteenlaitoksen ennusteen väliin, eli kevyehköä sadetta, etelätuulta 8 m/s ja sumua. Sormet syyhyävät väsäämään taulukoita ja vertailemaan systemaattisesti eri sääpalveluiden ennusteita keskenään sekä toteutuneisiin mittauksiin. Toistaiseksi pieni aika- ja energiavaje on lykännyt homman aloittamista.






Tänään purjehdin Swan 371:llä, jossa meitä oli iso miehistö: viisi oppilasta ja opettaja. Uusi vene tarkoitti myös vähän toisenlaisten systeemien opettelua. Illan meriseikkailun kohokohtiin kuului mereen pudonnen hanskan pyydystys pelkällä purjevoimalla (tuulta siis se 8 m/s ja hämärää). Toinen jännä hetki oli ruotsinlaivojen kohtaaminen ahtaassa ympäristössä kovassa sumussa. Meillä ei ollut tietenkään tällä kurssilla tutkaa käytössä, eikä sattumalta gps:ääkään. Jättiläinen lipui meitä kohti sumuverhon takaa täysin äänettömästi, kun purjehdimme hiljalleen sivumyötäistä kohti kotia. Olin itse silloin ruorissa ja tilanne näytti ensin vähän jänskälle, mutta ehdimme muitenkin mukavasti väylän reunaan. Kolmas purjehduksen kohokohta oli kieltämättä sateisena ja sumuisena iltana se kuuma kahvi ja pulla.

Ison veneen ajaminen laituriin ei sujunutkaan sitten ihan helposti. Ajoin opettajan ohjeiden mukaan, mutta ruotsinlaivojen peräaallot sortivat rantatumisemme pieleen. Ei muuta kuin peruutus, uusi lähestyminen ja silloinkin vaadittiin vähän keplottelua, jotta pääsimme omaan paikkaamme. Ei kuulemma ollut minun vikani - tätä se todellisuus sitten on...  Kokonaisuutena tämä purjehdus sisälsi sekä onnistumisia että opettavaisia epäonnistumisia. Hyvä niin - into oppia säilyy. Nyt lämpimään suihkuun, kamat kuivumaan ja aamuksi taas rantaan.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Purjehtijakurssin toinen purjehdus ja "pyöriäisbongausta"


Sää suosi purjehtijakurssin toista purjehdusta auringolla ja leppoisalla tuulella (2-4 m/s, ajoittain 7m/s). Kiersimme reilun 10 mailin lenkin, menomatkan luovien ja myötätuuleen kotisatamaan. Veneenä toimi tällä kertaa Linjett 33 ja meitä oli ihanan pieni kolmen oppilaan ryhmä, jolloin puuhaa riitti koko ajan jokaiselle. Aluksi oli minun vuoroni toimia kipparina ja ajaa vene ulos satamasta. Ällistyttävää kyllä - se onnistui hyvin!


Merellä kolmikkoamme kierrätettiin jatkuvasti niin, että jokainen pääsi tasapuolisesti harjoittelemaan kaikkea. Kokonaisuutena reissu meni todella mukavasti, mutta ei kuitenkaan liian helposti, vaan pääsi sopivasti harjoittelemaan ja oppimaan erilaisia asioita. Parhaimmillaan päästimme sivuvastaisella mukavaan 6,8 solmun vauhtiin. Ehdin skuuttaamisen, ohjaamisen, navigoinnin yms. ohella harrastaa myös pilvien ja pyöriäisten bongausta. Jalaksenmuotoiset korkeat pilvet enteilevät korkeapainetta ja purjehduskellon ilmanpainemittari vahvisti asian. Pyöriäishavaintojen osalta saldo on tällä kaudella toistaiseksi 0, mutta itse tekeminen on tulosta tärkeämpää ;) Paluumatkalla keitimme kaffeet ja söimme sämpylät. Kyllä maistui taas simppeli ruoka taivaalliselle!

Siinä reissun aikana tuli purjehduskoulun reksin kanssa juttua purjehdusopinnoista ja sen perusteella teen päivityksen opintosuunnitelmaan. Perämieskurssista saa paremman hyödyn vasta perusteellisen harjoittelun jälkeen, johon menee muutama aktiivinen vuosi.


Purjehduksen jälkeen oli älyttömän hyvä mieli, vaikka olin aika poikki. Sormet ovat vähän turvoksissa ja voimattomat köysien kiskomisesta. Toisena pienenä seikkailuvammana on sääriin nousemassa mustelmia maanantain 606:n istumalaatikon pohjalla konttailusta. Mitähän tekisi kesällä: treenaisiko lisää purjehdusta 606:lla vai käyttäisikö hametta? Totta puhuen kysymys oli retorinen, 606-purjehduksia aikataulutetaan jo kesän ohjelmaan…



tiistai 8. toukokuuta 2012

Maailman muovivaltameret

Meillä keskusteltiin eilen Sailing Anarchyn viime viikolla julkaisemasta jutusta maailman merien tilasta. Jos ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja syistä vielä kiistellään erilaisin verukkein, niin maailman merien muovisaasteiden osalta syyttävä sormi osoittaa kiistatta ihmiskuntaa. Vaikka tämä ei vielä ole keskeisin ympäristöongelma Itämerellämme, niin muovikassien ja -pullojen huoletonta kuluttamista voi miettiä kahdesti.


(kuva: Chris Jordan)

Muistan kun näin jossain lehdessä (ehkä Imagessa) Chris Jordanin vaikuttavat valokuvat merilinnuista, jotka olivat syöneet muovijätettä ja kuolleet. Myös telkusta on tullut luontodokkareita defiineistä, pingviineistä, merikilpikonnista ja muista merten asukeista, jotka ovat vammautuneet tai kuolleet sotkeuduttuaan muovijätteeseen. Pistää miettimään.

Valtamerten muovilauttojen sijainti (kuva: wikipedia)


Tässäpä pieni tiivistelmä Sailing Anarchyn tekstistä 4.5.2012:

Muovia merellä
  • Pohjoisella Tyynellämerellä on niin suuri roskalautta, että sillä peittäisi Australian 3 metrin kerroksella. Sen lisäksi muilla valtamerillä kelluu neljä suurta roskalauttaa.
  • Maailmassa käytetään 50 miljardista triljoonaan muovipussia joka vuosi. Nämä muovipussit aiheuttavat vuosittain yli 100 000 merieläimen kuoleman tukehtumisen tai pussiin sotkeutumisen myötä. Uhrilukuun voi vielä lisätä miljoonan merilinnun kuoleman. 
  • Maailmassa juodaan vuosittain 200 miljardia litraa pullotettua vettä, mikä tuottaa ympäristöön 20,5 miljoonaa tonnia kasvihuonekaasuja. Lisäksi jokaisen vesipullon valmistamiseen käytetään öljymäärä, joka täyttäisi 25% pullosta. Vain 30% maailman muovisista vesipulloista kierrätetään.
 
Muuttaisitko tapojasi, jos tietäisit, että meret tuottavat 60-80% maailman käyttämästä hapesta ja että nykyiset tapamme tappavat meret hiljalleen?
 

Mitä voit tehdä?
  • Muovikassien sijaan voit käyttää muita, useaan kertaan käytettäviä kasseja. Jos kuitenkin käytät muovikasseja, pidä huoli että ne eivät päädy mereen.
  • Muovipullovesien juojien on hyvä pohtia, miksi vesipulloihin on merkitty parasta ennen päiväys? Vesi itsessään ei ”pilaannu”, mutta muovipullosta liukenee siihen ajan myötä myrkkyjä, mm. bisfenoli A:ta (BPA). Muovipullon asemasta voit käyttää uudelleentäytettäviä, myrkyttömiä vesipulloja ja –kanistereita.

(kuva: Marinesight)
  

maanantai 7. toukokuuta 2012

Purjehtijakurssin II viikko – ensimmäinen ilta merellä


Ensimmäisen nelituntinen purjehdusilta oli aurinkoinen ja leppoisan tuulen myötä suhteellisen lämmin. Selvisin sittenkin kesäisemmilä vaatteilla ja tennareilla (eikä siis tarvinnut liputtaa Ruotsia sini-keltaisella offshore-takilla).

Kurssin alussa saimme jokainen oman purjehtijakurssin suorituskirjan, johon keräämme suoritteita opeteltavista taidoista. Rakastan tällaista systemaattisuutta! Pidän sitä tärkeänä juuri sen vuoksi, jotta tietää mitä osaa ja minkä verran mitäkin on vielä harjoiteltava. Suorituskirjat, oppimispäiväkirjat ja kaikenlainen opitun reflektointi tukee oppimista.




Tänään harjoittelin purjeiden nostoa, laskua ja reivaamista Linjett 33:ssa sekä koneajoa ja rantatumista Targassa. Kaikki rantautumisten harjoittelu on hyväksi, mutta omalla veneellämme tulee tietysti olemaan omat oikkunsa mm. tuplaperäsimen vuoksi, ja sen myötä vaaditaan vähän erilaiset toimintatavatkin.

Mukavinta oli kuitenkin harjoitella vendoja ja jiippejä 606:lla. Siinä kohtaa meitä oli opettajan lisäksi kaksi oppilasta veneessä. Aiemmin olen ollut parin kokeilun perusteella täysi kömpelys jatkopinnan kanssa: sotkeuduin tuohon ylimääräiseen yläraajan niveleen ja hätätilanteessa meni jo suunnatkin sekaisin. Nyt se alkoi alkoi sujumaan jo vähän paremmin, mutta pitäisi varmaan sisällyttää kesän treeneihin myös 606-purjehdusta, jotta hommaan tulee vähän rutiinia. Omaan veneeseemme tulee nimittäin myös jatkopinna. Eräs läheinen lohdutteli, kun haikailin ruoria: "No onhan pinna paljon urheilullisempi!" Sovitaan näin ja sovitaan myös, että harjoittelen sillä ohjailua enemmän. Mutta juu, kivasti meni kuitenkin: ei tullut vahinkojiippejä, ei jääty ruotsinlaivojen alle ja päästiin jopa hallitusti pelkillä purjeilla laiturista ja laituriin.

Olen aikas väsy, mutta vieläkin ihan täpinöissä. Miestä naurattaa kun norkoilen okkarissa kireänlököttävässä purjehduskerrastossa - yleensä se on ollut hänen kotiasunsa purjehduspäivän päätteeksi.



Ensimmäisen purjehduspäivän suoritukset

Opintokokonaisuus 1
X
Rikin osien tunteminen

Rungon läpivientien sulkeminen

Turvavälineiden sijainti

Keulapurjeen vaihto ja viikkaus
X
Moottorin käynnistys ja pysäytys

Isopurjeen asettelu paikoilleen
X
Isopurjeen sitominen puomille

X
Lepuuttajien asettelu

Paalusolmun teko
Opintokokonaisuus 2
X
Ohjailu moottorilla ajaen
X
Viittojen tunnistaminen
X
Väistämissäännöt
X
Isopurjeen nostaminen
X
Isopurjeen jalustaminen

Keulapurjeen nostaminen
X
Keulapurjeen jalustaminen
X
Ruorimiehenä luovittaessa
X
Ruorimiehenä avotuulella

Veneen selvitys purjehduksen päätyttyä
Opintokokonaisuus 3

Kartan lukeminen

Kompassin lukeminen

Kiikarin käyttö

Purjehduksen suunnittelu
X
Isopurjeen reivaaminen

Ohjailu ”mies yli laidan” -tilanteessa