keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Keinuvia unia veneessä

Tunnustan olevani huonouninen ja kokeilleen elämäni aikana yhtä sun toista niksiä Nukku-Matin työn helpottamiseksi. Jostain syystä nukun kuitenkin veneessä ihmeen hyvin, joskus jopa päikkäreitä, mikä on todellinen ihme! Turun Sanomissa julkaistiin hiljattain mielenkiintoinen uutinen tutkimuksesta, joka saattaisi selittää veneen nukuttavaa vaikutusta ihmisen aistijärjestelmän toiminnan näkökulmasta. Alla artikkelin nettiversio.

  
Keinunta nopeuttaa nukahtamista

Terveys I Turun Sanomat 27.2.2012 02:31

Huonounisille aikuisille kannattaisi ehkä kehittää vauvan kehtoa muistuttavia keinuvia sänkyjä, osoittaa Geneven yliopistossa tehty tutkimus.

Laurence Bayer tutkijaryhmineen tarkkaili keinuvalla alustalla päiväunia nukkuvien aikuisten aivosähkökäyrää. Tutkijat havaitsivat lievän keinunnan helpottavan siirtymävaihetta valveilta uneen ja rauhoittavan unta. Keinunta vaikuttaa aivoaaltoihin ja auttaa niitä pääsemään unirytmiin.

Tutkimus tukee sitä vaistomaista tietoa, joka vanhemmilla nukkumisesta jo on. Pienokaisia rauhoitetaan ja nukutetaan heijaamalla näitä sylissä kaikkialla maailmassa. Myös keinuvat kehdot ja riippumatot ovat suosittuja lasten nukkumapaikkoja useissa kulttuureissa.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology -lehti.

(kuva: elfwood.com)

Ei tässä kehtoa tai riippumattoa tarvita, vaan vene ;) Kauniita unia keinuviin veneisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti